Niihin, jotka ankarimmin moittivat sitä, että herra Ashton salli nuoren Ravenswoodin niin kauan aikaa oleskella kattonsa alla ja lakkaamatta seurustella talon tyttären kanssa, kuului myös Girningtonin kartanon uusi omistaja ja hänen uskollinen kumppaninsa ja viinaveikkonsa. Me olemme jo tutustuneet molempiin näihin herroihin Bucklaw'n ja kapteeni Craigengeltin nimillä. Edellinen oli nyt viimein saanut iso-tädiltään periä avarat tilukset sekä myös melkoisen rahasumman. Tällä jälkimmäisellä oli hän lunastanut takaisin isänsä kartanon, jonka nimellä hän yhä vielä kernaimmin kuuli itseään mainittavan. Kapteeni Craigengelt tosin oli ehdottanut muka erittäin edullisena rahan kasvamisen keinona sitä, että ne olisi pantu Law'n pankkiin, joka juuri silloin perustettiin; olipa kapteeni tarjoutunut vartavasten matkustamaan Pariisiin sen asian vuoksi. Mutta Bucklaw oli vahingostaan kuitenkin sen verran viisastunut, ettei hän ottanut korviinsa Craigengeltin keksimiä keinoja, joiden kautta hänen nykyään takaisinsaatu rikkautensa saattoi joutua vaaranalaiseksi. "Sen perästä", sanoi hän, "kun sain syödä hernekakkua, juoda hapanta viiniä ja maata salakamarissa Wolfs Cragissa, minä olen pitävä hyvää ruokaa ja pehmeää vuodetta suuressa arvossa niin kauan kuin elän, ja pidän huolen siitä, ettei minun ikänä tarvitse enää turvautua semmoiseen vieraanvaraisuuteen."
Craigengelt huomasi siis pian pettyneensä ensi hetken toivossaan, että hänelle Bucklaw'n herrasta koituisi hyvä lypsylehmä. Mutta sittenkin vuoti hänellekin monta etua hänen ystävänsä uudesta onnesta. Bucklaw ei ollut koskaan ollut herkkusuu kumppaneitaan valitessa. Hän oli tottunut pitämään semmoisten miesten seuraa huvittavana, joiden kanssa tai joille hän saattoi nauraa, miten milloinkin mieli teki. Hänellä piti olla kumppani, joka, skotlantilaista sananpartta käyttäen, otti vastaan "niin hyvin ruoskan kuin ruoankin"; kumppani, joka osasi ottaa osaa kaikkiin huvituksiin sekä sisällä että ulkona ja joka, jos isännän mieli teki viinapulloa (se ei niinkään harvoin tapahtunut), säästi häneltä yksinään-juopumisen häpeän. Siitä seurasi, että Craigengelt oli Girningtonin kartanossa usein nähty, miltei ainainen vieras.
Tämmöinen seura ei Bucklaw'lle voinut milloinkaan eikä millään mahdollisella tavalla olla hyväksi, vaikka tosin vaara siitä ehkä väheni, että hän niin perinpohjin tunsi syöttiläänsä luonnonlaadun ja niin täydellisesti ylenkatsoi häntä. Mutta asiain semmoisinaankin ollessa oli erittäin suuri syy pelätä tuon huonon seurakumppanin turmelevan kaikki hyvät avut, jotka hänen isäntänsä ehkä oli luonnolta saanut.
Craigengelt ei ollut koskaan antanut anteeksi sitä ylenkatsetta, jolla Ravenswood oli tempaissut hänen kasvoiltansa miehuuden ja rehellisyyden tekokuoren. Ja Bucklaw'n vihan kiihoittaminen häntä vastaan oli vaarattomin kostokeino, joka johtui tämän viekkaan, ilkeän, mutta pelkurimaisen miehen mieleen.
Hän muistutteli siis yhä Bucklaw'lle tuota asiaa, ettei Ravenswood ollut ruvennut hänen kanssaan kaksintaisteluun; ja kaikilla tavoin hän koetti saattaa suojelijansa siihen luuloon, että kunnia vaati tämän asian ratkaisemista viipymättä lähtemällä Ravenswoodin puheille. Mutta vihdoin Bucklaw jyrkästi käski hänen olla vaiti tästä asiasta.
"Minun mielestäni", sanoi hän, "herra Ravenswood ei ole käyttäytynyt minua kohtaan niinkuin kunnon aatelismiehen sopii, enkä ymmärrä millä oikeudella hän lähetti minulle röyhkeän vastauksen, kun minä vaadin häntä miekalla teostaan vastaamaan. — Mutta hän pelasti kerran henkeni, ja kun asiaa nyt oikein mietin, niin luulen, että me olemme nyt kuitit. Mutta jos hän toisen kerran sattuisi minun tielleni, niin alkaa meidän välillämme uusi tili, ja silloin Ravenswoodin nuoriherra kavahtakoon."
"Kavahtakoon vaan, totta maar!" toisti Craigengelt. "Sillä kun sinä pääset vauhtiin, Bucklaw, niin on hänellä miekan kärki nahassaan ennen kolmatta pistoyritystä, siitä panisin vaikka mitä vetoon."
"Silloin et ymmärrä asiasta hiukkaakaan", vastasi Bucklaw. "Ethän olekaan nähnyt hänen miekkailevan."
"Minäkö en asiasta ymmärtäisi hiukkaakaan?" vastusteli syöttiläs, — "sepä todella on sukkelaa leikinlaskua! — Ja vaikken olekaan koskaan nähnyt Ravenswoodin miekkailevan, niin enkö sentään ole käynyt monsieur Sagoonin opissa, joka oli paras maitre d'armes Pariisissa? Enkö ole käynyt signor Pocon luona Firenzessä, ja meinheer Durchstossenin luona Wienissä, enkö ole nähnyt kaikkia heidän temppujaan?"
"En tiedä missä lienet käynyt, missä et", sanoi Bucklaw. "Mitä sitten, jos oletkin?"