31. LUKU.
JOCELINE PELOISSAAN.
Palatsihuvilassa kokoontui pikku seurue illalliselle jo kello kahdeksalta. Pöydälle asetetusta ateriasta välittämättä seisoi sir Henry Lee uuninreunukselle nostetun lampun ääressä ja luki murheellisen tarkkaavaisena kirjettä.
"Kirjoittaako poikani teille yksityiskohtaisemmin kuin minulle, tohtori Rochecliffe?" tiedusti ritari. "Hän sanoo tässä vain palaavansa luultavasti tänä yönä ja ilmoittaa, että master Kerneguyn tulee olla valmiina heti lähtemään matkalle hänen kanssaan. Mitä voi sellainen kiire merkitä? Oletteko kuullut minkään uuden etsinnän uhkaavan kärsivää puoluettamme? Soisin niiden sallivan minun nauttia poikani seurasta rauhassa edes päivän."
"Se rauha, jonka edellytyksenä on ilkeitten taukoaminen kiusaamisesta", sanoi t:ri Rochecliffe, "ei ole päivien ja tuntien lepoa, vaan minuuttien. Heidän verenhimonsa tyytyi hetkiseksi Worcesterissa, mutta nyt lienee ruokahalu jo elpynyt."
"Olette siis saanut kuulla sellaista?" kysyi Sir Henry. "Poikanne kirjoitti minulle saman lähetin myötä", vastasi tohtori; "hän jättää harvoin sen tekemättä, oivaltaen kuinka tärkeätä on minun saada tieto kaikesta, mitä tapahtuu. Rannikolta on onnistuttu varaamaan pakotilaisuus, ja master Kerneguyn tulee olla valmiina lähtemään poikanne kanssa heti kun hän saapuu."
"Kummallista", päivitteli ritari; "neljäkymmentä vuotta olin asunut tässä talossa, nuorukaisena ja miehenä, ja kysymyksenä oli kaiken aikaa vain, miten saada päivä kulumaan toisensa jälkeen; sillä jollen suunnitellut jotakin metsästystä tai haukallapyyntiä taikka muuta sellaista, olisin saattanut istua täällä lepotuolissani niin häiriintymättömänä kuin nukkuva myyrä vuodet läpeensä, — ja nyt olen pikemmin kuin pesällään vapiseva jänis, joka ei uskalla nukkua muutoin kuin silmät auki ja kapaisee pakoon, kun tuuli kahahtaa saniaisissa".
"On omituista", virkkoi Alice katsahtaen tohtori Rochecliffeen, "että keropää taloudenhoitaja ei ole kertonut teille mitään tästä. Hän on tavallisesti hyvinkin puhelias puolueensa hommista, ja minä näin teidät vaivihkaa yhdessä tänä aamuna."
"Minun täytyy vielä salaisemmin tavata hänet tänä iltana", sanoi tohtori synkästi; "mutta hän ei kylläkään lörpöttele".
"Toivoakseni ette luota häneen liiaksi", huomautti Alice. "Minusta tuon miehen kasvoilla kaikessa oveluudessaan on niin kolkko ilme, että olen ihan hänen silmistäänkin lukevinani kavallusta."