»Eipä pitkää aikaa sen jälkeen kun olin esiintynyt ritari Hugh Robsartin talossa Teidän Korkeutenne ollessa läsnä», jatkoi seppä, »kiipesin minä näyttämölle ja mylvin säkeitä kilpaa parhaimpien kanssa sekä 'Mustassa Härässä', Globessa ja Fortunassa että muualla; mutta minä en enää tiedä, miten siinä kävi — omenoita oli sinä vuonna siunautunut niin viljalti, että kahdenpennin parven pojanvekarat eivät haukanneet niistä muuta kuin yhden suupalan ja heittivät loput sen näyttelijän niskaan, joka kulloinkin sattui olemaan esillä. Niin sain minä siitäkin kyllikseni — luovuin puolesta osastani seurueeseen — lahjoitin harjoitusmiekkani eräälle toverilleni — korkeakorkoiset saappaani pukuvarastoon, ja käänsin koreasti teaterille selkäni.»
»Hyvä, ystäväiseni», virkkoi Tressilian, »entä mihin juoneen sitten ryhdyit?»
»Minusta tuli», vastasi seppä, »osaksi oppilas, osaksi palvelija miehelle, joka suurella taidolla mutta vähillä varoilla harjoitti lääketieteilijän ammattia.»
»Toisin sanoen», oikaisi Tressilian, »Sinusta tuli puoskarin kätyri.»
»Hiukan parempi mies sentään, toivoakseni, hyvä herra Tressilian», vastasi taitoniekka; »ja kuitenkin olivat meidän temppumme, totta puhuakseni, sangen seikkailunomaista laatua, ja lääketaitoa, jonka minä olin saavuttanut alustavilla opinnoillani hevosten käsittelyssä, sovitettiin myös usein ihmisiin. Vaikka ovathan kaikkien tautien siemenet oikeastaan samat; ja jos tärpätti, terva, piki ja häräntali keltaiseen inkivääriin, mastikkipihkaan ja kynsilaukkaan sekoitettuina voivat parantaa hevosen, jota on naula haavoittanut, niin en ymmärrä, miks'ei sama lääke tehoisi ihmiseen, jota on miekalla sohaistu. Mutta mestarini menettelytavat ja taito olivat minun yrittelyjäni paljoa etevämmät ja pyrkivät paljoa vaarallisempiin saavutuksiin. Hän ei ollut ainoastaan rohkea seikkailija käytännöllisen lääkitystaidon alalla, vaan osasi hän myös, jos niiksi tuli, lukea tähdistä ja selvitellä ihmisten onnenvaiheita, joko sitten syntymähetken merkeistä, kuten hän sanoi, tai muulla tavoin. Hän oli oppinut lääkejuomain valmistaja ja syvällinen kemisti — hän yritti useammankin kerran hyydyttää elohopeaa ja väitti astuneensa aimo askeleen viisasten kiveä kohti. Minulla on vieläkin tallessani muuan hänen tätä aihetta käsittelevä tutkimuksensa, ja jos Teidän Korkeutenne siitä mitään ymmärtää, niin luulenpa Teidän päässeen pitemmälle kuin kaikki ne, jotka ovat sen lukeneet, ja kuin sekin mies, joka sen kirjoitti.»
Ja seppä ojensi Tressilianille nahkapaperikäärön, jossa ylhäällä ja alhaalla ja reunoissa näkyi seitsemän kiertotähden merkkejä kummallisesti yhtyneinä taikakuvioihin ja kreikkalaisiin ja heprealaisiin lauselmiin. Keskellä oli muutamia latinankielisiä, jonkun salattujen tieteiden tutkijan kirjoittamia säkeitä, niin sirosti piirrettyinä, ett'ei paikan hämäryyskään estänyt Tressiliania niitä lukemasta. Niiden sisällys oli seuraavaa laatua: —
»Si fixum solvas, faciasque volare solutum,
Et volucrem figas, facient te vivere tutum;
Si pariat ventum, valet auri pondere centum;
Ventus ubi vult spirat — Capiat qui capere potest.»
»Minä vakuutan Sinulle», virkkoi Tressilian, »että kaikki, mitä minä ymmärrän tästä sianlatinasta, on siinä, että viimeiset sanat näyttävät merkitsevän: 'Käsitti, kuka käsittää voi!'»
»Se se olikin», jatkoi seppä, »juuri se periaate, jonka mukaan arvoisa ystäväni ja mestarini, tohtori Doboobie, aina sovitti toimintansa, kunnes hän omista kuvitteluistaan hassahtaneena ja suuresta kemistitaidostaan pöyhistyneenä alkoi tuhlata itseään pettäen rahaa, jonka hän oli ansainnut muita pettämällä; hän joko löysi tai rakensi itse — en tiedä, kuinka päin asia oli — tämän salaisen työkammion, johon hän tapasi sulkeutua sekä potilaittensa että oppilaittensa näkyviltä, niin että nämä epäilemättäkin arvelivat hänen pitkien ja hämäräperäisten poistumistensa tavallisesta asunnostaan Farringdonin kaupungista aiheutuneen hänen edistymisestään salatuissa tieteissä ja hänen yhteydestään näkymättömän maailman kanssa. Minuakin yritti hän pettää; mutta vaikka en häntä suoranaisesti vastustanutkaan, näki hän kuitenkin minun tietävän liian paljon hänen salaisuuksistaan ollakseni kauvemmin hänen vaaraton toverinsa. Sillä välin tuli hänen nimensä kuuluisaksi, tai pikemminkin surkeankuuluisaksi, ja moni niistä, jotka kääntyivät hänen puoleensa, uskoi häntä vakavasti noidaksi. Vieläpä toi hänen luuloteltu salaisten tieteiden tuntemuksensa hänen luokseen avunetsintään miehiä, jotka olivat liian mahtavia tässä mainittaviksi, asioissa, jotka olivat liian vaarallisia tässä kerrottaviksi. Toiset taas kirosivat ja uhkailivat häntä ja antoivat minulle, hänen tutkimustensa viattomalle apulaiselle pilkkanimen Pirun Sanansaattaja, mikä suuntasi aina päätäni kohti aika kivituiskun milloin vain rohkenin näyttäytyä kylän kujilla. Vihdoin mestarini katosi äkkiä, sanottuaan minulle tulevansa tähän työpajaan ja kiellettyään minua häntä häiritsemästä ennen kuin kahden päivän päästä. Kun tämä aika oli kulunut, aloin huolestua ja läksin tähän maanalaiseen komeroon, missä tapasin tulet sammuneiksi ja työkalut heitellyiksi hujan hajan; samalla oli oppinut Doboobius, kuten hän tapasi nimittää itseään, jättänyt minulle kirjelipun, missä hän ilmoitti, ett'emme koskaan enää tulisi tapaamaan toisiamme, sekä jätti minulle perinnöksi koko kemiallisen tavaravarastonsa sekä nahkapaperikäärön, jota juuri Teille näytin, manaten minua ankarasti tutkimaan sen ilmaisemaa salaisuutta, joka erehtymättömästi oli johtava minut sen ainoan oikean suuren tiedon perille.»
»Ja seurasitko Sinä tätä viisasta manausta?» kysyi Tressilian.