»Haa!» huudahti kreivitär; »huhu puhui siis totta, Janet.»
»Silkkaa totta, armollinen rouva», vastasi Wayland; »ja minua ihmetyttää, ett'ei Teidän Armonne ole siitä tarkemmin kuullut. Kesäretkellä juhlii jalo kreivi Englannin kuningatarta linnassaan kokonaisen viikon; ja niitä on paljon, jotka väittävät, että Englanti on saava kuninkaan ja Englannin Elisabet — Jumala häntä varjelkoon! — puolison, ennen kuin retki on lopussa.»
»Sen ne konnat valehtelevat!» kiljaisi kreivitär kiihkoissaan.
»Jumalan tähden, armollinen rouva, tyyntykää», pyyteli Janet pelosta vavisten; »kuka nyt välittäisi reppurin uutisista!»
»Olet oikeassa, Janet!» myönsi kreivitär; »nuhtelit minua syystä. Moiset huhut, jotka tahraavat Englannin kuuluisimman ja jaloimman kreivin mainetta, voivatkin saada luottamusta vain alhaisten, halpamaisten, kunnottomien ihmisten keskuudessa!»
»Tulkoon tuhoni, armollinen rouva», virkkoi seppä Wayland, havaitessaan kreivittären suuttumuksen suuntautuvan häneen, »jos olen tehnyt mitään, joka ansaitsisi tämän ankaran kiivastuksen! — Minä kerroin vain, mitä niin monet puhuvat.»
Sillä välin oli jo kreivitär ennättänyt tyyntyä, ja hän koetti nyt, Janetin tuskallisten merkkien pelästyttämänä, poistaa kaikki kiihtymyksensä jäljetkin. »Minua vain kiusoitti, kunnon mies», sanoi hän, »kun kuulin, että kuningattaremme muka luopuisi neitseellisestä säädystään, joka on niin kallis hänen kansalleen — älä ajattele sitä sen enempää.» Ja ikäänkuin tahtoen muuttaa puheenaihetta, lisäsi hän: »Ja mitä ainetta se on tuo, jota niin huolellisesti säilytetään hopearasiassa?» tarkastellessaan laatikon sisältöä, jossa oli erilaisia rohtoja ja haju-aineita eri osastoissa.
»Se on lääkettä tautia vastaan, jota ei toivoakseni Teidän Armonne tarvitse sanoa koskaan potevansa. Jos sitä nauttii pienen turkinpavun suuruisen määrän päivittäin yhden viikon ajan, vahvistaa se sydäntä tuota raskasmielisyyttä ja alakuloisuutta vastaan, joka syntyy yksinäisyydestä, suruista, pettyneestä rakkaudesta, murtuneista toiveista —»
»Oletko Sinä hullu, ystäväiseni?» kysyi kreivitär terävästi; »tai luuletko Sinä, että vaikka minä ostinkin hyväntahtoisuudessani noita Sinun romutavaroitasi suhteettomista hinnoista, Sinä nyt saat uskotella minulle mitä hölynpölyä tahansa? — Kuka ikinä kuuli sydämen sairautta parannetun ruumiiseen otetuilla lääkkeillä?»
»Armollisella luvallanne, hyvä rouva», virkkoi Wayland, »minä olen rehellinen mies ja minä myin tavarani rehelliseen hintaan. — Enkä minä tämän jalon lääkkeen ominaisuuksista puhuessani suinkaan kehoittanut Teitä sitä ostamaan. Miksi olisin siis valehdellut? Minä en sano, että se voi parantaa syvälle juurtuneita sielun kärsimyksiä, siinä voivat auttaa vain Jumala ja aika; mutta minä sanon, että tämä elähyttävä lääke poistaa pahoja höyryjä, jotka syntyvät ruumiissa mielen hautomasta alakuloisuudesta. Useata ihmistä olen minä sillä jo auttanut, sekä hovissa että muualla, ja nyt aivan hiljattain paransin minä sen avulla erään herra Edmund Tressilianin, kunnianarvoisan cornwallilaisen aatelismiehen, joka oli hyljätyn lemmen takia, niin kerrottiin, joutunut niin raskaalle mielelle, että hänen ystävänsä pelkäsivät hänen henkeään.»