»Loruja!» vastasi Blount. »Minusta kuulostaa se aivan samanlaiselta kuin hatasarvieni mylvinä Wittenswestlowen niityltä.»
»Kohta rupeaa hän saarnaamaan meille karjoistaan», sanoi Raleigh Tressilianille; »hän ajattelee vain lihavia härkiä ja meheviä laitumia — hän on tuskin omia elukoitaan parempi ja muuttuu uljaammaksi ja ylevämmäksi vasta kun hänet yllytetään huitomaan ja ryntäämään.»
»Pian hän siihen työhön rupeaakin», varoitti Tressilian, »ellet Sinä säästä sukkeluuksiasi.»
»Hui hai, siitä välitän minä viisi!» vastasi Raleigh; »mutta Sinustakin, Tressilian, on tullut jonkunlainen tarhapöllö, joka lentelee vain öisin; Sinä olet vaihtanut laulusi ilkeään rääkyntään ja hyvän seuran seiniläsköynnöksiin.»
»Mutta mitä eläimen lajia sinä sitten itse luulet olevasi, Raleigh», kysyi Tressilian, »kun Sinä katselet meitä kaikkia noin vain yli olkaisi?»
»Kuka, minäkö», vastasi Raleigh. »Kotka minä olen, joka en koskaan halua ajatella kurjaa maata niin kauvan kuin on taivas liihoiteltavana ja aurinko tuijotettavana!»
»Kautta Pyhän Barnabaan, mainiosti kerskattu!» virkkoi Blount; »mutta, hyvä herra Kotka, varohan häkkiä ja varohan metsästäjää. Moni lintu on lentänyt yhtä korkealle, ja kuitenkin olen minä nähnyt ne olkitukko mahassa roikkuvan poutahaukkojen peloittimina. — Mutta kuulkaahan, mikä kuolonhiljaisuus valtasi ne nyt äkkiä!»
»Kulkue pysähtyy metsästyspuiston portille, missä tietäjä-akka, muuan fatidicae-naisista astuu kuningatarta vastaan, ennustamaan hänen tulevia vaiheitansa», selitti Raleigh. »Minä näin ne säkeet; niissä on hyvin vähän makua ja pontta, ja Hänen Majesteettiinsa on jo sullottu kelpolailla tuollaisia runollisia kohteliaisuuksia. Hän kuiskasi minulle siellä Ford-millissä, lähestyessään Warwickin yltäkylläisyyttä, kunnantuomarin puheen aikana, että hän oli 'pertaesa barbarae loquelae'.»
»Kuningatar kuiskasi hänelle!» ihmetteli Blount itsekseen; »hyvä
Jumala, mitähän tästä maailmasta vielä tulee!»
Hänen enemmät mietiskelynsä keskeytti väkijoukon riemuhuuto, niin hirvittävän voimakas, että sen kaiku kiiri peninkulmia avaralle yli koko tienoon. Tien sivuille lähekkäin asetetut vartijat yhtyivät kukin vuorostaan huutoon, joka kulovalkean tavoin kiiti linnaan, ilmoittaen siellä kaikille, että kuningatar Elisabet oli ratsastanut Kenilworthin kuninkaallisen metsästyspuiston portista sisään. Kaikki linnan soittokoneet ulvahtivat täyteen ääneen, ja kaikki tykit ja kaikki pienemmät tuliluikut laukaistiin muureilta; mutta rumpujen pärinä ja torvien toitotus ja kanuunainkin jyrähdykset kaikuivat vain heikkona säestyksenä kansanjoukon huikean huudon ja kiljahdusten keskeltä.