"Olet oikeassa; sitä tosiaan suureksi osaksi tavoitin tällä käynnilläni", vastasi Everard.
"Mutta kenties myös ajattelit poikkeilla sinne itsekin vierailemaan ja siten pitää silmällä sievää mistress Leetä — hä?"
"Minulla ei hetkeksikään ollut sellaista itsekästä aietta", kielsi Everard, "ja jos tämä yöllinen häirintä talossa selviäisi ja loppuisi, poistuisin sieltä oitis".
"Noll-ystäväsi odottaisi sinulta hiukan enemmän", haastoi Wildrake. "Hän odottaisi, että sinä vaanisit ja olisit kerkeä sieppaamaan kiinni meidän onnettomia maanpakolaisiamme ja harhailijoitamme, jos ritarin uskollisuuden maine houkuttelisi heitä palatsihuvilan lähistölle. Sanalla sanoen — mikäli voin ymmärtää hänen pitkäpiimäisiä puheitaan — hän tahtoisi Woodstockista loukun, enostasi ja tämän sievästä tyttärestä käristetyn juustosyötin — pyydän mielitiettyäsi suomaan anteeksi sen vertauksen — sinusta pontimen, joka telkeisi heiltä pakotien — hänen ylhäisyytensä ollessa isona kollikissana, jonka kynsiin saalis on luovutettava."
"Uskalsiko Cromwell mainita sinulle tätä selvin sanoin?" virkahti
Everard nykäisten ohjaksista ja seisahduttaen ratsunsa keskelle tietä.
"Ei selvin sanoin, joita en luule hänen eläissään käyttäneen — yhtä hyvin voisi odottaa päihtyneen astuvan pitkin rakoa. Mutta sen verran hän vihjasi minulle ja antoi minun tajuta, että sinä voisit ansaita häneltä aimo hyvityksen — perh—, se kirottu ehdotus takertuu kurkkuuni — kavaltamalla ylvään ja oikean kuninkaamme", — hän kohotti hattuansa — "jolle Jumala suokoon voimia ja varoja hänen hallitakseen kauvan, kuten tuo arvoisa pappismies sanoo, vaikka pelkään hänen majesteettinsa juuri tällähaavaa olevan sekä voivuksissa että murheissaan ja vielä pennittömänäkin".
"Tämä sopii yhteen Alicen viittauksen kanssa", sanoi Everard. "Mutta miten saattoi hän sen tietää? Annoitko sinä hänelle mitään vihiä sellaisesta juonesta?"
"Minäkö?" vastasi kavalieri. "Enhän ole eläissäni nähnyt mistress Alicea ennen kuin tänä iltana, ja nytkin vain pikimältään — hitossa, mies, kuinka se olisi mahdollista?"
"Aivan oikein", virkkoi Everard ja näytti mietiskelevän. Viimein hän huomautti: "Minun pitäisi vaatia Cromwell tilille huonosta käsityksestään, sillä vaikka hän ei lausunutkaan sitä vakavasti, vaan kaiketi vain aikoi koetella sinua ja kenties minuakin, oli tuollainen viittailu kuitenkin paheksuttavaa vääristelyä."
"Kyllä minä kaikesta sydämestäni ja sielustani vien sinulta haasteen", esitti Wildrake, "ja käyn puolestani otteluun hänen pyhyytensä vieraanmiehen kanssa yhtä halukkaasti kuin olen koskaan kumonnut sektipikarillisen".