»Minä en tiedä, hyvät herrat», vastasi Foster, »minne teidän tuumanne tähtäävät; mutta yhdestä seikasta minä pidän kiinni — siitä nimittäin, että kävipä miten tahansa, minulla täytyy tässä talossa olla joku, joka rukoilee puolestani, ja se joku on minun tyttäreni. Minä olen elänyt syntisesti, ja maailma on ollut minulle liian rakas; mutta hän on yhä yhtä viaton kuin lähtiessään äitinsä helmasta, ja ainakin hänen tulee päästä siihen onnen kaupunkiin, jonka muurit ovat puhdasta kultaa ja perustukset jalokiviä.»
»Niinpä niin, Tony», virkkoi Varney, »sellainen paratiisi se olisikin oikein Sinun mieltäsi myöten. — Pohdippas hänen kanssaan sitä asiaa, tohtori Alasco; tulen kohta takaisin.»
Näin puhein nousi Varney paikaltaan ja ottaen pullon pöydältä lähti huoneesta.
»Minäpä vakuutan Sinulle, poikani», virkkoi Alasco Fosterille, heti kun Varney oli jättänyt heidät kahden kesken, »että mitä ikinä tuo häpeämätön, ilkeämielinen ivailija sanoneekaan siitä korkeasta tieteestä, jossa minä taivaan siunauksesta olen päässyt niin pitkälle, ett'ei minun tarvitse sanoa viisaintakaan kaikista nykyään elävistä taitomiehistä etevämmäkseni tai opettajakseni — minä vakuutan Sinulle, että niin jumalattomasti kuin tuo heittiö pilkkaakin asioita, jotka ovat liian pyhiä vain lihallisten ja halpamaisten ajatusten valtaamain ihmisten käsitettäviksi, Sinun tulee kuitenkin uskoa, että se kaupunki, jota Pyhä Johannes katseli Kristillisen Ilmestyskirjan häikäisevässä näyssä, se uusi Jerusalemi, jonne kaikki kristityt toivovat kerran pääsevänsä, tarkoittaa vertauskuvallisesti Suuren Salaisuuden keksintöä, jonka avulla kaikkein halvimmista ja kehittymättömimmistä luonnonaineista voidaan synnyttää sen kallisarvoisimmat ja täydellisimmät tuotteet, aivan niin kuin kepeästi liihoitteleva, kirkasvärinen perhonenkin, kesätuulahdusten ihanin lapsi, murtautuu esiin saastaisen kotelonsa vankeudesta.»
»Mestari Holdforth ei ole puhunut mitään tällaisesta selityksestä», virkkoi Foster epäillen; »ja sen lisäksi, tohtori Alasco, sanoo pyhä raamattu, etteivät sen Pyhän kaupungin kulta ja kalliit kivet ole suinkaan niitä varten, jotka ovat täällä maan päällä tehneet kauhistuksen töitä tai valheita viritelleet.»
»Entä sitten, poikani», kysyi tohtori, »ja mitä Sinä siitä johdat?»
»Sen», vastasi Foster, »ett'ei niillä, jotka sekoittelevat myrkkyjä ja jakelevat niitä salaa lähimäisilleen, pidä oleman osaa näihin sanomattomiin rikkauksiin.»
»Sinun tulee kuitenkin, poikani», selitti Alasco, »tehdä eroitus sen välillä, mikä on ehdottomasti pahaa niin seurauksiltaan kuin tarkoituksiltaankin, ja sen välillä, mikä, vaikka onkin pahaa, voi siitä huolimatta saada hyvää aikaan. Jos me yhden ihmisen kuoleman kautta pääsisimme lähemmäksi sitä onnellista aikaa, jolloin tarvitsee vain toivoa, saavuttaakseen heti kaiken, mikä hyvää on — jolloin tarvitsee vain toivoa, poistaakseen kaiken, mikä pahaa on — jolloin sairaus ja tuska ja murhe ovat inhimillisen tiedon kuuliaisia palvelijoita, väistyen viisaan pienintäkin viittausta — jolloin kaikki, mikä nyt on kalleinta ja harvinaisinta, on jokaisen ulottuvilla, joka vain tottelee viisauden ääntä — jolloin parantamisen taito supistuu ja katoaa yhteen ainoaan yleislääkkeeseen — jolloin viisaat hallitsevat maata ja jolloin kuolemakin pakenee heidän kulmainsa rypistystä — jos me nyt voisimme jouduttaa tätä kaikkien toiveiden siunattua täyttymystä sen mitättömän seikan avulla, että särkyvä maallinen tomumaja, joka kerran kuitenkin on joutuva mädännyksen valtaan, toimitettaisiin hiukkaista ennemmin hautaan kuin luonnon järjestys määräisi, niin mitä olisi moinen uhraus pyhän tuhatvuotisen valtakunnan lähestymisen rinnalla?»
»Tuhatvuotinen valtakunta on pyhien valtakunta» — epäili jälleen
Foster.
»Sano pikemminkin, että se on viisaiden valtakunta, poikani», vastasi
Alasco; »tai oikeammin viisauden valtakunta.»