Janet, joka, kuten jo mainitsimme, oli häveliäästi vetäytynyt syrjemmälle, jott'ei hänen läsnä-olonsa olisi mitenkään häirinnyt herran ja rouvan tuttavallista keskustelua, astui nyt lähemmäs; ja kun hän suoritti kunnioittavan niiahduksensa, ei kreivi voinut olla hymyilemättä sille vastakohdalle, minkä hänen pukunsa äärimäinen yksinkertaisuus ja hänen katsantonsa pinnistetty vakavuus muodostivat hänen sangen kauniiden kasvojensa ja hänen mustien silmiensä kanssa, jotka nauroivat huolimatta emäntänsä kaikesta ponnistelusta näyttää totiselta.
»Minä olen kiitollinen Sinulle, kaunis neitokaiseni», puhui kreivi, »siitä tyytyväisyydestä, jota palveluksesi on tuottanut puolisolleni.» Näin sanoen otti hän sormestaan kallisarvoisen sormuksen ja tarjosi sitä Janet Fosterille, lisäten: »Pidä tätä meidän muistoksemme.»
»Olen hyvin iloissani siitä, herrani», vastasi Janet vakavana, »että halpa palvelukseni on tyydyttänyt rouvaa, jota ei kukaan voi lähestyä, haluamatta olla hänelle mieliksi; mutta me rakkaan herra Holdforthin sisarkunnan jäsenet emme tämän maailman koreilevain tytärten tavoin pyydä ahtaa sormiimme kultaa ja kaulallemme kalliita kiviä kuten Tyron ja Sidonin turhamaiset vaimot.»
»Ohoo! oletpa Sinä ankaran sisarkunnan ankara saarnaaja, kaunis neito Janet», sanoi kreivi, »ja luulenpa isäsikin kaikessa totuudessa kuuluvan samaan hengelliseen seuraan? Minä pidän Teistä molemmista sitä enemmän; sillä minun puolestanikin on niissä Teidän hengellisissä seuroissanne rukoiltu ja lausuttu hyviä toivomuksia. Muutoin voit Sinä sitäkin paremmin, neito Janet, olla vailla kaikkia koristuksia, koska sormesi ovat hoikat ja kaulasi valkoinen. Mutta tässäpä saat jotakin, jota ei paavilainen eikä puritani, vapaa-ajattelija eikä uskonkiivailija säikähdä eikä halveksi. Ota se siis, tyttöseni, ja käytä se, miten hyväksi näet.»
Näin puhuen painoi kreivi hänen käteensä viisi suurta Filipin ja Marian aikuista kultarahaa.
»Minä en ottaisi näitä kultarahojakaan», sanoi Janet, »ell'en toivoisi voivani käyttää niitä meidän kaikkien siunaukseksi.»
»Tee niinkuin ikinä itse haluat, kaunis Janet», vastasi kreivi, »ja minä tulen siihen täysin tyytymään. — Mutta nyt pyydän minä Sinua kiiruhtamaan illallista pöytään.»
»Minä pyysin herra Varneyta ja herra Fosteria aterioimaan kanssamme, armas puolisoni», sanoi kreivitär Janetin lähdettyä toimittamaan kreivin käskyä; »onko Sinulla mitään sitä vastaan?»
»Mitä ikinä Sinä teet, on minulle aina mieleen, suloinen Amyni», vastasi kreivi; »ja minusta on sitäkin hauskempaa, että Sinä soit heille tämän suosion, koska Rikhard Varney on kokonaan minun miehiäni ja salaisintenkin neuvottelujeni läheisin uskottu; ja nykyään täytyy minun luottaa paljon Anton Fosteriinkin.»
»Minulla on vielä Sinulta muuan armolahja anottavana ja muuan salaisuus kerrottavana, rakas herrani ja puolisoni», jatkoi kreivitär pysähtelevällä, vapisevalla äänellä.