Tämän iloisen sanoman kuulivat riemuiten eivät ainoastaan vastaanottohuoneeseen päässeet paremmat ihmiset, vaan myöskin ulkona odottava yhteinen kansa.
Seudun arvohenkilöt ojensivat polvistuneina kreiville kaupungin kunniaporvarikirjeen sekä kultarahoilla täytetyn kukkaron; tämän jälkimäisen luovutti kreivi Varneylle, joka taas puolestaan antoi siitä osan Lambournelle, tämän uuden toimen tervetulleena käsirahana.
Kreivi ja hänen saattojoukkonsa nousivat pian sen jälkeen ratsuilleen, palatakseen hoviin; Woodstockin asukkaat saattoivat heitä valtavin huudoin, joiden kaiku kierteli läheisessä vanhassa tammimetsässä: »Kauvan eläkööt kuningatar Elisabet ja jalo Leicesterin kreivi!» Kreivin kohteliaisuus ja hyväntahtoisuus heitti suosionkajastuksen hänen palvelijoihinsakin, kuten äsken heidän korskea käytöksensä oli himmentänyt heidän herransa kansansuosiota; ja niin huusivat ihmiset: »Kauvan eläkööt kreivi ja hänen uljaat seuralaisensa!» Varneyn ja Lambournen ylpeästi ratsastaessa, kumpikin omalla paikallaan, pitkin Woodstockin katuja.
VIII Luku.
Isäntä. No, tahdon sitte kuulla Teitä, herra Fenton; ja lupaan ainakin pitää suuni kiinni.
Iloiset Windsorin Rouvat.
Meidän täytyy nyt palata yksityiskohtaisesti esittämään ne tapaukset, jotka liittyivät Tressilianin äkilliseen katoamiseen Cumnorin »Mustan Karhun» majatalosta, tai jotka oikeammin sen aiheuttivat. Muistettanee vielä, että tämä aatelismies oli Varney-kohtauksensa jälkeen palannut Giles Goslingin majataloon, missä hän, kynää, mustetta ja paperia pyydettyään sulkeutui huoneeseensa, ilmaisten aikomuksensa olevan pysyä siellä häiritsemättä koko päivän: illalla ilmestyi hän jälleen vierastupaan, missä Mikael Lambourne, joka Varneyn kanssa tekemänsä sopimuksen mukaan piti häntä silmällä, yritti uudistaa tuttavuutta hänen kanssaan, lausuen sen toivomuksen, ett'ei herra Tressilian suinkaan vihalla muistelisi hänen esittämäänsä osaa tämänaamuisessa kahakassa.
Mutta Tressilian torjui hänen lähentelemisensä päättävästi, joskin kohteliaasti. — »Herra Lambourne», sanoi hän, »luullakseni olen riittävästi korvannut Teille ajan, jonka olette tuhlannut takiani. Sen rajun karkeuden kuoren alla, jota Te ihmisille näytätte, uskon minä Teillä olevan älyä tarpeeksi ymmärtämään minua, kun minä sanon suoraan, että koska meidän tilapäisen tuttavuutemme tarkoitus nyt on täytetty, meidän tästä lähin täytyy olla aivan vieraita toisillemme.»
»Voto!» vastasi Lambourne, kierrellen viiksiään luisella kädellään ja hypistellen toisella miekkansa kahvaa; »tietäisinpä vain, tarkoittaako tämä kohtelu minun loukkaamistani —.»
»Te suvaitsisitte epäilemättä kestää sen tyynesti», keskeytti Tressilian, »kuten Teidän joka tapauksessa täytyy tehdä. Tehän tunnette liiankin hyvin välimatkan, joka eroittaa meidät toisistamme, vaatiaksenne minulta lähempiä selityksiä. — Hyvää yötä.»