»Ja mitä se oli? — ja paransiko se sitten laukkisi, Jussi tallirenki?» — kyseli kuorona koko seura.
»No mitenkä osaisinkaan teille selittää, mitä se oli?» vastasi tallirenki; »sen minä vain tiedän, että kun rohkaisin mieleni ja pistin sitä suuhuni noin niinkuin herneen verran, maistui aivan siltä, kuin olisi hirvensarviviinaan ja kataja-öljyyn sekoitettu etikkaa — mutta milloinkaan eivät ole hirvensarviviina eikä kataja-öljy nopeammin tehoneet. — Ja pelkäänpä, että jos piru on tosiaankin vienyt seppä Waylandin, niin lisääntyvät varmasti permoset hevosissa ja nautakarjassa.»
Taiturinylpeys, jonka vaikutus ei varmaankaan ole muunlaatuisen ylpeyden vaikutusta vähäisempi, nousi sellaisella voimalla seppä Waylandin päähän, ett'ei hän suuresta ilmitulemisen vaarastakaan huolimatta voinut olla iskemättä silmää Tressilianille ja hymyilemättä hänelle salaperäisesti, ikäänkuin riemuissaan tästä lääkitystaitonsa epäämättömästä todistuksesta. Sillävälin jatkui keskustelu.
»Vaikka niin olisikin», sanoi muuan vakavannäköinen, mustapukuinen mies, Grimesby-kuoman kumppani, »niin tulee meidän mieluummin menehtyä Jumalan lähettämään tautiin kuin ottaa paholainen auttajaksemme.»
»Oikein puhuttu», sanoi emäntä Kurki; »ja minä ihmettelen, kuinka se
Jussikin uskalsi panna sielunsa vaaraan hevosen mahaa parantaakseen.»
»Oikein puhuttu sekin, emäntä», vastasi Jussi tallirenki; »mutta hevonen oli isäntäni hevonen; ja jos se olisi ollut Teidän, niin luulenpa, että Te olisitte nostanut aika äläkän, jos minä olisin niin kovin pirua pelännyt ja jättänyt elukkaparan sellaisiin pinnistyksiin. — Lopusta saavat papit pitää huolen. Suutari pysyköön lestissään, sanoo sananlasku; pappi rukouskirjassaan ja tallimies suassaan.»
»Myönnetään», virkkoi emäntä Kurki, »ja minun nähdäkseni tallirenkimme Jussi puhuu hyvän kristityn ja uskollisen palvelijan tavoin, joka ei säästä ruumistaan eikä sieluaan isäntänsä palveluksessa. Muutoin vei piru hänet paraaseen aikaan, sillä tämän piirikunnan oikeudenpalvelija kävi tässä juuri tänä aamuna hakemassa Pinniewinks-ukkoa, noitatuomaria, mennäkseen hänen kanssaan Whitehorsen laaksoon vangitsemaan seppä Waylandia ja panemaan häntä kokeelle. Minä vielä autoinkin Pinniewinksiä pihtien ja pistimien teroittamisessa, ja minä näin tuomari Blindasin kirjoittaman vangitsemiskäskynkin.»
»Pyh, paholainen olisi nauranut niin Blindasille kuin hänen vangitsemiskäskyilleenkin, niin oikeudenpalvelijalle kuin noitainnuuskijallekin», kärisi vanha Crank-eukko, paavilaismielinen pesu-akka; »seppä Waylandin iho olisi tuntenut yhtä vähän Pinniewinksin pistinten sorkkimisia kuin palttinainen kaularöyhelö tuntee kuuman käherryspuikon kosketuksia. Mutta sanokaapas tänne, hyvät ihmiset, oliko pirulla niin suurta valtaa keskuudessanne, että se noin vain olisi siepannut seppänne ja käsityöläisenne nenänne alta, silloin kun Abingdonin oivilla munkeilla oli vielä jotain sanomista? Mutta neitsyt Marian, ei! — heidän siunatut kynttilänsä, heidän vihkivetensä, heidän pyhäinjäännöksensä ja muut sellaiset väkivehkeensä olisivat ajaneet kiukkuisimmankin paholaisen käpälämäkeen. — Paneppas nyt tuollainen kerettiläinen pastoriparka tekemään samaa! — Mutta meidän pappimme ne olivatkin rohkeata väkeä.»
»Oikein puhuttu, Crank-eukkoseni», virkkoi tallirenki; »niin se sanoi Simonburnin Simpkinskin, kun sellainen mustatakki hänen akkaansa halasi — että: 'Rohkeata väkeä ne ovatkin.'»
»Pidä kitasi, Sinä senkin vietävä koiranleuka!» vastasi Crank-eukko. »Sopii sitä muka Sinunkin tuollaisen kerettiläisen hevostenruopijan ruveta läyskimään oikeista katolilaisista papeista ja peukaloimaan sellaista asiaa.»