»Pysykääpäs siitä loitommalla, ukkoseni!» huusi Varney ylpeästi, »ja antakaa palvelijain tehdä tehtävänsä.»
Loukatut kaupunkilaiset ja talonpojat väistyivät tästä huudosta; Lambourne puolestaan, joka piti tarkasti silmällä esimiehensä käytöstä, hylkäsi vielä epäkohteliaammin hänelle tarjotun avun. — »Pois tieltä, pois tieltä, moukat! Menkää hiiteen ja antakaa näiden palvelijalurjusten täyttää velvollisuutensa!»
Jätettyään hevosensa talon palvelijain huostaan, astuivat he linnaan kasvoilla korskean ylemmyyden ilme, jonka pitkä tottumus ja sukuperänsä tietoisuus teki luonnolliseksi Varneylle, jota Lambourne koki parhaansa mukaan jäljitellä ja joka sai Woodstockin asukasparat kuiskuttelemaan keskenään: »No, voi mun päiviäni! — Jumala armahtakoon meitä tuollaisista kopeilevista keltanokista! Jos isäntä tulee palvelijoihinsa, niin vieköön piru heidät kaikki tyyni, silloin saa se vain sen, mikä sille kuuluu!»
»Hiljaa, hyvät naapurit!» varoitti kylänvouti, »ja pitäkää kielenne hampaitten takana — pian saamme asiasta paremman selvän. — Mutta tuskinpa tulee enää Woodstockiin mainiompaa herraa kuin se vanha ankara Heikki-kuningas! Hän ruoski kerrankin omalla kuninkaallisella kädellään erään miekkoisen vallan pehmeäksi ja heitti sitten ukolle haavojen voiteiksi kourallisen hopearahoja, joissa näkyi hänen oma leveä naamansa.»
»Niinpä niin, rauha olkoon hänelle!» kaikui kuulijain joukosta; »saammepa kauvan odottaa, ennen kuin tämä Elisabet-rouvamme pieksee jonkun meistä.»
»Ei puhumistakaan», vastasi kylänvouti. »Mutta kärsivällisyyttä, hyvät naapurit, mehän voimme lohduttaa itseämme ajattelemalla, että me ansaitsemme sellaisen armonosoituksen hänen majesteettinsa kädestä.»
Sillävälin astui Varney, uusi palvelijansa aivan kintereillään, vastaanottosaliin, missä arvokkaammat ja tärkeämmät henkilöt odottivat vielä huoneessaan viipyvän kreivin esiintymistä. Kaikki mielistelivät Varneyta, kuka nöyrästi, kuka vieläkin nöyremmin, riippuen heidän arvostaan ja niiden asiain tärkeydestä, jotka olivat tuoneet heidät kreivin aamuvastaanottoon. Yleiseen kysymykseen: »Milloinka herra kreivi näyttäytyy, herra Varney?» antoi hän lyhyitä vastauksia kuten: »Ettekö näe saappaitani? Vasta äsken juuri palasin Oxfordista, enkä siis tiedä siitä mitään», ja siihen suuntaan, tai, jos saman kysymyksen teki korkeammalla äänellä joku arvokkaampi henkilö: »Tiedustelenpa asiaa kamariherra Tuomas Copelyltä.» Kamariherra, joka arvonsa merkiksi kantoi hopeista avainta, vastasi kreivin odottavan vain herra Varneyn saapumista tullakseen alas, mutta tahtovan kuitenkin sitä ennen puhutella häntä yksityishuoneessaan. Varney kumarsi siis seurueelle ja poistui kreivin huoneeseen.
Nyt syntyi muutamia minuutteja kestävä odotuksen hälinä, jonka vihdoinkin keskeytti kaksipuolisen perä-oven avautuminen, ja kreivi astui saliin kamariherransa ja hovimestarinsa edeltämänä ja Rikhard Varneyn seuraamana. Hänen jalossa ryhdissään ja ruhtinaallisissa piirteissään eivät katselijat keksineet jälkeäkään siitä kopeudesta, jota hänen palvelijansa olivat osoittaneet. Hänen kohteliaisuutensa oli kyllä mitattu kunkin arvon ja aseman mukaan, mutta halvinkin läsnä-olijoista sai osan hänen miellyttävästä huomiostaan. Kysymykset, joita hän teki linnan tilasta, kuningattaren oikeuksista siihen, ja hänen tilapäisestä oleskelustaan Woodstockin kuninkaankartanossa johtuvista eduista ja haitoista, näyttivät osoittavan hänen vakavasti perehtyneen asukkaiden anomuksen aiheeseen ja hänen haluavan pitää silmällä paikkakunnan parasta.
»Näyttääpä hän, Jumalan kiitos, jalolta mieheltä», kehui kylänvouti, joka oli tunkeutunut vastaanottohuoneeseen hänkin; »vain hieman kalpea hän on. Takaanpa hänen kuluttaneen koko yön meidän anomuksemme tutkimisessa. Ja kuitenkin sanoi mestari Toughyarn, jolta meni kuusi kuukautta sen kyhäämiseen, tarvittavan viikon sen ymmärtämiseksi; ja nyt on kreivi nakuttanut siitä ytimen kahdessakymmenessäneljässä tunnissa!»
Kreivi julisti sitten heille, että hän puolestaan koettaisi kyllä taivuttaa hallitsijatarta silloin tällöin kuninkaallisilla kiertomatkoillaan kunnioittamaan Woodstockia läsnä-olollaan, jotta kaupungille ja sen ympäristölle vuotaisi hänen armostaan ja suosiostaan samoja etuja kuin hänen edeltäjäinsäkin aikoina. Sillävälin sanoi hän olevansa iloinen saadessaan julistaa hänen armollista tahtoaan ja vakuuttaa, että hänen majesteettinsa aikoi, liikkeen vilkastuttamiseksi ja Woodstockin arvoisain porvarien rohkaisemiseksi suoda kaupungille villakaupan erikois-oikeudet.