"Niin, mutta uskokaa minua", vakuutti Holdenough, "on aina esiintynyt jotakin lajia kummitusta tässä Woodstockissa. Kyläkunnassa ei ole sitä miestä tai naista, joka ei olisi kuullun kertomuksia metsässä tai vanhan linnan lähettyvillä liikkuvista ilmestyksistä. Milloin säntää koiralauma menoaan ja metsämiehet huhuilevat ja huikkailevat ja torvet raikaavat ja hevoset nelistävät, mikä kaikki kohu kuulostaa ikäänkuin ensimältä loitompaa tulevana ja sitte tuntuu saapuvan ihan likelle — ja sitte siinä taas onkin yksinäinen erämies, joka kysyy näkijältään, voiko tämä sanoa hänelle, mille; suunnalle uroshirvi on kadonnut. Hän on aina puettu vihreään, mutta vaatteiden kuosi on noin viisisataa vuotta vanha. Tämä on meidän määritelmissämme Demon Meridianum — puolipäivän aave."
"Arvoisa ja kunnioitettava herra pastori", sanoi eversti, "minä olen asunut Woodstockissa eri vuodenaikoina ja samoillut ajopuistossa kaikkina vuorokauden hetkinä. Uskokaa vakuutustani, että kyläläisiltä kuulemanne on heidän joutilaan hupsuutensa ja taikauskonsa luomaa."
"Eversti", vastasi Holdenough, "epäys ei todista mitään. Mitä merkitsee, — sallikaa minun huomauttaa, — että te ette ole nähnyt mitään maallista tai toiseen maailmaan kuuluvaa, kun meillä on todistuksenamme kymmenien näkijäin selittely? — Ja lisäksi liikkuu Demon Nocturnum — öitsivä olento. Hän on viime yönä käynyt noiden independenttien ja eriuskolaisten keskessä. Niin, eversti, tuijotelkaa vain, mutta niin on asia — he saavat koetella, parantaako hän heidän sananselitys- ja rukoilulahjojaan, joiksi he kehtaavat villiinnystänsä sanoa. Ei, sir, minäpä luulen, että sielunvihollisen lannistamiseen tarvitaan jonkun verran jumaluusopillista pätevyyttä ja yleissivistystä, — niin, ja säännöllistä papillista kasvatusta ja oikeata hengellistä kutsumusta."
"En vähääkään epäile pätevyyttänne paholaisen masentamiseen", virkkoi eversti; "mutta kuitenkin arvelen, että joku kummallinen erehdys on aiheuttanut sen häiriön heidän keskuudessaan, jos mitään sellaista on tosiaan tapahtunut. Desborough on epäämättömästi pölkkypää, ja Harrison on kyllin intomielinen uskoakseen mitä hyvänsä. Mutta toiselta puolen on siellä Bletson, joka ei usko mitään. — Mitä te tiedätte siitä asiasta, hyvä herra pormestari?"
"Totisesti olikin juuri herra Bletson ensimäisenä hälyttäjänä", vastasi kauppalanvanhin, "ainakin huomattavampana. Katsokaas, sir, minä olin vuoteessa vaimoni kanssa, eikä kukaan muu; ja nukuinkin niin sikeästi kuin ihminen voi haluta kello kahden tienoissa aamuyöstä, kun, tietäkääs, tultiin koputtamaan makuuhuoneeni ovelle ja ilmoittamaan, että Woodstockissa hälytettiin; palatsihuvilan kello moikui tuona hiljaisena yön hetkenä niin kaikuvasti kuin se on koskaan kutsunut hovia päivälliselle."
"No, mutta sen hälytyksen syy?" kysyi eversti.
"Saatte kuulla, arvoisa eversti, saatte kuulla", vastasi pormestari arvokkaasti heilauttaen kättänsä, sillä hän oli niitä henkilöitä, joita ei käy hoputtaminen omasta vauhdistaan. "Puolisoni tahtoi nyt rakkaudessaan ja hellyydessään, muija-parka, saada minulle selväksi, että tuollaiseen aikaan nouseminen omalta lämpimältä makuusijaltani varmaankin tuottaisi minulle taas vanhan lonkkavaivani, ja hän tahtoi minua lähettämään ihmiset neuvosmies Duttonille. 'Neuvosmies Penteleelle, eukkoseni', minä sanoin, — pyydän teidän kunnianarvoisuudeltanne anteeksi, että tulin käyttäneeksi sellaista puhetta, — 'luuletko minun tahtovan jäädä makuulle, kun kaupunki on tulessa ja kavalierit metelöitsevät ja lempo pitää peliänsä!' — pyydän taaskin anteeksi, pastori. Mutta tässä nyt olemmekin palatsin portilla; ettekö suvaitse astua sisälle?"
"Haluaisin ensin kuulla juttunne lopun", sanoi eversti, "jos sillä nimittäin sattuu loppua olemaan, herra pormestari".
"Kaikella on loppunsa", tuumi pormestari, "kunhan hillitsee hoppunsa. Teidän arvoisuutenne suonee minulle anteeksi pikku pilapuheen. — Missä olinkaan? Niin, minä hyppäsin lattialle ja vedin jalkaani punaiset nukkasamettiset polvihousuni ja siniset säärykseni, sillä minä pidän aina tärkeänä pukeutua arvoni mukaisesti yöllä ja päivällä, kesät talvet, eversti Everard; ja otinpa mukaani konstaapelit siltä varalta, että hälytyksen olivat panneet toimeen yökulkijamet tai varkaat, ja herätin arvoisan pastori Holdenoughin jalkeille, ajatellen paholaisen kenties juonittelevan. Olinkin silloin mielestäni varustettu pahimman varalta — ja niin me siis läksimme. Tuokion kuluttua ne soturit, jotka tulivat kaupunkiin master Tomkinsin kanssa ja jotka oli nyt kutsuttu aseisiin, tulivat marssien Woodstockia kohti niin joutuisasti kuin koivet kantoivat. Annoin senvuoksi väellemme merkin päästää heidät sivutsemme ja sallia heidän ikäänkuin voittaa meidät kilvoituksessa, ja sen tein kaksinaisesta syystä."
"Minä tyydyn yhteen pätevään perusteeseen", keskeytti eversti. "Te halusitte suoda punatakeille ensimäisen osan nujakasta?"