Palaamme Woodstockin muiden vankien vapautukseen.
Molemmat jumaluusoppineet, täydellisesti leppyneinä toisilleen, vetäysivät käsikkäin pappilaan, tohtori Rochecliffen entiseen asuntoon, jonne hän nyt tuli jälkeläisensä Nehemia Holdenoughin vieraaksi. Tuskin oli presbyteriläinen saanut ystävän kattonsa suojaan, kun hän hartaasti pyysi tätä käyttämään sitä ja siihen kuuluvia tuloja kuin omaansa. Tohtori oli hyvin liikutettu jalomielisestä tarjouksesta, mutta hylkäsi sen viisaasti, ottaen lukuun heidän erilaiset mielipiteensä kirkollisesta hallinnasta, ne kun olivat kumpaisellekin yhtä likeisesti sydämen asioita kuin itse uskontokin. Häntä vahvisti tässä päätöksessään toinen väittely, vaikka keveä, alkuperäisen kirkon piispojen virka valtuuksista. He erosivat seuraavana päivänä, ja heidän ystävyytensä säilyi kaikilta kiistoilta pastori Holdenoughin v. 1658 sattuneeseen kuolemaan asti; se rauha saattoi jossain määrin johtua siitäkin, että he eivät vankeutensa jälkeen enää kertaakaan tavanneet toisiansa. Tohtori Rochecliffe sai palkkapitäjänsä takaisin kuninkaan palautuksen jälkeen ja kohosi sittemmin korkeaan papilliseen virkaan.
Woodstockin palatsihuvilan vankimatkueen vähäpätöisemmät henkilöt saivat itselleen helposti tilapäiset asunnot vanhojen tuttavien keskuudessa kauppalassa; mutta yksikään ei rohjennut ottaa luokseen vanhaa ritaria, jonka kerrottiin aivan erikoisesti joutuneen hallitsevien voimien epäsuosioon, ja Yrjänän ravintolan isäntäkään, joka oli ollut hänen alustalaisiaan, rohkeni tuskin myöntää hänelle matkalaisen tavallisia oikeuksia, ruokaa ja asuntoa rahalla. Everard saatteli häntä pyytämättömänä, sallimattomana, mutta myöskin kieltämättömänä. Vanhuksen sydän oli jälleen heltynyt hänelle, kun hän kuuli, miten nuori soturi oli käyttäytynyt muistettavassa taistelukohtauksessa Kuninkaantammen juurella, ja näki Cromwellin pikemmin vihaavan kuin suosivan häntä. Mutta toinenkin salainen tunne lepytteli häntä sisarenpoikaansa kohtaan — se tietoisuus, että Everard hänen kerallaan oli raskaasti huolissaan Alicesta, joka ei ollut vielä palannut epätietoiselta ja vaaralliselta retkeltään. Hän tajusi olevansa itse kenties kykenemätön saamaan selville, mistä Alice oli etsinyt suojaa viime tapausten aikana, tai toimittaman häntä vapaalle jalalle, jos hänet oli pidätetty. Hän toivoi Everardin tarjoavan palvelustansa neitosen etsimiseksi, mutta hän ei kehdannut sitä pyytää; Everard taasen ei voinut aavistaa enonsa mielialan muutosta ja pelkäsi pahastuttavansa häntä avun tarjouksella tai Alicen nimenkään mainitsemisella.
Aurinko oli jo laskenut. He istuivat äänettöminä katsellen toisiansa kasvoihin, kun kuului kavioiden töminää. Ulko-ovelle koputettiin, portailta kuului keveitä askeleita, ja tukalia huolia herättänyt neitonen seisoi heidän edessään. Hän heittäysi riemuissaan isänsä syliin; vanhus silmäsi huolellisesti ympärilleen ja kysyi sitte kuiskaten: "Onko turvassa?"
"Turvassa ja kaikesta vaarasta päässyt, toivoakseni", vastasi Alice.
"Minulla on teille todiste."
Hänen katseensa kiintyi sitten Everardiin — hän punehtui, tuli hämilleeen ja vaikeni.
"Sinun ei tarvitse peljätä presbyteriläistä serkkuasi", virkkoi ritari suopeasti hymyillen; "hän on osoittautunut ainakin tunnustajaksi uskollisuuden asiassa ja oli joutua sen marttyyriksikin".
Tyttö otti povestaan kuninkaallisen kirjelmän, joka oli kyhätty pienelle tahriutuneelle paperilapulle ja sidottu villalangan pätkällä. Sellaisenaankin painoi Sir Henry pikku kääryn ensin avaamattomana huulilleen, sydämelleen ja otsalleen itämaalaisen kunnioituksen tavoin, ja vasta kyyneleen pudottua sen päälle hän sai miehuutta avata ja lukea lähetyksen. Se sisälsi seuraavaa:
…. Uskollinen suuressa arvossa pitämämme ystävä ja taattu alamaisemme:
Kun meille on tullut tunnetuksi, että on ollut hankkeissa avioliitto Teidän ainoan tyttärenne mrs. Alice Leen ja hänen sukulaisensa, Teidän sisarenpoikanne Markham Everardin, Everslyn herran kesken, ja ollen varma siitä, että tämä liitto olisi hyvin mieluisa Teille, joskin Te eräitten meidän palvelustamme tarkoittavien näkökohtien johdosta kielsitte siltä suostumuksenne, ilmoitamme täten Teille, että meidän asiamme eivät suinkaan kärsi haittaa sellaisesta liitosta, joten kehoitamme ja — mikäli valtamme riittää — vaadimme Teitä myöntymään siihen, jos haluatte tuottaa meille suurta mielihyvää ja suuresti edistää asioitamme. Jätämme Teille kuitenkin, kuten kristityn kuninkaan tulee, täyden vallan harkita itsenäisesti muita sellaisen avion esteitä, joita saattaa olla olemassa meidän palvelukseemme kuulumatta. Tämän vahvistamme allekirjoituksellamme ja lausumme samalla kiitollisuutemme hyvistä palveluksistanne edesmenneelle kuninkaalliselle isällemme kuten itsellemmekin.