»Ettehän toki tarkoittane sanoa, herra Varney», virkkoi Foster, »että meidän herramme ja käskijämme, jonka minä uskon kaikilla jaloilla ominaisuuksilla varustetuksi, käyttäisi niin halpamaisia ja synnillisiä keinoja kohotakseen kuin mihin puheenne nyt tähtäilee?»
»Vaiti, mies», sanoi Varney, »äläkä tuijota siinä minuun niin surkein silmin — Sinä et minua peijaa — enkä minä silti ole Sinun vallassasi, kuten ehkä höperöt aivosi kuvittelevat, vaikka minä Sinulle vapaasti selitänkin ne koneet, pontimet, ruuvit, köydet ja koukut, joiden avulla suuret miehet kohoavat levottomina aikoina. — Sanoitko Sinä meidän hyvän herramme olevan varustetun kaikilla jaloilla ominaisuuksilla? — Amen ja niin tapahtukoon — senpä takia tarvitseekin hän sitä enemmän sellaisia miehiä ympärilleen, jotka hänen palveluksessaan heittävät kaiken siekailun ja jotka, koska he tietävät, että hänen kaatumisensa murskaisi heidätkin, panevat alttiiksi verensä ja älynsä, sielunsa ja ruumiinsa, pitääkseen häntä pystyssä; ja tätä minä kerron Sinulle, koska minusta on samantekevää, kuka sen tietää.»
»Puhuttepa oikein, herra Varney», myönsi Anton Foster; »puolueen pää on vain vesillä keinuva vene, joka ei kohoa itsekseen, vaan jota nostaa sen alainen aalto.»
»Sinä haastelet tunnusmerkkein kautta, kunnon Anton», vastasi Varney; »tämä samettinuttu on tehnyt Sinusta kohtalonlauseiden latelijan — Sinunpa pitääkin lähteä Oxfordiin suorittamaan tieteellisiä oppi-arvoja. — Mutta oletko sillä välin järjestänyt kaikki ne tavarat, jotka sinulle Lontoosta lähetettiin ja laittanut läntiset huoneet sellaiseen kuntoon, että ne vastaavat herramme makua?»
»Niitä sopisi kuninkaankin käyttää hääpäivänään», vastasi Anton; »ja minä vakuutan Teille, että rouva Amy istuu niissä niin mahtavana ja komeana kuin olisi hän Saban kuningatar.»
»Sen parempi, kunnon Anton», vastasi Varney; »meidän täytyy rakentaa tuleva menestyksemme hänen suosioonsa.»
»Silloin rakennamme hiekalle», sanoi Anton Foster; »sillä jos otaksumme, että hän kerran purjehtii hoviin kaikessa miehensä arvossa ja komeudessa, millä silmillä luulette hänen katselevan minua, joka olen ikäänkuin hänen vanginvartijansa, pitämässä häntä täällä vastoin hänen tahtoansa ja kohtelemassa häntä kuin ränsistyneen seinän toukkaa, kun hän itse haluaisi olla korea perhonen ja liihoitella hovipuutarhassa?»
»Älä pelkää hänen epäsuosiotansa, mies», lohdutti Varney. »Minä kyllä todistan hänelle, että kaikki, mitä Sinä olet siinä suhteessa tehnyt, oli sekä herramme että hänen parhaakseen; ja kun hän puhkaisee munankuoren ja pääsee omille jaloilleen, täytyy hänen tunnustaa, että me olemme hautoneet hänen suuruutensa.»
»Olkaahan varoillanne, herra Varney», sanoi Foster, »Te saatatte erehtyä kokonaan laskuissanne. — Hän otti Teidät vastaan tänä aamuna hyvin kylmästi, ja katselee luullakseni niin Teitä kuin minuakin karsaalla silmällä.»
»Sinä ymmärrät häntä väärin, Foster — Sinä ymmärrät häntä kokonaan väärin. — Minuun on hän sidottu kaikilla niillä siteillä, mitkä voivat häntä kiinnittää mieheen, joka on auttanut häntä tyydyttämään niin hyvin rakkauttansa kuin kunnianhimoansa. Kuka nosti tuntemattoman Amy Robsartin, köyhtyneen, vanhuudenhöperön ritarin tyttären — sellaisen kuuhoureisen, haaveilevan narrin kuin Edmund Tressilianin luvatun morsiamen, hänen alhaisesta tilastaan ja valmisti hänelle mahdollisuuden saavuttaa Englannin, niin, ehkäpä koko Europan loistavin asema? Kuule, mies: minähän — kuten olen sinulle usein kertonut — keksin tilaisuudet heidän salaisiin kohtauksiinsa. — Minähän vartioin metsää sillä välin kun herra kulki otuksen jäljillä — minuahan vielä tänäkin päivänä tytön perhe kiroaa hänen pakokumppaninaan, ja jos minä asuisin heidän naapuristossaan, pitäisin minä hyvin mielelläni paremmasta aineesta kuin Hollannin palttinasta tehtyä paitaa, jott'eivät kylkiluuni tulisi tekemisiin espanjalaisen teräksen kanssa. Kuka kuljetti heidän kirjeensä? — Minä. Kuka hauskutteli sillä aikaa vanhaa ritaria ja Tressiliania? — Minä. Kuka suunnitteli heidän pakonsa? — Minä. Lyhyesti: minä, Dick Varney, poimin tämän pienen, ihanan satakaunon kurjasta sopestaan ja pistin sen Britannian uljaimpaan lakkiin.»