"Roger Wildrake!" huudahti Everard päästäen irti kavalierin ja astahtaen takaisin.
"Roger Wildrake? Niinpä väinkin. Otaksuitko minut Roger Baconiksi, joka oli tullut auttamaan sinua paholaisen manaamisessa? — sillä kylläpä täällä jo haisee niin vietävästi tulikiveltä."
"Se johtuu pistoolini laukauksesta — etkö kuullut sitä?"
"Ka, kyllä, sehän minut herättikin — äskeinen yömyssyni pani minut nukkumaan kuin pölkky. Hui, vieläkin se huimaa päätäni."
"Ja mikset tullut heti? En ole milloinkaan kipeämmin tarvinnut apua."
"Tulin niin joutuisasti kuin pääsin", vastasi Wildrake; "mutta vähään aikaan en tointunut oikein tajulleni, sillä minä näin unta Nasebyn kirotusta tappotantereesta — ja sitten oli huoneeni ovi lukossa ja tukala avata, kunnes näyttelin lukkoseppää potkaisullani."
"Mitä! Aukihan se oli makuulle mennessäni", sanoi Everard.
"Lukossa se oli sentään, kun minä tulin makuulta", vakuutti Wildrake, "ja onpa merkillistä, ettet kuullut, kun tölmäsin sen auki".
"Mietiskelin muuta", selitti Everard.
"Mutta mitä on tapahtunut?" tiedusti Wildrake. "Tässä olen pystyssä kuin seiväs ja valmiina tappelemaan, jos tämä haukottelun puuska sen sallii. Muori Redcapin väkevin on siinä määrin heikompi äskeistä iltajuomaani kuin jyvä on vajaa tynnyrillisestä — olen kulauttanut ihan maltaitten mannon — Hohoi — hm."