"Totta, sir, varsin totta, — ja viimeisenkin, siihen nähden, että tappeleminen on heidän vasituista alaansa. Etenimme sentään hiljalleen kuten miehet, jotka ovat päättäneet tehdä velvollisuutensa pelvotta tai pelailematta, kun äkkiä näimme jotakin valkoista vilahtavan lehtokujaa pitkin kaupunkia kohti. Silloin kuusi konstaapeliamme ja apulaistamme livisti heti käpälämäkeen, katsoen näkynsä erääksi ilmestykseksi, jota nimitetään Woodstockin Valkoiseksi Naiseksi."
"Katsokaas, eversti", huomautti pastori Holdenough, "sanoinhan teille, että useankinlaiset aaveet kummittelevat kuninkaallisen mässäyksen ja julmuuden vanhoilla näyttämöillä".
"Toivottavasti pysyitte te paikallanne, herra pormestari?" urkki eversti.
"Minä — niin — niinhän toki — tarkoitan, en aivan säntilleen sanoen pysynyt paikallani; mutta kauppalankirjuri ja minä peräydyimme — peräydyimme, eversti, ilman hämmennystä tai häpeää, ja asetuimme arvoisan pastori Holdenoughin taakse, joka urhoollisena kuin jalopeura heittäysi oletetun aaveen tielle ja hätyytti sitä sellaisella latinan latelulla, että se oli omiaan säikyttämään itse paholaisenkin, ja sai siten selvästi paljastetuksi, ettei se mikään paholainen ollutkaan eikä valkoinen nainen tai minkään karvainen menninkäinen, vaan arvoisa master Bletson, alihuoneen jäsen ja kuuluva niihin valtuutettuihin, jotka oli lähetetty onnettomalle asialle tänne ottamaan takavarikkoon Woodstockin metsää, ajopuistoa ja palatsihuvilaa."
"Ja siinä kaikki mitä näitte hirmuhengestä?" sanoi eversti.
"Niin kyllä", vastasi pormestari, "ja enempää ei tehnytkään mieleni nähdä. Saatoimme kuitenkin master Bletsonin takaisin palatsihuvilaan velvollisuutemme mukaisesti, ja hän höpisi kaiken aikaa, kuinka hän oli kohdannut joukkion tulipunaisia ruumiillistuneita paholaisia marssimassa palatsihuvilaa kohti; mutta minun tyhmän harkintani mukaan täytyi niiden olla independenttirakuunia, jotka olivat juuri sivuuttaneet meidät."
"Ja pahemmin ruumiillistuneita lempoja en milloinkaan haluaisi nähdä", tokaisi Wildrake, joka ei kyennyt enää pysymään vaiti. Noin äkillisesti kuultuna osoitti hänen äänensä, kuinka suuresti kauppalanvanhimman hermot olivat vieläkin järkkyneitä, sillä tämä hätkähti ja hyppäsi syrjään niin ketterästi, ettei kukaan olisi ensi näkemällä uskonut noin pyylevän arvohenkilön pystyvän sellaiseen temppuun. Everard vaiensi tunkeilevan saattolaisensa, ja haluten kuulla loppuun tämän oudon tarinan pyysi hän pormestaria kertomaan, miten juttu päättyi ja pysähdyttivätkö he oletetun aaveen.
"Totisesti, arvoisa sir", sanoi kauppalanvanhin, "pastori Holdenough oli aivan uljas astumaan pelkäämäämme pahaahenkeä vastaan ja pakoittamaan hänet ilmestymään master Joshua Bletsonin — Littlefaithin kauppalan valtiopäivämiehen — todellisessa hahmossa."
"Toden totta, herra pormestari", huomautti hengenmies, "olisinkin hämmästyttävän tietämätön omasta virastani ja sen suojeluksista, jos pitäisin minkään arvoisena rynnistystäni saatanaa tai mitä hyvänsä hänen kaltaistansa independenttiä vastaan, joita kaikkia minä Herran palvelijana uhmaan, syljen ja jalkoihini tallaan; ja koska herra pormestari on hieman pitkäveteinen, niin ilmoitan lyhyeen teidän arvoisuudellenne, että me emme paljoakaan nähneet sielunvihollisesta sinä yönä, paitsi mitä master Bletson lausui kauhunsa ensimäisessä kuohussa ja mitä saatoimme päätellä kunnianarvoisan eversti Desboroughin ja kenraalimajuri Harrisonin järkkyneestä esiintymisestä".
"Ja missä kunnossa he olivatkaan?" tiedusti eversti.