Näin puhein käänsi hän selkänsä entiselle toverilleen ja ryhtyi keskusteluun isännän kanssa. Mikael Lambourne tunsi väkevää halua ruveta metelöimään; mutta hänen vihastuksensa kuoli muutamiin yhteydettömiin sadatteluihin ja huudahduksiin, ja hän joutui vastustamattomasti sen nöyryyttävän vaikutusvoiman valtaan, joka korkeammilla hengillä on hänentapaisiinsa ja -arvoisiinsa ihmisiin. Hän vaipui sentähden yrmeäksi ja äänettömäksi erääseen huoneen nurkkaan, erinomaisen tarkkaavasti seuraten entisen matkakumppaninsa jokaista liikettä, sillä hän alkoi nyt vihata Tressiliania omastakin puolestaan, ja hän luuli pääsevänsä tyydyttämään tätä tunnetta noudattamalla huolellisesti uuden herransa Varneyn käskyjä. Illallisen aika saapui, pian levonkin, ja Tressilian vetäytyi muiden tavoin makuuhuoneeseensa.
Hän ei ollut vielä pitkältä virunut vuoteessaan, kun niiden raskaiden ajatusten sarjan, jotka hänen hämmentyneessä mielessään kävivät levon tilalle, äkkiä keskeytti oven narahdus saranoillaan ja valkean välke huoneessa. Tressilian, joka oli urhea kuin teräs, hypähti heti vuoteeltaan, ja oli jo tarttunut miekkaansa, kun hänet esti sitä paljastamasta ääni, joka sanoi: »Älkäähän käytelkö liian äksysti kalpaanne, herra Tressilian — minähän täällä vain olen, isäntänne Giles Gosling.»
Samassa avautui salalyhty, joka tähän asti oli levittänyt vain hämärän kajastuksen ja »Mustan Karhun» isäntä seisoi kaikessa pyylevyydessään hämmästyneen vieraansa edessä.
»Mitä ilveilyä tämä on, isäntä?» kysyi Tressilian; »oletteko jälleen pitänyt yhtä iloisia illalliskemuja kuin eilenkin ja erehtynyt huoneestanne? Tai onko keskiyö Teistä sovelias aika naamiaisten pitämiseen vieraittenne makuukammioissa?»
»Herra Tressilian», vastasi isäntä, »minä tiedän paikkani ja aikani yhtä hyvin kuin kuka tahansa Englannin iloisista majatalonisännistä. Mutta nyt on täällä se hirtehinen sukulaisekseni vaaninut Teitä yhtä tarkasti kuin ikinä kissa hiirtä; ja sitten olette Te toiselta puolen riidellyt, ehkäpä mitellyt miekkojakin joko hänen tai jonkun muun kanssa, ja pelkäänpä tässä olevan vaaran lähellä.»
»Mene mäkeen, mies, Sinähän olet aivan hullu», sanoi Tressilian; »sukulaisesi on liian alhaalla, jotta minä voisin häneen suuttua; ja sitten, mistä päätät minun riidelleen jonkun kanssa?»
»Oh! herra», vastasi ravintoloitsija, »minä näin Teidän poskipäillänne punaisen pilkun, ja se ilmoittaa hiljattain tapahtunutta tappelua yhtä varmasti kuin Marsin ja Saturnuksen yhtymys uhkaa onnettomuutta — ja kun Te palasitte tänne, olivat vyönne soljet viistossa ja astuntanne nopea ja hätäinen, kaikki seikkoja, jotka todistivat kätenne ja miekkanne kahvan äskettäin uudistaneen tuttavuuttaan.»
»No hyvä, isäntä, jos minun onkin ollut pakko vetää miekkani», sanoi Tressilian, »niin mitenkä saattaa se seikka pakottaa Sinut jättämään lämpimän vuoteesi tähän aikaan yöstä? Näethän, että kaikki vaara on jo ohi.»
»Luvallanne puhuen, sitä minä juuri epäilenkin. Anton Foster on vaarallinen mies, jolla on mahtava puoltaja hovissa ja joka on jo siten pelastunut monista hyvin ankaroista pulmista. Ja sitten sukulaiseni — no, minähän olen Teille kertonut, mikä hän on miehiänsä. Jos nyt nämä kaksi vanhaa veijaria ovat uudistaneet entisen tuttavuutensa, niin en minä tahtoisi, kunnioitettava vieraani, sen tapahtuneen Teidän kustannuksellanne. Minä vakuutan Teille Mikko Lambournen erinomaisen tarkasti udelleen tallirengiltä, milloin ja mitä tietä te lähdette matkaan. Nyt minä pyytäisin Teitä ajattelemaan, oletteko Te tehnyt tai sanonut jotakin, jonka vuoksi Teitä tiellä väijyttäisiin ja ylivoimin ahdistettaisiin.»
»Sinä olet kunnian mies, isäntä», virkkoi Tressilian hetkisen mietittyään, »ja minä tahdon puhella suoraan kanssasi. Jos näiden miesten salatoimet ovat suunnatut minua vastaan — mitä en suinkaan sano mahdottomaksi — niin tapahtuu se siksi, että he ovat paljoa mahtavamman konnan kätyreitä kuin he itse.»