»Minä en voi lähteä keskustelemaan kenenkään tuntemattoman muukalaisen kanssa», virkkoi Leicester, peljäten, hän ei tiennyt itsekään mitä tuon salaperäisen miehen pyynnöstä; »ja niiden, jotka minä tunnen, täytyy valita soveliaampi puhelu-aika.»
Hän aikoi kiiruhtaa tiehensä, mutta naamioitu pidätti häntä.
»Niillä, jotka puhuvat Teidän Korkeudellenne Teidän omaa kunniaanne koskevista asioista, on oikeus käyttää Teidän aikaanne, mitä tehtäviä Teidän onkin sitten syrjäyttäminen heitä kuullaksenne.»
»Kuinka! Kunniaani? Kuka uskaltaa sitä leikata?» kiihkoili Leicester.
»Vain Teidän oma käytöksenne voi antaa aihetta sen moittimiseen, herra kreivi, ja juuri siitä asiasta halusinkin keskustella kanssanne.»
»Te olette hävytön», vastasi Leicester, »ja Te käytätte väärin tämän hetken vierasvapautta, joka estää minua Teitä rankaisemasta. Minä kysyn nimeänne?»
»Minä olen Edmund Tressilian Cornwallista», vastasi naamio. »Kieleni on erään lupauksen takia ollut sidottu kahdeksikymmeneksineljäksi tunniksi — määräaika on nyt kulunut — nyt voin minä puhua ja teen Teidän Korkeudellenne sen oikeuden, että käännyn ensiksi Teidän puoleenne.»
Hämmästyksen vavahdus, joka oli värähyttänyt Leicesterin sydänjuuria hänen kuullessaan tuota nimeä lausuvan miehen, jota hän eniten vihasi ja jonka hän luuli itseään niin syvästi loukanneen, vei häneltä ensi hetkenä liikuntakyvyn, mutta muuttui siinä samassa sellaiseksi kostonjanoksi, ettei erämaan kulkija sen palavammin ikävöi vesilähteille. Hänellä oli sentään niin paljon järkeä ja tahdonvoimaa jäljellä, ettei heti paikalla survaissut tikariansa tuon rohkean konnan sydämeen, konnan, joka ensin syöksi hänet sellaiseen onnettomuuteen ja sitten uskalsi vielä niin järkähtämättömän tyynesti tulla kohtelemaan häntä tuolla tavalla. Päättäen sillä hetkellä peittää kaikki kiihtymyksen jäljetkin, jotta saisi täyden selon Tressilianin aikeista ja tarkoituksesta ja jottei samalla menettäisi kostoaan, vastasi hän niin kähisevällä, pidätetyn vihan muuntamalla äänellä, että hänen sanojaan tuskin saattoi ymmärtää: — »Ja mitä pyytää minulta herra Edmund Tressilian?»
»Oikeutta, herra kreivi», virkkoi Tressilian tyynesti, mutta lujasti.
»Oikeutta», toisti Leicester, »kaikki ihmiset saavat sitä vaatia — erittäinkin Te, herra Tressilian, ja olkaa varma, että Te sitä saatte.»