Mutta sellaiset mietteet eivät luontuneet pitkäksikään aikaa vapaaehtoisesti ajateltaviksi henkilölle, jolle ne olisivat voineet olla varsin hyödyllisiä. Hän omaksui leikkisän sävyn, joka on kenties mukavin tapa päästä erilleen itsenuhteen tunteista. "Jokaisen kavalierin", hän sanoi, "pitäisi taivuttaa polvensa kiittääkseen mistress Alice Leetä noin imartelevasta muotokuvasta, jolla hän heidän herralleen kuninkaalle veroittaa kaikkien hänen esi-isiensä hyveitä. Siinä oli vain yksi kohta, jota en olisi odottanut naisellisen maalarin sivuuttavan äänettömästi. Kun hän teki prinssistä äidinisän ja isän nojalla kuninkaallisten ja yksilöllisten etujen esikuvan, niin eikö hän olisi samalla voinut varustaa kuvattavaansa äidin ulkonaisilla suloilla? Miksei aikakautensa viehättävimmän naisen Henrietta Marian pojalla olisi sisäisten ominaisuuksiensa lisänä kauniit kasvot ja komea muoto? Hänellä on sama perinnäinen oikeus miellyttävään näköön kuin sielullisiinkin ansioihin, ja siten lisättynä olisi kuva tavallaan täydellinen — ja Jumala suokoon, että se olisi yhdennäköinenkin!"
"Minä käsitän teidät, master Kerneguy", sanoi Alice, "mutta en ole mikään haltiatar, suodakseni Kaitselmuksen epäämiä lahjoja, kuten saduissa tapahtuu. Olen kylliksi nainen, jotta olen kuulustanut sitä seikkaa ja tiedän yleisenä puheena olevan, että kuningas noin komeiden vanhempien pojaksi on tavattoman karkeapiirteinen."
"Hyvä Jumala, sisko!" äännähti Albert kärsimättömästi kavahtaen istuimeltaan.
"Mutta sinähän itse kerroit minulle niin", huomautti Alice kummastuneena toisen osoittamasta mielenkuohusta, "ja sinä sanoit —"
"Tämä on sietämätöntä", mutisi Albert, "Minun täytyy lähteä viipymättä puhuttelemaan Jocelinea — Louis", rukoilevasti katsahtaen Kerneguyhin, "sinä tietenkin tulet minun kanssani?"
"Tulisin peräti mielelläni", vastasi Kerneguy häijysti hymyillen, "mutta sinä näet, kuinka kipeästi vielä onnahtelen. — Ei, ei, Albert", hän kuiskasi vastustaen nuoren Leen yrityksiä saada hänet lähtemään huoneesta, "miten voitkaan luulla minua niin hupsuksi, että loukkaantuisin tästä? Päinvastoin, haluan käyttää sitä hyödykseni."
"Suokoon sen Jumala!" tuumi Lee itsekseen, poistuessaan huoneesta; "ja se onkin sitten ensimäinen opetus, mistä olet koskaan hyötynyt, — mutta horna periköön ne juonet ja vehkeilijät, jotka saivat minut tuomaan sinut tähän paikkaan!" Ja nyreissään hän asteli puistoon.
23. LUKU.
SYNNILLISIÄ AJATUKSIA.
Keskustelu, jota Albert oli turhaan yrittänyt keskeyttää, luisti samalla tolalla hänen mentyänsä. Se huvitti Louis Kerneguytä, sillä turhamaisuus ulkomuodostaan tai liiallinen herkkyys ansaituille nuhteille eivät olleet hänen luonteensa vikoja eivätkä tosiaan soveltuneetkaan ymmärrykseen, joka olisi voinut kohottaa Kaarlon korkealle sijalle Englannin hallitsijain luettelossa, jos sillä olisi ollut tukenaan enemmän periaatteen lujuutta, vakavaa ponnistusta, ja itsekieltäymystä.. Toiselta puolen Sir Henry tunsi luonnollista mielihyvää, kuunnellessaan rakastetun tyttärensä ylväitä mielipiteitä. Hänen omat hyvät puolensa olivat pikemmin vakaisuuteen kuuluvia kuin älyn lahjoihin, ja hänellä oli mielikuvitus sitä lajia, joka ei helposti herää ilman toisen toimintaa, niinkuin sähköpallo kipinöitsee ainoastaan tulloonsa hierrettynä. Hän oli senvuoksi hyvillään, kun Kerneguy pitkitti keskustelua huomauttamalla, että mistress Alice Lee ei ollut selittänyt, miksi sama hyvä haltiatar, joka jakeli siveellisiä ansioita, ei voinut poistaa ruumiillisia virheitä.