»Jumala suokoon, rakas rouva», vastasi Janet, — »ei että minä olisin saanut komeamman puvun, vaan että meidän kumpaisenkin pusero peittäisi silloin kepeämpää sydäntä!»
Nyt oli takaportin lukko auvennut muutamista ankaroista avaimen käänteistä, ja kreivitär havaitsi sisäiseksi väristyksekseen olevansa ulkopuolella niitä muureja, jotka hänen puolisonsa ankarat käskyt olivat määränneet hänen kävelymatkojensa äärimäisiksi rajoiksi. Odottaen levottomana heidän ilmestymistään seisoi seppä Wayland vähän matkan päässä piilossa maantietä reunustavan pensasaidan takana.
»Onko kaikki turvallista?» kysyi häneltä Janet hätäisesti, hänen lähestyessään heitä varoen.
»Kaikki», vastasi Wayland; »mutta minun on ollut mahdotonta hankkia ratsua armolliselle rouvalle. Giles Gosling, se pelkurimainen lurjus, kieltäytyi luovuttamasta minulle hevosta millään ehdolla, jott'ei hän muka joutuisi mihinkään ikävyyksiin — mutta eipä haittaa. Armollisen rouvan täytyy nousta minun hevoseni selkään, ja minä astelen hänen rinnallaan siksi kunnes saadaan toinen ratsu. Takaa-ajosta ei ole pelkoa, ell'ette vain Te, kaunis neiti Janet, unohda läksyänne.»
»En enempää kuin se viisas Tekoan leskikään unohti sanoja, jotka Joab pani hänen suuhunsa», vastasi Janet. »Huomenna minä ilmoitan, ett'ei emäntäni voi nousta vuoteeltaan.»
»Niin, ja että hän potee pään särkyä ja raskautta — että hänen sydämensä tykyttää ankarasti ja että hän haluaa olla rauhassa. — Älä pelkää mitään; he tyytyvät niihin viittauksiin ja häiritsevät Sinua vain hyvin harvoilla kysymyksillä — he tuntevat kyllä taudin.»
»Mutta poistumisenihan huomataan kuitenkin lopulta», virkkoi kreivitär, »ja silloin ne tappavat hänet kostoksi. — Minä palaan mieluummin takaisin kuin jätän hänet semmoiseen vaaraan.»
»Älkää lainkaan huolehtiko minusta, armollinen rouva», vastasi Janet; »toivoisinpa, että Te saisitte yhtä varmasti apua ja turvaa niiltä, joiden puoleen aijotte kääntyä, kuin minä olen varma siitä, ett'ei isäni, vaikka hän olisi kuinka vihoissaan, salli minulle mitään pahaa tapahtuvan.»
Wayland oli nyt nostanut kreivittären satulaan, mille hän ensin oli levittänyt viittansa, jotta kreivittären olisi mukavampi istua.
»Hyvästi, ja olkoon Jumalan siunaus kanssanne!» sanoi Janet, jälleen suudellen emäntänsä kättä; kreivitär vastasi hänen hurskaaseen toivotukseensa äänettömällä hyväilyllä. Sitten erkanivat he ja Janet huudahti Waylandille: »Auttakoon taivas niin Teitä hädässänne kuin Tekin olette uskollinen tai petollinen tätä syvästi loukattua ja avutonta rouvaa kohtaan!»