Hän vaikeni melkoisesti hämillään.
"Niin", pitkitti tohtori, "hän on huomiseksi sopinut taistelukohtauksesta — Markham Everardin haastamana; aika ja paikka on määrätty — kello kuusi aamulla Kuninkaan tammen luona. Jos he joutuvat yhteen, niin toinen luultavasti kaatuu."
"Jumala varjelkoon heitä tapaamasta toisiansa", huudahti Alice kalveten yhtä äkillisesti kuin oli äsken punastunut. "Mutta vahinkoa ei siitä voi sittekään tulla — Everard ei ikinä kohota miekkaansa kuningasta vastaan."
"Siitä en minä menisi takuuseen", arveli tohtori Rochecliffe. "Mutta jos tuolla onnettomalla nuorella herrasmiehellä onkin vielä jäljellä rippeitä uskollisuudesta, vaikka sitä ei voi ollenkaan havaita hänen esiintymisestään yleensä, niin se ei auta meitä tässä, sillä hän ei tunne kuningasta, vaan pitää häntä pelkästään kavalierina, joka on häntä loukannut."
"Antakaa hänen tietää totuus, tohtori Rochecliffe, antakaa heti", pyysi Alice. "Hänkö nostaisi kättänsä kuningasta, pakolaista ja turvatonta vastaan! Siihen hän ei kykene. Panen vakuudeksi henkeni, että hän innostuu tarmokkaasti suojelemaan vaaranalaista."
"Se on tyttösen ajatus, Alice", vastasi tohtori, "ja pelkään sen tyttösen vielä antaneen tunteittensa harhaannuttaa ymmärrystään. Olisi pahempaa kuin kavallusta päästää kapinallisupseeri, pääpetturi Cromwellin ystävä, niin suuresta salaisuudesta osalliseksi. En uskalla ottaa vastuulleni moista ajattelemattomuutta. Hammondiin luotti hänen isänsä, ja sinä tiedät, mitä siitä johtui."
"Ilmoittakaa sitten isälleni. Hän puhuttelee Markhamia tai lähettää hänelle sanoman, selittäen kokevansa katkeraa häpeää, jos hänen vierastansa ahdistetaan."
"Emme uskalla paljastaa isällesikään Louis Kerneguyn salaisuutta. Vihjasin vain mahdolliseksi, että Kaarlo etsisi suojaa Woodstockista, ja Sir Henryn hillitön ihastus ja innokkaat puheet mukavuuden valmistelusta ja puolustuskeinojen parantamisesta osoittivat selvästi, että hänen uskollisuutensa pelkkä kiihkeys olisi tuottanut ilmitulon vaaraa. Sinun, Alice, on pelastettava jokaisen kunnon kuningasmielisen toiveet."
"Minunko!" vastasi Alice; "se on mahdotonta. — Miksei isääni voida saada välittäjäksi ystävän ja vieraan puolesta, vaikka hän ei tunne tätä muuna kuin Louis Kerneguynä?"
"Olet unohtanut isäsi luonteen, tyttöseni", huomautti tohtori. "Hän on oivallinen mies ja mitä parhain kristitty, kunnes esiintyy kalpain kalsketta, ja silloin hän äityy täydelliseksi soturiksi, joka on yhtä kuuro rauhaarakentavalle järkeilylle kuin tappelukukko tyynnyttelylle."