»Paon!» huudahti kreivitär, nousten äkkiä kohoksi istuimellaan, valon palatessa hänen silmiinsä ja elon hänen poskilleen; »mutta ah! Janet, se on jo liian myöhäistä!»
»Ei suinkaan, rakas rouva. — Nouskaa, tarttukaa käsivarteeni ja kävelkää kanssani pitkin huonetta. — Älkää antako mielikuvituksen tehdä myrkyn tehtäviä! — Kas niin; ettekö tunne nyt voivanne täydellisesti hallita jäseniänne?»
»Puutumus tuntuu vähenevän», sanoi kreivitär, astellessaan siinä Janetin tukemana pitkin huonetta; »mutta onko nyt oikein tosiaan niin, ett'en minä ole juonut mitään kuolettavaa? Varney tuli tänne Sinun lähdettyäsi ja käski minua katsein, joissa luin kohtaloni, tyhjentämään sen kauhean maljan. Oi, Janet! Sen täytyy tuottaa tuhoa; sillä sellainen edeskäypä ei voi koskaan tarjota vaaratonta juomaa!»
»Uumoilenpa, ett'ei hän pitänyt sitä suinkaan vaarattomana», vastasi neito; »mutta Jumala ehkäisee pahojen aivoitukset. Uskokaa minua, kun minä vannon sen pyhän evankeliumin kautta, johon me uskomme, ett'ei Teillä ole henkenne puolesta mitään peljättävää hänen ilkeistä juonistaan. Ettekö käynyt häntä vastustamaan?»
»Talossa oli kaikki hiljaa», vastasi kreivitär. — »Sinä olit poissa — me vain kahden tässä huoneessa — ja hänhän kykenee mihin rikokseen tahansa. Minä asetin vain sen ehdon, ett'ei minun tarvitsisi sietää hänen vihattua läsnä-oloaan, ja join, mitä hän tarjosi. — Mutta Sinä puhuit jotakin paosta, Janet; suosisiko minua onni niin suuresti?»
»Jaksatteko nyt kuulla uutiseni ja kestää ponnistukset?» kysyi neito.
»Jaksanko!» huudahti kreivitär. — »Kysy saksanhirveltä, kun ajokoiran hampaat ovat siihen iskemässä, jaksaako se hypätä kuilun yli. Minä kestän kaikki ponnistukset, jotka vain vievät minut pois tästä paikasta.»
»Kuulkaa siis», virkkoi Janet. »Muuan henkilö, jota minä pidän Teidän luotettavana ystävänänne, on näyttäytynyt minulle erilaisissa valepuvuissa ja pyrkinyt puheisiin kanssani, mihin minä en milloinkaan suostunut, koska asia selvisi minulle vasta tänä iltana. Hän oli se reppuri, jolta Te ostitte yhtä ja toista rihkamaa — se kulkukauppias, joka myi minulle kirjoja — minne ikinä meninkin, aina kohtasin varmasti hänet. Tämän illan tapaukset saivat minut lähtemään hänen puheilleen. Hän odottaa parhaillaan tuolla puiston takaportilla, ja kaikki on valmiina Teidän pakoanne varten. — Mutta onko Teillä nyt tosiaankin tarpeeksi ruumiinvoimia? — Onko rohkeutta? — Voitteko antautua yritykseen?»
»Ken kuolemaa pakenee», vastasi rouva, »saa kyllä voimaa ruumiiseensa — ken karkaa häpeän kahleista, häneltä ei puutu tarmoa eikä uskallusta. Jo pelkkä ajatus, että nyt minä pääsen tuosta konnasta, joka uhkaa sekä henkeäni että kunniaani, antaisi minulle voimaa nousta vaikka kuolinvuoteeltani.»
»Jumalan nimeen sitten, armollinen rouva!» virkkoi Janet, »minun täytyy siis sanoa Teille hyvästi ja heittää Teidät Jumalan huomaan!»