"Aseet pois näkyvistä, hyvät herrat, paikalla", vaati ritari vielä käskevämmin, "toinen niinkuin toinenkin, tai muutoin joudutte tekemisiin minun kanssani, sen vakuutan. Saatte olla kiitollisia siitä, että ajat ovat muuttuneet. Ennen vanhaan olisi röyhkeytenne voinut maksaa kumpaisellekin oikean kätenne, jollei sen lunnaiksi olisi suoritettu tuntuvaa rahasummaa. Sisarenpoika, jollet aio vieraannuttaa minua ainiaaksi, niin pane pois miekkasi. Master Kerneguy, olette minun vieraani. Vaadin teitä olemaan loukkaamatta minua miekkanne pitämisellä paljastettuna, kun velvollisuutenani on valvoa rauhan säilymistä."
"Tottelen teitä, sir Henry", taipui kuningas piiloittaen aseensa, "ja tuskin edes tiedänkään, minkätähden tämä herrasmies kävi minua ahdistamaan. Vakuutan teille, että kukaan ei pidä kuninkaan persoonaa tai etuoikeuksia suuremmassa arvossa kuin minä — vaikka se hartaus on jonkun verran syrjäytynyt käytännöstä."
"Voimme tavata kohtauspaikan, sir", vastasi Everard, "missä kuninkaan persoona tai etuoikeudet eivät tule loukatuiksi".
"Totisesti, tuskinpa vain, sir", tokaisi Kaarlo kykenemättä hillitsemään hetkellistä pilanhalua. "Tarkoitan, kuninkaalla on niin harvoja puoluelaisia, että heistä vähäpätöisimmänkin menetys saattaisi olla pikku vahinko hänelle; mutta sen kaiken uhalla tahdon kohdata teidät missä vain on kavalieriparalla kunnollinen mahdollisuus päästä turvallisesti tiehensä, jos hänellä on onnea taistelussa."
Sir Henry Leen ensimäinen aatos oli kiintynyt kuninkaallisen alueen loukkaamiseen; nyt hän alkoi kääntää ajatuksensa omaisensa ja nuoren kuningaspuoluelaisen turvallisuuteen. "Hyvät herrat", hän sanoi, "minun täytyy vaatia, että tämä jupakka kerrassaan loppuu. Markham, tätenkö palkitset sen alentuvaisuuteni, että tulin takaisin Woodstockiin sinun takuullasi, — siitä hyvästäkö sinä otat tilaisuuden vihlaista vieraaltani kurkun?"
"Jos tietäisitte hänen aikeensa yhtä hyvin kuin minä —" alotti Markham, mutta pysähtyi älytessään, että hän saati taisi ainoastaan kiivastuttaa enoansa, saamatta häntä vakuutetuksi, koska luultavasti pidettäisiin hänen oman mustasukkaisen epäluuloisuutensa työnä kaikkea, mitä hän voisi sanoa Kerneguyn lähentelystä Alicen seurassa. Hän loi senvuoksi katseensa maahan ja vaikeni.
"Ja te, master Kerneguy", huomautti Sir Henry, "voitteko mainita minulle mitään syytä, miksi tavoittelette tämän nuoren miehen henkeä? Valitettavasti hän on unohtanut uskollisuutensa ja velvollisuutensa, mutta luonnollisesti tunnen sisarenpoikaani kohtaan aina jonkun verran harrastusta."
"En tiennyt tällä herrasmiehellä olevan sitä kunniaa, joka olisi varmasti varjellut häntä miekaltani", vastasi Kerneguy. "Mutta riita on hänen luomansa, ja minä en voi mainita mitään perustetta, miksi hän kohdisti äkänsä minuun, ellei valtiollisten mielipiteittemme eroavaisuus ole vaikuttimena."
"Toisin tiedätte asian olevan", väitti Everard; "sanoinhan teille, että te kuningasmielisenä pakolaisena olitte minulta turvassa — ja viimeiset sananne ilmaisivat, että te hyvinkin arvasitte sukulaisuussuhteeni Sir Henryyn. Mutta vähänpä se merkitsee. Halventaisin itseäni, jos käyttäisin sukulaisuutta suojeluksenani teiltä tai keneltäkään."
Heidän siten väitellessään, kumpaisenkaan suvaitsematta lähestyä kiistan todellista syytä, Sir Henry katseli toisesta toiseen rauhanrakentajan näköisenä ja huudahti: