Hän vaikeni; kreivitärkin pysyi hiljaa hetkisen aikaa ja kysyi sitten äänellä, jonka sävyä hän turhaan koetti pinnistää lujaksi ja välinpitämättömäksi:
»Ja onko aatelismies, josta puhuit, nyt täydelleen toipunut?»
»Kutakuinkin, armollinen rouva», vastasi Wayland; »hän ei ainakaan kärsi enää ruumiillisia tuskia.»
»Minä ostan hiukan tuota lääkettä, Janet», sanoi kreivitär. »Minutkin valtaa joskus tuollainen ajatuksen ja järjen samentava raskasmielisyys.»
»Älkää sitä tehkö, armollinen rouva», neuvoi Janet; »kuka takaa, että tämä mies myy ainetta, joka ei ole terveydelle vahingollista?»
»Minä todistan itse rehellisyyteni», vastasi Wayland ja nieli jonkun verran lääkettä heidän nähtensä. Kreivitär osti sitten loput, sillä Janetin vastustelut saivat hänet vain sitä itsepäisemmin pysymään aiheessaan. Sitten otti hän heti paikalla ensimäisen annoksen ja väitti tuntevansa sydämensä keventyneen ja elinvoimansa lisääntyneen — seuraus, joka kaiken todennäköisyyden mukaan johtui vain hänen omasta mielikuvituksestaan. Kreivitär kasasi sitten kaikki ostoksensa yhteen läjään, heitti kukkaronsa Janetille ja kehoitti häntä laskemaan summan ja maksamaan kauppiaan saatavat; minkä jälkeen hän, ikäänkuin kyllästyneenä huviin, jota hänelle oli ensimmältä tuottanut keskustelunsa Waylandin kanssa, toivotti hänelle hyvää iltaa ja asteli huolettomasti kartanoon, siten ryöstäen Waylandilta kaiken tilaisuuden päästä puhumaan hänen kanssaan kahden kesken. Seppä kiiruhtikin sen tähden selvittämään asioita edes Janetin kanssa.
»Tyttö», sanoi hän, »kasvoistasi päättäen pidät Sinä hartaasti emännästäsi. Hän kaipaakin kipeästi uskollista palvelusta.»
»Ja hyvin hän ansaitseekin uskollisen palvelukseni», vastasi Janet; »mutta entä sitten?»
»Tyttö, minä en ole lainkaan se, miltä näytän», virkkoi kulkukauppias, äänensä alentaen.
»Sitä vähemmän otaksuttavaa on, että Te olisitte kunniallinen mies», iski Janet.