22. LUKU.
VAIHTUNEET OSAT.
Joceline olijasi Albertin ja hänen kantapoikansa niin sanottuun espanjalaiseen kamariin, suhdattoman tilavaan vanhaan makuuhuoneeseen, joka oli jokseenkin rapistuneessa kunnossa. Sinne oli kuitenkin asetettu vankkapatsainen avovuode herraa varten, kun taasen palkolliselle oli varattu kokoonkäännettävä makuusija, kuten oli tavallista paljoa myöhempänäkin aikana vanhoissa englantilaisissa kartanoissa, missä herrasmies usein tarvitsi kamaripalvelijan apua makuulle päästäkseen, jos vieraanvaraisuus oli ollut ylenpalttista. Seinät oli peitetty karduaninahkaisilla verhoilla ja näihin oli kullalla painettu kohtauksia espanjalaisten ja maurilaisten taisteluista sekä härkäkisoista ja muista sen niemimaan erityisistä urheiluista, josta kamari oli saanut nimensä. Seinäverhot oli kuitenkin paikotellen kokonaan revitty alas, toisin paikoin ne olivat pilalle himmenneitä tai riippuivat riekaleina. Mutta Albert ei pysähtynyt tekemään huomioita, vaan tahtoi näköjään kiireisesti toimittaa Jocelinen ulos huoneesta. Sen hän saikin aikaan, kun hylkäsi pikaisesti palkollisen tarjoukset vereksistä polttoaineista ja uusista virkistyksistä, heti jälkeenpäin yhtä ytimekkäästi vastaten metsänvartijan hyviin toivotuksiin siksi yötä. Jälkimäinen peräytyi viimein hiukan vastahakoisesti ja ikäänkuin ajatellen, että hänen nuori herransa olisi saattanut suoda hiukan runsaammin sanoja uskolliselle vanhalle alustalaiselle noin pitkällisen poissaolon jälkeen.
Tuskin oli Joliffe lähtenyt, kun Albert Lee kiirehti ovelle, tutki lukkoa, säppiä ja salpaa sekä telkesi oven mitä huolellisimmin, ennen kuin oli lausuttu ainoatakaan sanaa hänen ja kantapojan kesken. Noihin varokeinoihinsa hän lisäsi pitkän kieriövaarnan, jonka oli tuonut taskussaan; sen hän väänsi aspiin siten, että oli mahdoton vetää tätä pois tai avata ovea muutoin kuin murtautumalla sisälle. Kantapoika piteli hänelle kynttilää tämän toimituksen aikana, jonka hänen isäntänsä suoritti varsin säntillisestä ja kätevästi. Mutta kun Albert nousi, nojattuaan polveensa tässä hommassa muuttui yhtäkkiä kumppanusten sävy toisiansa kohtaan kerrassaan. Jalosukuinen master Kerneguy näytti karkean skotlantilaisen karhumaisesta jolpista tuossa tuokiossa saaneen kaiken sen sorean ryhdin ja luontevan käytöksen, joka oli hankittavissa ainoastaan varhaisesta nuoruudesta antautumalla mitä tuttavallisimpiin väleihin sen ajan parhaitten seurapiirien kanssa.
Ojentaessaan pitelemänsä kynttilän Albertille hän ilmaisi sitä huoletonta ylemmyttä, joka pikemmin osoittaa suosiota kuin vaivaa käskyläiselle, suodessaan hänelle jonkun pikku palveluksen toimitettavaksi. Peräti nöyrästi ja kunnioittavasti omaksui Albert vuorostaan soihdunkantajan osan ja valaisi kantapoikaansa lattian poikki, kääntämättä hänelle selkäänsä siinä tehtävässä. Hän asetti sitte kynttilän pöydälle makuusijan viereen, lähestyi nuorta miestä syvään kumartaen ja vastaanotti häneltä tahrautuneen, vihreän nutun yhtä juhlallisesti kuin olisi hän ollut makuuhuoneen ylihoitaja tai muu korkea-arvoinen hovin virkailija riisumassa hallitsijaltaan housunauha-ritarikunnan vaippaa. Se henkilö, jolle tätä muodollisuutta osoitettiin, sieti sitä parin minuutin ajan varsin totisena, mutta purskahti sitte nauruun ja huudahti Albertille: "Mitä hittoa merkitsee kaikki tämä kaavamaisuus? Sinähän sievistelet näillä viheliäisillä rääsyillä kuin ne olisivat silkkiä ja turkiksia, ja palvot Louis Kerneguy-parkaa kuin olisi hän Suur-Britannian kuningas!"
"Ja jos teidän majesteettinne käskyt ja nykyiset olosuhteet ovat saaneet minut hetkiseksi näennäisesti unohtamaani, että te olette hallitsijani, sallittaneen minun toki osoittaa alamaisuuttani teidän ollessanne omassa kuninkaallisessa palatsihuvilassanne Woodstockissa?"
"Totisesti", vastasi valepukuinen valtias, "hallitsija ja palatsi soveltuvatkin hyvin yhteen; nämä risaiset seinäverhot ja minun repaleinen nuttuni vastaavat toisiansa erinomaisesti. Tämäkö Woodstock? — tämäkö on se suojapaikka, missä kuninkaallinen normandialainen piti ilojansa sievän Rosamond Cliffordin kanssa! Oikea huuhkajain yhtymyspaikka!". Sitten äkkiä muistaen olosuhteensa hän lisäsi luontevan kohteliaasti, ikäänkuin peljäten voineensa loukata Albertin tunteita: "Mutta mitä synkempi ja syrjäisempi, sitä soveliaampi meidän tarkoitukseemme, Lee; ja jos se näyttääkin pöllöjen pesimäsijalta, mitä ei voi kieltää, niin tiedämmehän sen kuitenkin kasvattaneen kotkia."
Puhuessaan hän heittäytyi istumaan ja otti vastaan Albertin ystävälliset palvelukset veltosti, mutta arvokkasti, kun tämä avasi nahkasääryksien karkeat napitukset. Kuningas haastoi hänelle sillaikaa: "Kuinka oiva vanhan ajan näyte onkaan isäsi, Sir Henry! On kummallista, etten ole nähnyt häntä ennemmin, mutta kuulin isäni usein mainitsevan häntä vanhan englantilaisen aatelimme parhaimpina. Siitä tavasta, jolla hän alkoi kouluttaa minua, voin arvata, että sinä sait häneltä tiukan kasvatuksen, Albert — takaanpa, että sinä et koskaan pitänyt hattua päässäsi hänen läsnäollessaan, vai mitä?"
"En ainakaan koskaan keikistänyt sitä kallelleen hänen nähtensä, teidän majesteettinne, kuten olen havainnut joidenkuiden nuorukaisten röyhistelevän", vastasi Albert, "ja jos olisin sen tehnyt, niin sen olisi tosiaan täytynyt olla tukeva päähine, jotta olisin pelastunut kuhmulta".
"Sitä en ollenkaan epäile", tuumi kuningas; "hän on rehti vanha herrasmies — mutta hänen kasvojensa sävy tuntuu minusta vakuuttavan, että hän ei vihaisi lasta ja säästäisi ruoskaa. Kuulehan, Albert — entä jos tuo paljon puhuttu loistava paluu tapahtuisi — eikä sen pitäisi kaukana ollakaan, jos maljojen kellistely sen saapumiseksi voi sitä jouduttaa, sillä siinä kohdassa eivät puoluelaisemme koskaan laiminlyö velvollisuuttansa, — entä jos se siis koituisi, silloinhan isästäsi tietenkin tulisi jaarli ja salaneuvoston jäsen. Mutta pentele vieköön, mies, joudunpa arastelemaan häntä yhtä suuresti kuin ikinä äitini isää Henri Quatrea ahdisti vanhan Sullyn pelko. Kuvittele nyt, että hovissa olisi sellainen koru kuin sievä Rosamond tai La Belle Gabrielle, — kylläpä saisivat paashit ja kamaripalvelijat puuhaa sen sievän veitikan kuljettamisessa salavihkaa ulos takaportaita kuin kiellettynä hedelmänä, kun Woodstockin jaarlin askeleet kuuluisivat odotushuoneesta!"