Vastaamatta hänelle opitulla puheellaan vaipui kreivitär polvilleen kuningattaren eteen, pudotti lippaansa ja lyöden kätensä yhteen katseli kuningatarta kasvoihin silmissä ja koko olemuksessa sellainen kuolettavan pelon ja hartaan rukouksen ilme, että Elisabet tunsi tulevansa suuresti liikutetuksi.
»Mitä tämä tarkoittaa?» kysyi hän; »tämä on jo voimakkaampaa tunteen tulkintaa kuin tilaisuus vaatisikaan. Nouse ylös, neitoseni — mitä Sinä meiltä tahdot?»
»Suojelustanne, Teidän Korkeutenne», sopersi onneton anoja.
»Jokainen Englannin tytär saa sitä, jos hän sitä ansaitsee», vastasi kuningatar; »mutta Sinun hädälläsi näyttää olevan syvempi syy kuin unohdettu osa. Miksi siis ja missä suhteessa suojelustamme pyydät?»
Amy koetti nopeasti miettiä, mitä hänen olisi parasta sanoa, pelastuakseen häntä ympäröivistä läheisimmistä vaaroista, kuitenkaan vahingoittamatta puolisoaan; mutta syöksyen ajatuksesta toiseen kaiken sen sekasorron keskellä, mikä hänen mielensä täytti, saattoi hän vihdoin vastaukseksi kuningattaren uudistettuihin tiedusteluihin, että miksi hän suojaa tahtoi, vain änkyttää: »Voi, voi! kun en minä tiedä.»
»Tämähän on aivan hullua, neitoseni», virkkoi Elisabet kärsimättömänä; sillä anojan äärimäinen hämmennys kiihoitti hänen uteliaisuuttaan, samalla kun se liikutti hänen tunteitaan. »Sairaan täytyy selittää tautinsa lääkärille, emmekä me sitä paitsi ole tottuneet toistelemaan kysymyksiämme niin usein saamatta vastausta.»
»Minä pyydän — minä rukoilen», soperteli onneton kreivitär — »minä rukoilen Teidän armollista suojelustanne erästä — erästä Varneyta vastaan.» Hän oli tukehtumaisillaan lausuessaan tuon kohtalokkaan sanan, johon kuningatar heti tarttui.
»Mitä, Varneyta — ritari Rikhard Varneyta — Leicesterin kreivin palvelijaa vastaan? — Mitä tekemistä, neitoseni, on Sinulla hänen kanssaan ja hänellä Sinun kanssasi?»
»Minä — minä — olin hänen — vankinaan — ja hän tavoitteli henkeäni — ja minä karkasin — karkasin —»
»Heittäytyäksesi minun suojaani, eikö niin?» virkkoi Elisabet. »Minä olen Sinua suojeleva — se on, jos Sinä sitä ansaitset; sillä me aiomme tutkia tätä asiaa mitä tarkimmin. — Sinä olet», jatkoi hän, luoden kreivittäreen katseen, joka näytti tahtovan tunkeutua hänen sielunsa sisimpään, — »Sinä olet Amy, ritari Hugh Robsartin, Lidcoten linnan herran tytär?»