»Carrol, ali-airut, opasti kreivittären sinne tämän omasta tahdosta, eilen iltapäivällä — Lambourne ja vanginvartija tapasivat hänet sieltä vielä varhain tänä aamuna.»
»Oliko Tressilian siellä hänen kanssaan?» kysyi Leicester samalla kiihkeällä äänellä.
»Ei, armollinen herra. Tehän muistanette», vastasi Varney, »että hänet määrättiin eilen illalla jonkunlaiseen koti-arestiin ja ritari Niklas Blountin valvonnan alaiseksi.»
»Tiesivätkö Carrol ja ne muut miehet, kuka se nainen oli?» kysyi
Leicester.
»Eivät, armollinen herra», vastasi Varney; »Carrol ja vanginvartija eivät olleet koskaan nähneetkään kreivitärtä, ja Lambourne ei tuntenut häntä, koska hän oli valepuvussa; mutta koettaessaan estää häntä lähtemästä kopista, jäi Lambournen käteen hänen toinen hansikkaansa, jonka Teidän Korkeutenne luullakseni tuntee.»
Hän näytti hansikasta, johon oli pikkuhelmistä neulottu karhu ja ryhmysauva, kreivin vaakunakuviot.
»Tunnen, tunnen minä sen», vastasi Leicester. »Itsehän ne hänelle lahjoitin. Toinen oli vielä käsivarressa, jonka hän tänään kiersi kaulaani!» — Hän lausui tämän mitä suurimman kiihtymyksen vallassa.
»Teidän Korkeutenne voi armolliselta rouvalta itseltään tiedustella näiden seikkojen todenperäisyyttä», jatkoi Varney.
»Ei ole tarpeen — ei ole tarpeen», sanoi kidutettu kreivi; »se totuus on piirretty ikäänkuin tulikirjaimin minun omiin silmiini! Minä näen hänen kunniattomuutensa — minä en voi nähdä mitään muuta; ja — laupias Jumala! — tämän inhoittavan naisen takia olin minä panemaisillani alttiiksi niin monen jalon ystävän hengen — järkyttämäisilläni laillisen valta-istuimen perustuksia — pistämäisilläni miekan ja tulisoihdun rauhallisen maan sydämeen — tekemäisilläni julmaa vääryyttä armolliselle valtiattarelleni, joka on tehnyt minut siksi mikä minä olen — ja joka olisi kohottanut minut niin korkealle kuin mies suinkin saattaa kohota, ellei tätä helvetin solmimaa avioliittoa olisi ollut olemassa! Kaiken tämän olin minä tekemäisilläni naisen takia, joka juonittelee ja vehkeilee pahimpien vihollisteni kanssa! — Ja Sinä sitten, konna, mikset Sinä saanut suutasi auki aikaisemmin?»
»Armollinen herra», vastasi Varney, »yksikin kreivittären kyynel olisi pyyhkäissyt pois kaikki, mitä minä olisin voinut sanoa. Sitäpaitsi sain minä nämä todisteet tietooni vasta tänä aamuna, jolloin Anton Foster äkkiä saapui tänne ja kertoi kaikista toimittamistaan tutkimuksista ja tunnustuksista, jotka hän oli kiskonut majatalonpitäjä Goslingista ja muista ja jotka vasta selittivät yksityiskohdittain, millä tavalla kreivitär oli paennut Cumnorin kartanosta; ja omien tiedustelujeni kautta pääsin minä perille askeleista, joita hän on täällä astunut.»