»Elisabet ei jätä häntä näkemättä», sanoi kreivi; »onko hänen mielessään herännyt epäilyksiä, kuten suuresti pelkään, tai pitääkö Sussex tai joku muu salainen viholliseni Tressilianin syytöstä hänen muistissaan, sitä en tiedä; mutta kaiken suosiollisuutensakin kesken palaa hän usein Amy Robsartin juttuun. Amy on minusta ikäänkuin pahan onnen juhlavaunuihini sitoma orjatar, joka häpäisee ja halventaa riemuvoittoani, juuri kun se on korkeimmillaan. Osoitappas nyt oveluuttasi, Varney, ja päästä minut tästä selviämättömästä pulmasta. Minä olen asetellut kaikkia esteitä niiden kirottujen juhlien tielle, mitä suinkin edes jonkunlaisen syyn nojalla saattoi asettaa, mutta tämänpäiväinen keskustelumme heitti kaikki hyvän sattuman varaan. Kuningatar sanoi minulle ystävällisesti, mutta päättävästi: 'Me emme anna Teille enään aikaa valmistuksiin, muutoin Te vallan saatatte talonne vararikkoon. Lauvantaina, 9 päivänä heinäkuuta tulemme olemaan luonanne Kenilworthissa. — Me pyydämme, ett'ette unohtaisi ainoatakaan osoittamaamme vierasta tai seuralaista, eikä erittäinkään sitä kevytkenkää Amy Robsartia. Me haluamme nähdä naisen, joka saattoi asettaa tuon runollisen aatelismiehen Edmund Tressilianin palvelijanne Rikhard Varneyn jälkeen.' — Käytä siis, Varney, taitoasi, joka on meidät jo niin usein pulasta pelastanut; sillä niin totta kuin nimeni on Dudley, kohtalonselitykseni ennustama vaara alkaa lähetä joka taholta.»
»Eikö armollinen rouva millään keinoin suostuisi lyhyeksi ajaksi alentumaan siihen halvempaan arvoon, jonka olosuhteet tekevät hänelle välttämättömäksi?» virkkoi Varney, hetkisen epäröityään.
»Kuinka, mies! Minunko kreivittäreni sanoisi itseään Sinun vaimoksesi! — se ei sovi minun kunnialleni eikä hänen.»
»Sepä sen! armollinen herra», vastasi Varney; »ja kuitenkin juuri siinä asemassa kuvittelee nyt Elisabet hänen olevan; ja sen luulon hävittäminen on samaa kuin kaiken paljastaminen.»
»Mieti jotakin muuta, Varney», sanoi kreivi ylen kiihkoissaan; »se keksintö ei kelpaa — jos minä suostuisinkin, ei hän tekisi sitä ikinä, sillä minä sanon Sinulle, Varney, ell'et sitä tiedä, ett'ei Elisabet valtaistuimellaan ole ylpeämpi kuin tämä halvan devonilaisen aatelismiehen tytär. Hän on taipuvainen monissa suhteissa, mutta kun hänen kunniansa tulee kysymykseen, iskee hänen henkensä ja mielensä tulta peloittavasti kuin salama ja toimii yhtä nopeasti.»
»Sen olemme saaneet kokea, armollinen herra, muutoinhan emme olisi joutuneetkaan tähän asemaan», sanoi Varney. »Mutta muutakaan keinoa en keksi. — Minusta nähden pitäisi sen, jonka hyvä onni on nostanut Teidän Korkeutenne puolisoksi ja joka siten on aiheuttanut tämän vaaran, tehdä myös jotakin sen torjumiseksi.»
»Se on mahdotonta», virkkoi kreivi kättään huiskauttaen; »minä tiedän, ett'eivät käskyt eivätkä pyynnöt saisi häntä kantamaan Sinun nimeäsi edes tunnin aikaa.»
»Liikaahan se olisikin», vastasi Varney kuivasti; ja siirtymättä tästä aineesta, lisäsi hän: »Mitenkähän olisi ajatella jotakin toista naista hänen sijaansa? Sellaisia temppuja on suoritettu yhtä terävänäköisten hallitsijain hoveissa kuin kuningatar Elisabetinkin.»
»Suoraa hulluutta! Varney», tokaisi kreivi; »sijainen tuotaisiin
Tressilianin näkyville, ja ilmi-tulo olisi väistämätön.»
»Tressilianhan voitaisiin poistaa hovista», sanoi häikäilemätön Varney.