"Totta kyllä", sanoi Cromwell puhutellen upseeriansa syrjässä, "mutta tiedäthän Tomkinsin varoittaneen meitä siitä, siellä kun hänen vakuutuksensa mukaan on niin monta takaovea ja pakoaukkoa ja salaista pääsytietä, että koko vanha rakennus on kuin kaniinitarha ja että sieltä voisi helposti pujahtaa turvaan ihan nenämme alitse, ellei hän olisi mukana osoittamassa, mitä kaikkia kohtia on vartioittava. Hän huomautti myös hiukan saattavansa viivästyä jonkun minuutin 'määräajastaan — mutta me olemme nyt odottaneet puoli tuntia."
"Luuleeko teidän ylhäisyytenne, että Tomkinsiin voi varmasti luottaa?" kysyi Pearson.
"Niin pitkälle kuin hänen etunsa ulottuvat, ehdottomasti", vastasi kenraali. "Hän on aina ollut pumppuna, jolla minä olen imenyt esiin ytimen jo monesta vehkeestä, olletikin tuon turhamaisen narrin Rochecliffen keksimistä, hän kun tyhmyyksissään uskoo, että Tomkinsin kaltainen mies pitää arvossa mitään muuta kuin kulloinkin parhaan palkitsijan tarjousta. Mutta myöhä alkaa tulla — meidän pitänee lopultakin lähteä palatsihuvilaan ilman häntä. Sentäänkin, kun oikein harkitsen asiaa, viivyn täällä puoliyöhön, — Voi, Everard, sinä voisit toimittaa tämän jutun kuntoon, jos tahtoisit! Merkitseekö jonkun haaveellisen muodollisuuden turha kunniakäsite sinulle enemmän, mies, kuin Englannin rauhoittuminen ja menestys, uskollisuus ystävääsi ja hyväntekijääsi kohtaan, joka suosisi sinua yhä enemmän, sekä omaistesi vauraus ja turvallisuus? Ovatko nämä, sanon, keveämmät vaa'assa kuin arvottoman poikasen asia, kun hän sekä hänen isänsä ja tämän suku on kiusannut Israelia jo viisikymmentä vuotta?"
"Minä en ymmärrä teidän ylhäisyyttänne, enkä käsitä, mihin palvelukseen viittaatte sellaiseen, jonka voin kunniallisesti toimittaa", vastasi Everard. "Minua surettaisi, jos esittäisitte mitään kunniatonta."
"No, tämän ainakin pitäisi soveltua kunniantuntoosi tai epäileväiseen oikkuusi, sano sitä miksi tahansa", ehdotti Cromwell. "Tunnet varmaankin kaikki tuon Jezebelin palatsin käytävät? Valaise minulle, miten niitä voidaan vartioida, jotta kukaan ei pääse pujahtamaan ulos sieltä."
"En voi sanoa kykeneväni auttamaan teitä tässä asiassa", kielsi Everard; "minä en ole perehtynyt kaikkiin Woodstockin pääsyteihin ja takaoviin, ja jos olisinkin, niin omatuntoni estäisi minua antamasta teille tietoja tähän tarpeeseen".
"Me tulemme kyllä toimeen ilman teitä, sir", vastasi Cromwell korskeasti; "ja jos mitään rikollista ilmenee teitä vastaan, niin muistakaa, että olette menettänyt oikeuden suojelukseni saamiseen".
"Ystävyytenne menetys surettaa minua, kenraali", vastasi Everard; "mutta toivoakseni säätyarvoni englantilaisena ei välttämättömästi kaipaa kenenkään suojelusta. Tietääkseni ei mikään laki pakoita minua vakoojaksi taikka ilmiantajaksi, vaikkakin minulle sattuisi tilaisuus tehdä palveluksia jompanakumpana tuollaisena kunniallisena välittäjänä."
"No niin, sir", tuumi Cromwell, "kaikista oikeuksistanne ja säätyetuuksistanne huolimatta minä otan vapauden viedä teidät alas Woodstockin palatsihuvilaan tänä yönä, tutkiakseni asioita, jotka koskevat valtion turvallisuutta. — Tule tänne, Pearson." Hän otti taskustaan paperin, jolle oli likimääräisesti piirretty Woodstockin palatsihuvilan pohjakaava sinne johtavine puistokujineen. "Katso tähän", hän sanoi; "meidän täytyy liikkua kahtena osastona jalkaisin, ja niin hiljaa kuin mahdollista — sinun pitää marssittaa tuon vanhan kataluuden tyyssijan taustalle kaksikymmentä miestä ja asetella heidät hajalleen niin viisaasti kuin osaat. Ota arvoisa pastori mukaasi. Hänet on joka tapauksessa pidettävä tallessa, joten hän voi yhtä hyvin toimia oppaana. Minä asetun palatsihuvilan edustalle, ja siten tukittuasi kaikki myyränkolot sinä tulet tiedustamaan minulta lisää ohjeita — hiljaisuus ja joutuisuus ovat nyt kaikkena. Mutta mitä Tomkinsiin tulee, siihen koiraan, joka rikkoi sopimuksensa minun kanssani, niin pitääpä hänen esittää hyvä puolustus, muutoin paha perii hänen isänsä pojan! — Arvoisa pastori, suvaitkaa seurata tuota upseeria. — Eversti Everard teidän on saatettava minua; mutta ensin antakaa miekkanne kapteeni Pearsonille ja katsokaa olevanne pidätetty."
Sanaakaan virkkamatta Everard luovutti säilänsä Pearsonille, ja tuntien ahdistavaa turman aavistelua hän seurasi tasavaltalaista kenraalia, jonka käskyä olisi ollut hyödytön vastustaa.