Ja hän hoputti ponyansa liikkeelle, voitonriemuisena edeten palatsia kohti lähintä puistokujaa myöten. Hän näytti kerrassaan ratsastuskoulun sankarilta, joka olisi kelvannut ohjailemaan itse Bukefalosta, kun hänen jalkansa melkein viistivät maata, varpaitten päkiäisen juuri levätessä jalustimella — reiden etuosa kiertyneenä satulaan päin, kantapäät kääntyneinä sivulle ja vaipuneina niin alas kuin mahdollista, vartalo säntillisen suorana, ohjakset huolellisesti soviteltuina vasempaan käteen, oikean pidellessä ratsuraippaa poikittain tähdättynä hevosen vasenta korvaa kohti. Ajutantteina saatellessaan häntä kumpaisellakin sivulla kykenivät nuorekkaat kumppanit hädin hillitsemään hymyänsä, kun katselivat ratsastajan täsmällisesti kohennettua ja tarkoin punnittua asentoa ja vertasivat sitä ponyn villiin muotoon ja pikkaraiseen kokoon, sen pörröiseen karvaan, pitkään häntään ja harjaan sekä tuikeihin silmiin, kun nämä tulisten hiilien tavoin kiiluivat karvatukoista, jotka valuivat peittämään sen kapeata otsaa.
Kenties ritari huomasi heidän ihmettelynsä, sillä ensi sanoikseen hän virkkoi taipaleella: "Pixie on virkku ratsu, vaikka pikkainen, hyvät herrat", ja samassa hän sai Pixien vahvistamaan tuon väitteen parilla hypyllä; "se on heiverö, mutta sisukas. Tosiaankin, jollen olisi hiukan liian kookas keijuisratsastajaksi" (ritari oli lähes kuusi jalkaa mitaltaan), "niin muistuttaisin sen selkään noustessani maahiskuningasta, sellaisena kuin hän esiintyy Mike Draytonin runossa:
"Hän sirkkaa ratsuks harjoitteli,
jo selkään noustess' alkoi peli,
kun hepo hyppi, kurieli,
mut viimein hiukan talttui.
Se vauhtiin syöksyi päätä avin
tai pyöri kääntein pelottavin
ja laukkaan aina rikkoi ravin.
jos tuokioksi malttui."
"Vanha ystäväni Pixie!" sanoi Everard silittäen ponyn kaulaa; "minua ilahuttaa, että se on jäänyt henkiin kaikkien levottomuuksien jälkeen. Pixie lienee jo hyvinkin kahdenkymmenen vuoden ikäinen, Sir Henry?"
"Runsaasti kahdenkymmenen vuoden, se on varma tosi Niin, Markham, sota on istutusmaata lakaiseva tuulispää, joka säästää ainoastaan vähimmin jättämisen arvoista, Vanha Pixie ja sen vanha herra ovat eläneet pitemmälle kuin moni vankka mies ja ravakka ratsu — vaikka kumpaisestakaan ei ole juuri mihinkään. No, kyllähän vanha mies sentään voi jotain tehdä, kuten Will sanoo. Ja Pixie ja minä siis olemme jääneet henkiin."
Niin sanoen hän taaskin pani Pixien osoittamaan ripeyden rippeitä.
"Jääneet henkiin?" virkahti nuori skotlantilainen, täydentäen lauseen, jonka kelpo ritari oli jättänyt kesken; "niin kyllä, jääneet henkiin
"'ratsastustaidon ihmeit' ilmi luomaan'."
Everard punehtui, sillä hän tunsi ivan, mutta hänen enonsa yksinkertainen turhamaisuus ei sallinut hänen epäillä kohteliaisuuden vilpittömyyttä.
"Niinkö vain?" hän sanoi. "Jaakko-kuninkaan aikoina olen tosiaan esiintynyt kilparadalla, ja siellä olisitte voinut sanoa nähneenne