"Mitä nyt, heittiöt", sanoi Bletson vihaisesti, "ettekö paremmin tunne velvollisuuttanne?"
"Pyydämme teidän korkea-arvoisuudeltanne anteeksi", sanoi muuan miehistä, "mutta me emme uskaltaneet lähteä alikertaan ilman valoa".
"Valoako, senkin raukat?" moitti viisaustieteilijä; "mitä varten?
Näyttämäänkö, kuka teistä vaalenee vaikeimmaksi, kun hiiri vikisee?
Mutta ottakaa kynttilänjalka ja menkää siitä, viheliäiset pelkurit!
Kammoamienne paholaisten täytyy olla vain mitättömiä sääksiä, jos
tavoittavat kynsiinsä sellaisia lepakkoja kuin te olette."
Vastaamatta ottivat palvelijat kynttilänjalan ja tekivät lähtöä, Taattu Tomkins joukon etunenässä, kun äkkiä, heidän saapuessaan vierashuoneen ovelle, joka oli jätetty puolittain auki, tämä paukahti kiinni. Kaikki kolme palkollista kuppuroitsivat kauhistuneina takaisin keskilattialle niinkuin olisi heille laukaus räjähtänyt päin silmiä, ja pöydän ääressä istuneet kavahtivat seisaalle.
Eversti Everard oli järkähtämätön hetkelliseen pelkoon, vaikka olisi jotakin hirveääkin näkynyt; mutta hän pysyi alallaan nähdäkseen, mitä hänen seuralaisensa tekisivät, ja päästäkseen mahdollisuuden mukaan selville aiheesta, joka sai heidät säikkymään näin vähäpätöisellä perusteella. Valistusmies näytti ajattelevan, että hänen tehtävänään etupäässä oli osoittaa miehuutta tässä tilanteessa.
Jupisten palvelijain raukkamaisuudesta hän siis astui ovelle, mutta sellaisella etanan vauhdilla, että hän näköjään olisi mitä halukkaimmin suonut saavansa moitteillaan kannustetuksi ehättämään edelleen jonkun muun. "Raukkamaiset pölkkypäät!" ärähti hän viimein, tarttuen oven kädensijaan, mutta kiertämättä sitä tehokkaasti, "ettekö uskalla avata ovea?" — (yhä kopeloiden lukkoa) — "ettekö uskalla mennä alikertaan ilman valoa? Hei, tuokaa minulle se kynttilä, mokomat pelkurit! — Kautta taivaan, jokin huokaa ulkopuolella!"
Ja hän hellitti kädensijasta, peräytyen pari askelta, posket yhtä vaaleina kuin hänen kaulahuivinsa.
"Deus adjutor meus!" huudahti presbyteriläinen pappi: nousten istualtaan. "Antakaa tilaa, sir", hän lisäsi Bletsoniin kääntyen; "näyttää siltä, että minä tiedän tästä asiasta enemmän kuin te, ja Luojan kiitos olenkin asestettu rynnistykseen".
Urheana kuin krenatööri muurinmurtumaan hyökkäämässä, mutta yhtä varmaksi uskoen edessään uhkaavan vaaran sekä yhtä lujasti luottaen asiansa oikeuteen, astui arvoisa hengenmies järkeilevän Bletsonin edelle, otti toisella kädellään seinähaarukasta kynttilän ja toisella avasi tyynesti oven, sanoen kynnyksellä seistessään: "Täällä ei ole mitään!"
"Ja kuka odottikaan näkevänsä mitään", tokaisi Bletson, "paitsi nuo hirmustuneet jäärät, jotka säikähtyvät jokaisesta tuulen henkäyksestä, kun se viheltelee tämän vanhan vankilan käytäviä pitkin?"