»Amen! ihanin Janet», vastasi Wayland; »ja uskokaa minua: minä toimitan tärkeän tehtäväni niin, että ensi kertaa tavatessamme täytyy Teidän kauniiden pyhimysmäisten silmienne katsoa minua hieman kunnioittavammin kuin tähän asti.»
Näiden hyvästien jälkimäinen osa kuiskattiin Janetin korvaan; ja vaikk'ei tämä antanutkaan mitään suoranaista vastausta, ei hän myös millään tavalla tehnyt tyhjäksi Waylandin sanojen ilmaisemaa toivoa, koska hän epäilemättä halusi kaikin keinoin edistää emäntänsä turvallista pakoa. Janet astui portista puiston puolelle ja lukitsi sen jälkeensä, kun taas Wayland, tarttuen hevosen suitsiin ja kävellen aivan sen pään kohdalla, alotti kreivittären kanssa äänettömän vaarallisen kuutamoisen matkansa.
Vaikka seppä Wayland pitikin niin kiirettä kuin suinkin voi, oli tällainen kulkemistapa kuitenkin niin hidas, että kun aamu alkoi sarastaa idän sumujen seasta, huomasi hän päässeensä vasta noin kymmenen peninkulman päähän Cumnorista. »Rutto syököön kaikki lipeäkieliset majatalonisännät!» huudahti Wayland, voimatta enää hillitä kiukkuaan ja levottomuuttaan. »Olisipa vain se petollinen tolvana Giles Gosling sanonut minulle suoraan vaikka paria päivää aikaisemmin, ett'en minä voinut luottaa häneen, olisin kyllä katsonut paremmin eteeni. Isäntäni sitä pitää lupaamankin kaikki, mitä suinkin pyydetään, mutta kun on koni kengitettävä, ei heillä olekaan rautaa. Jos olisin tiennyt, olisin jo paritkymmenet keinot keksinyt; ja tällaisen hyvän asian takia en minä olisi liikoja perustanut, vaikka olisin kähveltänyt ratsun läheisimmältä laitumelta — olisin sitten vain lähettänyt elukan takaisin kunnanvanhimmalle. Kapi ja kangistustauti tuhotkoot kaikki hevoset 'Mustan Karhun' talleista.»
Kreivitär koki lohduttaa opastaan huomauttamalla, että valkeneva päivä auttaisi häntä lisäämään nopeuttaan.
»Totta, armollinen rouva», vastasi tämä; »mutta se auttaa myös muita ihmisiä meitä näkemään, ja siitäpä voisi tulla huono alku matkallemme. Minä en olisi välittänyt koko asiasta enempää kuin alasimen kypenestä, kunhan vain olisimme ennättäneet pitemmälle. Mutta mikäli minä tätä Berkshireä tunnen, on siinä ammoisista ajoista asti asustanut sellaisia ilkeitä menninkäisiä, jotka istuvat myöhään illalla ja nousevat varhain aamulla, vain saadakseen pistää nokkansa muiden ihmisten asioihin. Minä olen kyllä ennemminkin saanut niiden häijyyttä kokea. Mutta älkää silti peljätkö mitään, armollinen rouva», lisäsi hän; »sillä äly hyvään onneen yhtyneenä keksii kyllä voiteen joka haavalle.»
Oppaan levottomuus teki kuitenkin suuremman vaikutuksen kreivittären mieleen, kuin ne lohduttelut, jotka hän katsoi sopivaksi siihen liittää. Hän katseli tuskallisena ympärilleen, ja kun varjot väistyivät maisemasta ja kun itäisen taivaan kirkastuva loimo ennusti auringon pikaista nousua, odotti hän lisääntyvän valon joka käänteessä ilmaisevan heidät kostaville vainoojille tai paljastavan muita vaarallisia ja voittamattomia esteitä, jotka tekisivät matkan jatkamisen mahdottomaksi. Seppä Wayland oli hänkin hieman rauhaton ja soimaten itseään siitä, että oli turhan takia pelästyttänyt kreivitärtä, asteli hän teeskennellyn hilpeänä hänen rinnallaan, väliin puhellen hevoselle miehen lailla, joka täydelleen tuntee tallikielen, väliin hiljaa vihellellen katkonaisia säveljaksoja ja väliin vakuuttaen kreivittärelle, ett'ei ollut hätäpäivääkään; mutta samalla tähysteli hän tutkivasti ympärilleen havaitakseen, oliko näkyvissä mitään, joka ajaisi valheeksi hänen sanansa juuri kun ne olivat tulemassa hänen suustaan. Niin kulkivat he edelleen, kunnes muuan odottamaton tapaus valmisti heille tilaisuuden jatkaa matkaansa nopeammin ja mukavammin.
VI Luku.
Rikhard. Ratsu! — ratsu! — valtakunta ratsusta!
Catesby. — Herra, ratsun Teille hankin.
Kuningas Rikhard Kolmas.