"'No, siin' on syyttelevää selkkausta!
Kai Circen pikarista ootte juoneet'
"Kas niin, nuoret herrat, sallikaa vanhan miehen olla välittäjänänne. En ole lyhytnäköinen sellaisissa asioissa — rettelön emo ei ole sääsken siipeä isompi, ja tiedän oman elämäni ajalta viisikinkymmentä tapausta, jolloin vanhan Willin sanojen mukaan
"'on urhot uljahasti tulleet yhteen mies miestä vastaan miekan mittelyyn',
"yhdenkään ihmisen kykenemättä muistamaan riidan syytä sitten kun rynnistys oli lopussa. Joutavia! pikku seikka semmoista tuottaa — väärältä puolelta sivuuttaminen kadulla — tai vähäinen nyhjäisy olkapäähän vahingossa taikka pikainen sana tai väärin ymmärretty ele. Hei, unohtakaa äkänne aihe, olkoon se mikä hyvänsä — olette saaneet olla uhoissanne, ja vaikka upotattekin huotraan miekkanne veristymättöminä, niin se ei ollut teidän vikanne, vaan johtui vanhempanne käskystä ja määräysvaltaan oikeutetun henkilön vaatimuksesta. Maltan saarella on kyllä voimassa hyvin tarkkatuntoiset käsitykset kaksintaistelusta, mutta sielläkin on siihen ratkaisuun ryhtyneiden pakko pidättyä ritarin, papin tai vallasnaisen käskystä, ja siten keskeytettyä kiistaa katsotaan kunniallisesti päättyneeksi, ja sitä ei saa uudistaa. — Sisarenpoika, käsittääkseni on mahdotonta, että sinä voit olla äkeissäsi tälle nuorelle herrasmiehelle kuninkaansa puoltamisesta. Kuule rehellistä esitystäni, Markham — sinä tiedät, etten suo sinulle mitään pahaa, vaikka minulla on jonkun verran syytä olla loukkaantunut: anna nuorelle miehelle kätesi kaikessa ystävällisyydessä, ja me lähdemme kolmisin palatsihuvilaan kulauttamaan pikarillisen sektiä sovinnon vakuudeksi."
Markham Everard huomasi mahdottomaksi vastustaa enonsa ystävällistä sopuisuutta. Hän epäili kyllä, ja osittain oikein, että tarjous ei ollut pelkän hyväntahtoisuuden elpymistä; tuollaisella huomaavaisuudella tahtoi eno nähtävästi varmistua edes hänen puolueettomuudestaan, jollei avuliaisuudestaan, kuningasmielisen pakolaisen turvaamisessa. Hän tajusi joutuneensa hankalaan pulaan ja kenties aiheuttavansa epäluuloisuutta omassa puolueessaan, seurustellessaan läheisen omaisenkaan kanssa, kun tämä suojasi tuollaisia vieraita. Mutta toiselta puolen hän arveli tehneensä tasavallalle kyllin suuria palveluksia, kyetäkseen torjumaan kademielisyyden moitteita siinä kohden. Ja sitäpaitsi, kansalaissota oli kyllä suuresti ja monin tavoin hajaannuttanut perheitä, mutta nyt se näytti lopullisesti päättyneen tasavaltalaisten voitolla, joten valtiollisen vihan vimma oli jo alkanutkin viihtyä ja sukulaisuuden ja ystävyyden vanhat siteet voittaa takaisin entistä vaikutustansa ainakin osittain. Monia liittoja uusittiin, ja ne, jotka Everardin tavoin kuuluivat voitolliseen puolueeseen, toimivat usein hyljättyjen sukulaistensa suojelemiseksi.
Näiden ajatusten vilahtaessa hänen mieleensä hän myös huomasi, että hänelle tarjoutui täten mahdollisuus uudistaa seurustelunsa Alice Leen kanssa; siten hän saattoi olla saapuvilla suojelemassa tätä loukkauksen tai häväistyksen mahdollisuuksilta. Niinpä hän ojensikin kätensä skotlantilaiselle, lausuen samalla: "Minä puolestani olen varsin valmis unohtamaan riidan syyn tai oikeastaan katsomaan sen johtuneeksi väärinymmärryksestä ja tarjoamaan master Kerneguylle sellaista ystävyyttä kuin voi syntyä kunniallisten miesten kesken, jotka ovat valtiollisissa asioissa asettuneet eri kannalle."
Kykenemättä voittamaan oman arvokkuuden tunnetta, jonka unohtamista hänelle varovaisuus suositteli, Louis Kerneguy vastaukseksi kumarsi syvään, muttei tarttunut Everardin tarjottuun käteen.
"Minun ei ole tarvis", hän sanoi, "ollenkaan ponnistaa riidan aiheen unohtamiseksi, kun en ole lainkaan kyennyt sitä käsittämään; mutta koska en ole kartellut tämän herrasmiehen pahastusta, niin olen myös halukas yhtymään mihin tahansa suosiollisuuden määrään, jolla hän suvaitsee kunnioittaa minua."
Everard veti hymyillen pois kätensä ja kumarsi vuorottaan paashille, jonka jäykkää vastaanottoa lähentelylleen hän piti skotlantilaisen poikasen ylpeänä ärtyisyytenä; nuorukaista oli hänen nähdäkseen kasvatettu liioiteltuihin käsityksiin sukuarvosta ja yksilöllisestä tärkeydestä, ja vaillinainen tutustuminen maailmaan ei ollut riittänyt sitä vielä häivyttämään.
Sir Henry oli hyvin mielissään kiistan päättymisestä, jonka oletti johtuneen oman käskyvaltansa suuresta kunnioittamisesta. Hyvillään hän oli myös tilaisuudesta seurustelunsa osittaiseen uudistamiseen sisarenpoikansa kanssa, sillä nuorella miehellä oli valtiollisista virheistään huolimatta lämpimämpi sija hänen tunteissaan kuin ritari kenties itsekään oivalsi. Hän virkkoi nyt lohduttavasti: "Älkää olko nolostuksissanne, nuoret herrat. Totisesti teki kipeää sydämelleni eroittaa teidät, nähdessäni teidän mittelevän voimianne niin uljaasti ja kauniissa kunnianharrastuksessa, ilman mitään pahoja tai verenhimoisia ajatuksia. Vakuutan teille, että jollen olisi ylimetsänhoitajana täällä ja vannonut täyttäväni virkavelvollisuuteni, olisin pikemmin ruvennut ratkaisijaksenne kuin estäjäksenne. Mutta riita unohtuu loppuunsa, ja voittelullanne ei pitäisi olla muuta seurausta kuin ruokahalu, jonka se on saattanut teille toimittaa."