Muinaisia brittejä, jotka ensinnä esiintyivät, johdatti kaksi vanhaa druidia, joiden harmaita hapsia koristi tammenlehväseppel ja jotka käsissään kantoivat mistelinoksia. Näitä kunnianarvoisia miehiä seurasivat varsinaiset naamiosankarit ja näitä taas kaksi valkoisiin puettua runoniekkaa, jotka helähyttelivät tuon tuostakin harppujaan, laulaen samalla muutamia muinaisen hymnin säkeitä Beluksen eli auringon kunniaksi. Alkuperäiset britit oli valittu hovissa palvelevain aatelismiesten pisimmistä ja vahvimmista. Heidän naamioihinsa oli kiinnitetty pitkät pörröiset parrat ja tukat; heidän pukuinaan oli susien ja karhujen nahkoja, kun taas heidän sääriään, käsivarsiaan ja yläruumistaan peitti ihonvärinen silkki, johon oli karkein viivoin piirrelty taivaankappaleiden sekä eläinten ja muiden maallisten olentojen kuvia, niin että he antoivat hyvin elävän käsityksen vanhoista maalauksin koristelluista esi-isistämme, joiden vapautta ensinnä ahdistivat roomalaiset.
Rooman pojat, jotka tulivat yhtä hyvin sivistämään kuin valloittamaankin, astuivat sitten ruhtinaallisen seurueen eteen; ja juhlanäytösten järjestäjä oli saanut oivallisesti ilmaistuksi tämän kuuluisan kansan uljaan korskeuden ja sotaisat tavat, varustamalla esiintyjät keveällä, mutta lujalla kilvellä ja lyhyellä, kaksiteräisellä miekalla, jonka käyttely teki Roomasta maailman valtijaan. Kaksi airutta kantoi Rooman kotkia heidän edellään, samalla lausuen ylistysrunoa Marsille, ja nuo muinaisajan mahtavat soturit seurasivat heitä miesten jykevin ja varmoin askelin, jotka pyrkivät valloittamaan koko maanpiirin.
Kolmas joukkue esitti Germanian metsistä tuomiinsa karhunnahkoihin pukeutuneita saksilaisia, ja kantoivat nämä käsissään niitä kauhistuttavia sotakirveitä, jotka tekivät niin ankaraa tuhoa Britannian alkuperäisten asukasten riveissä. Heitä johti niinikään kaksi laulumestaria, jotka hyrisivät Odinin ylistystä.
Viimeisinä tulivat normannilaiset ritarit rautapaidoissaan ja teräskypäreissään ja kaikissa asiaankuuluvissa varustuksissaan, kahden sodasta ja naisten lemmestä laulavan runoniekan edeltäminä.
Nämä neljä joukkuetta saapuivat avaraan saliin mitä oivallisimmassa järjestyksessä, ja jotta katselijat saisivat tyydyttää uteliaisuutensa, pidettiin aina pieni väli-aika, ennenkuin seuraava parvi esiintyi. Sitten marssivat he ympäri salin näytelläkseen itseään, noudattaen urkujen, pillien, torvien ja kaikenlaisten muiden Leicesterin kreivin soittokoneiden poljentoa. Vihdoin asettuivat nämä neljä naamiojoukkuetta, sijoittaen soihdunkantajansa taakseen, kukin omiin riveihinsä kahdelle puolelle salia, niin että roomalaiset joutuivat brittejä vastapäätä ja saksilaiset normanneja, ja näyttivät ensin katsahtelevan toisiinsa kummastunein silmin, mutta sitten kiihtyvän uhkaavin liikkein ilmaistuun vihaan. Silloin kajahti parvekkeelta kiivas sotainen sävel, naamiosankarit vetivät miekkansa kaikilla tahoilla ja lähenivät toisiaan, tahdikkain askelin hyppien jonkunlaista sota- tai asetanssia, kalahutellen miekkojaan vastustajainsa kilpiin ja kilauttaen niitä toistensa miekkoihin ohi kulkiessaan. Oli hyvin hauska nähdä eri joukkojen pysyvän säännöllisessä järjestyksessä aivan säännöttömiltä näyttävissä liikkeissään, sekaantuvan toisiinsa, kiehittyvän eroon taas ja ryhmittyvän jälleen omiin, alkuperäisiin riveihinsä, aina soiton mukaan.
Tämä vertauskuvallinen sotahyppy esitti niitä monenlaisia kahakoita ja ristiriitoja, joita oli sattunut muinaista Britanniaa vuorotellen hallinneiden kansojen kesken.
Vihdoin, monien sokkeloisten kiertelyjen ja koukuttelujen jälkeen, jotka herättivät katsojissa suurta ihastusta, kuului ankara torventörähdys, ikäänkuin tappelun alkajaisiksi tai voiton julistamiseksi. Naamiot lakkasivat heti paikalla pyöriskelyistään ja kokoontuen alkuperäisten johtajainsa eli esittelijäinsä — sillä se oli heidän ammattinimensä — ympärille, näyttivät odottavan yhtä jännitettyinä kuin katselijatkin, mitä sitten tuleman piti.
Salin ovet avautuivat selkosen seljälleen, eikä tulija ollutkaan mikään vähempi kuin itse paholaissyntyinen Meriin, joka oli puettu kummalliseen, salaperäiseen, hänen epätietoista sukuperäänsä ja suurenmoista loihtutaitoansa vastaavaan tapaan. Hänen ympärillään ja takanaan liehui ja hyppi mitä omituisimpia olentoja, joiden oli määrä esittää hänen mahtavia käskyjään odottelevia henkiä; ja niin valtavasti vaikutti tämä näytelmän osa palvelijoihin ja muihin linnassa oleskelevaan alhaisempaan kansaan, että monet unohtivat kuningattarelle kuuluvan kunnioituksen, tunkeutuivat sisään ja jäivät salin ovipuoleen seisomaan.
Leicesterin kreivi, joka huomasi airueittensa vain suurella vaivalla saavan nämä innostuneet katselijat pysymään kauvempana, kuitenkaan herättämättä suurempaa melua kuin oli soveliasta kuningattaren ollessa läsnä, nousi istuimeltaan ja meni itse paikalle; sillä Elisabetkin oli samaan aikaan pyytänyt — hän kun aina tahtoi rahvasta kohdeltavan hyvin — että heidän sallittaisiin häiritsemättä katsella näytelmää. Leicester käytti tätä veruketta poistuakseen; mutta hänen todellisena vaikuttimenaan oli halu päästä edes hetkiseksi omiin rauhoihinsa ja lepuuttaa mieltään vaikkapa vain silmänräpäykseksikin siitä hirvittävästä painostuksesta, jonka sille tuotti häpeän, vihan, katumuksen ja kostonjanon raatelevain tuskain peittäminen iloisuuden ja mielistelyn verhoon. Hän pani silmäyksellään ja viittauksellaan kansanjoukon vaikenemaan; mutta palaamatta heti hänen majesteettinsa luo kääriytyi hän viittaansa, sekaantui tungokseen ja jäi sieltä, muiden halpa-arvoisten katselijain tavoin seisoaltaan seuraamaan naamionäytelmän kulkua.
Astuttuaan saliin eteni Meriin keskelle lattiaa, kutsui taikasauvansa heilauksella taistelevain joukkueiden johtajat ympärilleen ja ilmoitti heille runomittaisessa puheessa, että nyt hallitsi Britannian saarta kuninkaallinen neitsyt, jolle heidän tuli kohtalon tahdosta osoittaa kunnioitustaan, samalla kun heidän piti pyytää häntä lausumaan mielipiteensä niistä erilaisista syistä, joiden perusteella kukin heistä katsoi olevansa se etevin kantajoukko, mistä maan nykyiset asukkaat, tämän enkelimäisen ruhtinattaren onnelliset alamaiset johtivat sukuperänsä.