He läksivät siis uudelleen matkaan, ja kulkivat toisen osan tiestään tyynemmästi ja siis myöskin vähemmin vaikeuksin kuin hätäillen ja peljäten pakonsa alettuaan. Näin saivat he aikaa ajatteluun; ja nyt vasta rohkeni Janet ensi kerran kysyä emännältään, minne päin tämä aikoi suunnata pakonsa. Kun hän ei saanut heti vastausta — sillä ehkäpä oli kreivitär hämmennyksissään unohtanut ajatella tätä tärkeätä seikkaa, — uskalsi hän lisätä: »Kaiketikin isänne linnaan, missä tiedätte varmasti saavanne suojaa ja turvaa?»
»Ei, Janet», vastasi rouva surullisesti, »kun minä läksin Lidcoten linnasta, oli sydämeni kevyt ja maineeni tahraton, enkä minä tahdo palata sinne ennen kuin puolisoni lupa ja meidän avioliittomme ja kaiken sen arvon ja kunnian, minkä hän on minulle lahjoittanut, julkinen tunnustus sovittaa minun ja kotini välit.»
»Ja minne Te sitten lähdette, armollinen rouva?» tiedusteli yhä Janet.
»Kenilworthiin, tyttöseni», vastasi kreivitär rohkeasti ja reippaasti. »Minä haluan nähdä ne juhlat — ne ruhtinaalliset juhlat — joiden valmistelujen humu täyttää koko maan äärestä toiseen. Arvelenpa, että kun Englannin kuningatar kemuilee puolisoni saleissa, ei Leicesterin kreivitärkään olisi siellä mikään sopimaton vieras.»
»Rukoilen Jumalaa, että Te olisitte myöskin tervetullut vieras!» virkkoi Janet hätäisesti.
»Sinä käsität asemani väärin, Janet», vastasi kreivitär loukkautuneena, »ja unohdat omasi.»
»En tee kumpaakaan, rakas rouva», virkkoi murheellinen neito; »mutta oletteko Te unohtanut, että jalo kreivi kokee niin ankarasti pitää Teidän avioliittoanne salassa, koska siitä riippuu hänen hovisuosionsa? Ja voitteko luulla äkillisen ilmestymisenne hänen linnaansa, sellaiseen aikaan ja sellaiseen seuraan, olevan hänelle mieleen?»
»Ajatteletko Sinä, että minä tuottaisin häpeää hänelle?» kysyi kreivitär; — »ei, päästä käsivarteni, osaan minä kävellä ilman apuakin ja toimia ilman neuvoja.»
»Älkää suuttuko minuun, armollinen rouva», pyyteli Janet säyseästi, »ja sallikaa minun tukea Teitä; tie on hankala, ettekä Te ole tottunut kävelemään pimeässä.»
»Jos Sinä pidät minua niin halpana, että minä tuotan puolisolleni häpeää», sanoi kreivitär yhtä vihastuneena, »niin uskot Sinä varmaan myös, että Leicesterin kreivi on yllyttänyt, jopa käskenyt ja valtuuttanutkin isäsi ja Varneyn ryhtymään niihin inhoittaviin juoniinsa, joista minä kyllä olen tekevä selkoa hyvälle kreiville.»