»Kyllä, rakkaani», sanoi kreivi, »jos Sinä jaat sen paikan kanssani.»
»Eihän toki», vastasi kreivitär; »minä istun tähän jakkaralle jalkojesi juureen, katselemaan Sinun komeuttasi ja näkemään ensi kerran eläessäni, miten ruhtinaat käyvät puettuina.»
Ja lapsellisella ihmettelyllä, jonka hänen nuoruutensa ja maalaiskasvatuksensa tekivät ei ainoastaan ymmärrettäväksi vaan myös soveliaaksi, siihen kun liittyi mitä hienotunteisin, hellin aviollisen rakkauden sävy, tarkasteli ja ihaili hän kiireestä kantapäähän sen miehen jaloja muotoja ja ruhtinaallista komeutta, joka oli Englannin neitseellisen kuningattaren hovin ylpeimpänä kaunistuksena, niin kuuluisa kuin se hovi olikin loistavista ylimyksistään ja viisaista neuvonantajistaan. Katsellen hellästi suloista puolisoaan ja iloiten hänen teeskentelemättömästä ihastuksestaan, kuvastutti kreivi mustien silmiensä säihkyssä ja jaloissa piirteissään, paljon vienompia tunteita kuin paljasti tavallisesti se käskevä ja kunnianhimoinen ilme, joka väikkyi hänen korkealla otsallaan ja hänen mustien silmiensä läpitunkevassa hehkussa; ja hän hymyili sille viattomalle tietämättömyydelle, joka sai nuoren rouvan utelemaan kaikenlaista hänen kunniamerkeistään.
»Tämä koru-ompelein koristettu hihna, kuten Sinä sitä nimität, tässä polveni ympärillä», selitti kreivi, »on englantilaisen Sukkanauhan ritarikunnan merkki, jota kuninkaatkin ylpeydekseen kantavat. Katsos, tässä on siihen kuuluva tähti, ja tässä ritarikunnan jalokivi, Yrjön timantti. Olethan kai kuullut, miten kuningas Edvard ja Salisburyn kreivitär —»
»Oi, minä tiedän koko tarinan», vastasi kreivitär kepeästi punastuen, »siitä, miten erään naisen sukkanauhasta tuli Englannin ritariston mahtavin kunniamerkki.»
»Aivan niin», vahvisti kreivi; »ja tämä mitä arvokkain kunniamerkki oli minulla onni saada yhdessä kolmen ylhäisen toverin: Norfolkin herttuan, Northamptonin markiisin ja Rutlandin kreivin kanssa. Meistä neljästä olin minä arvossa alhaisin — mutta mitä siitä? joka kiipeää tikapuita, hänen täytyy alottaa ensimäiseltä nappulalta.»
»Mutta mitä merkitsee tämä kaunis, niin hienotekoinen kaulanauha, jonka keskelle on kiinnitetty lampaanmuotoinen koriste?» uteli nuori kreivitär.
»Tämä kaulanauha», vastasi kreivi, »näine kaksinkertaisine vinokaidekuvioineen ja niiden välisine pienine nuppineen, jotka ovat esittävinään tulilimsiötä ja jotka ympäröivät tiedustelemaasi koristetta, on mainion, muinoin Burgundian hallitsijahuoneelle kuuluneen Kultaisen Taljan tähdistön merkki. Siihen liittyy, rakas Amy, korkeita etu-oikeuksia, tähän jaloon tähdistöön; sillä ei Espanjan kuningaskaan, joka on nyt vallannut kaikki Burgundian arvo-asemat ja alueet, saata tuomita Kultaisen Taljan ritaria muutoin kuin tähdistön Suurneuvoston avulla ja suostumuksella.»
»Ja tämä tähdistö arvonmerkkeineen kuuluu siis sille julmalle Espanjan kuninkaalle?» virkkoi kreivitär. »Voi että Sinäkin, jalo herrani, saastutat kunniallisen englantilaisen rintasi sellaisella merkillä! Muistele niitä onnettomia, surkeita kuningatar Marian päiviä, jolloin se samainen Filip piti Englannissa valtaa hänen kanssaan, ja niitä lukemattomia rovioita, joita rakennettiin meidän jaloimmille, viisaimmille ja hurskaimmille papeillemme ja hengenmiehillemme. — Ja haluatko nyt Sinä, jota sanotaan oikean protestanttisen uskon lipunkantajaksi, alistua pitämään sellaisen paavilaisen tyrannin tähtiä ja kunniamerkkejä kuin Espanjan kuninkaan?»
»Oi, tyynny, tyynny, armaani», vastasi kreivi; »me, jotka olemme levittäneet purjeemme hovisuosion tuulahduksille, emme voi aina nostaa lippua, josta eniten pidämme, emmekä aina kieltäytyä purjehtimasta värien alla, jotka ovat meille vastenmielisiä. Usko minua, minä en silti ole lainkaan huonompi protestantti, vaikka minä valtioviisaudesta olenkin ottanut vastaan Espanjan minulle tarjoaman kunniamerkin ja pääsön sen mukana espanjalaisen ritariston korkeimman tähdistön jäseneksi. Sitä paitsi kuuluu se oikeastaan Flanderille, ja Egmont, Orania ja muut ovat ylpeitä nähdessään sen upeilevan englantilaisella rinnalla.»