Bevis kääntyi ja peräytyi, jo osoittaen hiukan halua pidätellä epäilyttävän henkilön poistumista. Mutta ikäänkuin epävarmana se juoksi sitte Joliffea kohti ja liehitteli häntä kuin pyytääkseen neuvoa ja rohkaisua. Joceline tyynnytti elukkaa ja nuoren emäntänsä luokse tultuaan kysyi tältä ihmetellen, mikä oli hätänä ja oliko häntä säikytetty. Alice peitteli hätäännystänsä, jolle hän ei olisikaan osannut esittää mitään erityisen pätevää syytä, sillä naisen rohkea tunkeilu ei ollut saanut uhkaavaa sävyä. Hän virkkoi vain tavanneensa Rosamondin lähteellä kädestäkatsojan, josta oli ollut hiukan vaikea päästä rauhaan.
"Kas vain sitä mustalaisvarasta", sanoi Joceline, "kuinka hyvin hän haistoikaan, että aitassa oli ruokavaroja! Niillä on nenä kuin korpeilla vainu, noilla kuljeksijoilla. Katsokaas, mistress Alice, ette näe ainoatakaan korppia tai haaskahaukkaa koko sinitaivaalla penikulman ympäristössä, mutta annas kun lammas äkkiä sortuu nurmikolle, niin elukkaparan vielä ollessa henkitoreissaan huomaatte kymmenenkin tuollaista norkkoa koikkumassa ikäänkuin kutsuen toisiansa kemuihin. Ihan samaten on noiden röyhkeitten mierolaisten laita. Vähänpä niitä näkee, kun ei ole mitään antamista, mutta kun on kämpäle padassa, he pyrkivät osille."
"Olet niin ylpistynyt vereksestä ruokavarastostasi", virkkoi Alice, "että epäilet kaikkien sitä kärkkyvän. En luule tuon naisen uskaltautuvan lähelle keittiötäsi, Joceline."
"Parempi onkin hänen terveydelleen", arveli Joceline, "koska saattaisin uittaa häntä ruokansa sulattamiseksi. Mutta antakaa minulle se ruukku, mistress Alice — sopivampi on minun sitä kantaa kuin teidän. Mitä ihmettä? Mitä sen pohjalla kilisee? Ammensitteko piikivet veden mukana?"
"Nainen taisi pudottaa jotakin ruukkuun", ilmoitti Alice.
"Kas, sitäpä on meidän katsottava, sillä se on varmaankin taikakalu, ja meillä Woodstockissa on jo kylliksi paholaisen rustailua. Vettä emme surkeile — minä voin juosta takaisin ja täyttää ruukun."
Hän kaatoi veden ruohikolle, ja ruukun pohjalta löytyi kultainen sormus, johon oli kiinnitetty jalokivi, nähtävästi jokseenkin kallisarvoinen.
"Hei, jollei tämä ole lumousta, niin en tiedä mitä se on", kummasteli Joceline. "Toden totta, mistress Alice, luullakseni olisi teidän parempi heittää pois tämä hely. Tällaiset lahjat tuollaisilta antajilta ovat jonkunlaista käsirahaa, jota paholainen käyttää noitarykmenttinsä pestuussa, ja jos he ottavat vain pavunkaan häneltä, he joutuvat hänen elinorjikseen. Niin, te katselette helyä, mutta huomenna huomaatte sen sijalla lyijyrenkaan ja tavallisen kivensirun."
"Ei, Joceline, minun mielestäni on parempi etsiä käsiin tuo tummaverinen nainen ja palauttaa hänelle esine, joka näyttää olevan melkoisen kallisarvoinen. Toimita siis häntä tiedustelluksi ja anna hänelle varmasti takaisin sormus. Se näyttää liian kalliilta hävitettäväksi."
"Hm! Sellaisia ne naiset aina ovat", jupisi Joceline. "Paraskin heistä on halukas säästelemään pieniäkin hepeniä. — No, mistress Alice, toivoakseni olettekin te liian nuori ja kaunis noitarykmenttiin pestattavaksi."