»Ei siitä pelkoa, herrani», lohdutti Anton Foster; »hänellä ei ole vähintäkään halua laskeutua hänen kuvilleen, sillä hän kirkaisi hänet nähdessään kuin kyyn pistämänä.»
»Se on hyvä. — Mutta etkö voi saada tyttäreltäsi vihiä siitä, mitä heidän välillään tapahtui, Foster-hyvä?»
»Minä sanon Teille suoraan, herra Varney», vastasi Foster, »minun tyttäreni ei pidä sekaantuman meidän juoniimme eikä astuman meidän polkujamme. Ne sopivat kyllä minulle, joka osaan katua pahoja tekojani; mutta minä en halua saattaa lapseni sielua hukkumisen vaaraan, en Teidän enkä Teidän herranne mieliksi. Minä kyllä voin kävellä ansojen ja salahautojen keskellä, koska minulla on sen verran ovelaa järkeä, mutta enpä minä päästäisi sitä karitsaraukkaa niiden sekaan.»
»Mitä joutavia, Sinä epäluuloinen narri; minullehan olisi yhtä vastenmielistä kuin Sinullekin nähdä lapsekkaan tyttäresi sekaantuvan vehkeisiini tai astelevan suoraan helvettiin isänsä käsikynkässä. Mutta etkö Sinä voisi epäsuorasti saada häneltä mitään tietoja?»
»Sen olen jo tehnyt, herra Varney», vastasi Foster, »ja hän sanoi rouvan kirkaisseen kuultuaan isänsä sairaudesta.»
»Hyvä!» virkkoi Varney; »se on tieto, joka on muistamisen arvoinen ja jota tulee osata käyttää. Mutta tämä tienoo täytyy vapauttaa tuosta Tressilianista. — En olisi vaivannut ketään muuta sillä asialla, sillä minä vihaan häntä kuin kuolettavaa myrkkyä — hänen näkynsä on minulle katkeruuksien katkeruus — ja tänään olisinkin minä päässyt hänestä, mutta jalkani luiskahti, ja totta puhuen, ell'ei se Sinun toverisi olisi tullut avukseni ja pidättänyt hänen kättänsä, tietäisin minä nyt tällä hetkellä, vaelsimmeko me molemmat, Sinä ja minä, taivaan vaiko helvetin tietä.»
»Ja Te voitte puhua tuolla tavalla niin suuresta vaarasta!» huudahti Foster; »Teillä on kova sydän, herra Varney — mitä minuun tulee, niin ell'en minä toivoisi eläväni vielä monta vuotta ja saavani aikaa katumuksen suureen työhön, en minä sen pitemmältä kulkisi polkujanne!»
»Oh! Sinä olet elävä yhtä vanhaksi kuin Metusalem», sanoi Varney, »ja kokoova yhtä paljon rikkautta kuin Salomo ja Sinä olet niin hartaasti katuva että Sinun katumuksesi on tuleva konnamaisuuttasi kuuluisammaksi — ja se on jo rohkeasti sanottu. Mutta kaiken muun ohella: Tressiliania on pidettävä tarkasti silmällä. Se Sinun roistokumppanisi on lähtenyt häntä vakoilemaan. Tässä on kysymyksessä meidän onnemme, Anton.»
»Niin, niin», murisi Foster äkäisenä, »se siitä tulee, kun on liitossa miehen kanssa, joka ei tiedä niinkään paljoa raamatusta, että työmies on palkkansa ansainnut. Minun täytyy, kuten tavallisestikin, ottaa niskoilleni kaikki vaiva ja vaara.»
»Vaara! ja mikä tässä nyt on niin julmana vaarana, jos saan kysyä?» ivaili Varney. »Se lurjus kai tulee uudelleen nuuskimaan Sinun alueillesi tai taloosi, ja jos Sinä pidät häntä murtovarkaana tai salametsästäjänä, eikö ole sangen luonnollista, että Sinä tervehdät häntä kylmällä teräksellä tai kuumalla lyijyllä? Kahlekoirakin kaataa ne, jotka tulevat liian lähelle sen koppia; ja kuka moittii sitä siitä?»