»Niin», vastasi Janet, »Teidän Korkeutenne tarvitsee vain viitata, ja heti ensi lähetyksessä toimitetaan Teille kaikki, mitä Englanti suinkin voi tarjota. — Mutta sittenkin voi tästä syntyä onnettomuutta. — Minä pyydän, rakas rouva, käskekää minun lähettää tuo mies tiehensä!»
»Minä käsken Sinua lähettämään hänet tänne», vastasi kreivitär; — »tai odotahan, Sinä vapiseva hölmöläinen, minä kutsun hänet itse ja pelastan Sinut siten nuhteista.»
»Ah! minun päiviäni, rakas rouva, jos siinä olisi kaikki», sanoi Janet murheellisena, rouvan huutaessa kulkukauppiaalle: »Tule tänne vain, kunnon mies — avaa reppusi — jos Sinulla on oivallisia tavaroita, niin on hyvä onni lähettänyt Sinut tänne minun mielikseni ja Sinun hyödyksesi.»
»Mitä suvaitsee Teidän Armonne tarvita?» kysyi Wayland, päästellen reppuaan ja levitellen sen sisältöä niin näppärästi kuin olisi hän koko ikänsä harjoittanut kulkukauppiaan ammattia. Hän olikin joskus tilapäisesti sitäkin työtä tehnyt monivaiheisen elämänsä aikana, ja hän osasikin nyt kehua tavaroitaan kaikella reppurin kielevyydellä ja panna niille taitavasti hintaa.
»Mitäkö minä suvaitsen tarvita?» virkkoi rouva, »no, kun ottaa huomioon, ett'en minä kuuteen pitkään kuukauteen ole ostanut kyynärääkään pellavakangasta enkä Belgian palttinaa enkä edes pienintäkään koristetta omiksi tarpeikseni ja oman valintani mukaan, niin soveliaampi kysymys olisi: Mitä on Sinulla myytävänä? Panehan syrjään tuo palttinaröyhelö ja nuo hihat — ja nuo käärylät mustalla harsokankaalla levitettyä kultakankaista reunusnauhaa — ja tuo lyhyt, kirsikanvärisestä hienosta kankaasta tehty viitta, jossa on niin kauniit kultaiset napit ja punoksetkin — Eikö se olekin ylen soma, Janet?»
»Armollinen rouva», vastasi Janet, »jos Te kysytte minun halpaa arvosteluani, niin on se minun mielestäni aivan liian räikeä aistikkaaseen pukuun.»
»Mäkeen arvostelusi, ell'ei se muutu kirkkaammaksi, tyttö», sanoi kreivitär; »Sinä saat pitää sitä itse rangaistukseksi; ja minä olen varma siitä, että nuo kultaiset napit, ne kun ovat verrattain jykeviä, tyynnyttävät isäsi ja saavat hänet sietämään tuota kirsikanpunaista kangastakin. Mutta katso, ett'ei hän sieppaa niitä pois, Janet, ja vie niitä pitämään seuraa raha-arkkuunsa vangitsemilleen enkeleille.»
»Pyydän Teidän Armoanne säästämään isäraukkaani!» vastasi Janet.
»Eipä suinkaan! Miksi pitäisi muka säästää häntä, joka on jo luonnostaan niin säästäväinen?» pilaili kreivitär. — »Mutta palatkaamme kauppoihimme. — Tämä päähine minulle, ja tuo hopeainen, helmikoristeinen hiusneula; — ja ota tästä, Janet, nämä kaksi punaisenruskeata hametta Dorcasille ja Alisonille, jott'ei niiden eukkoparkojen tule kylmä lähestyvänä talvena. — Ja kuule, eikö Sinulla ole haju-aineita tai tuoksupusseja tai kauniita, uusimuotisia hajupulloja?»
»Jos minä olisin kulkukauppias oikein tosissani, pianpa minusta vääntyisi aika pomo», ajatteli Wayland, yrittäessään parhaan kykynsä mukaan vastata kysymyksiin, joita kreivitär heitteli hänelle tuhka tiheään malttamattomuudella nuoren naisen, joka ei pitkään aikaan ole saanut toimittaa niin mieluista tehtävää. »Mutta miten saada hänet edes hetkiseksi ajattelemaan vakavampia asioita?» Esitellessään parhaita hajuaineitaan koetti Wayland yht'äkkiä kiinnittää hänen huomiotaan ilmoittamalla näiden tavarain hinnan kohonneen melkein puolella sen jälkeen kun Leicesterin kreivi oli alkanut komeat varustelunsa ruhtinaallisessa Kenilworth-linnassaan, missä hän aikoo kestitä kuningatarta ja koko hovia.