"Tiesin kyllä, niinkuin tiesin, että se kanto, jonka päällä tai vieressä te istutte ja joka aikanansa oli korkea, uhkea puu, kerran välttämättömästi oli kaatuva vanhuuttansa tai kirveen iskusta. Mutta toivoin kuitenkin, että saisin olla näkemättä sen puun kaatumista, joka asuntoani varjosti."
"Älkää luulko", sanoi valtiosinetinvartia, "mieleni teitä kohtaan käyvän nurjemmaksi, vaikka te kaipauksella muistelettekin menneitä aikoja, jolloin tämä kartanoni oli toisen suvun omana. Teillä epäilemättä oli syytä heitä rakastaa, ja minä kunnioitan teidän kiitollisuuttanne. Tahdon vähän korjauttaa mökkiänne ja toivon, että meistä tulee paremmat ystävykset, kun opimme toinen toistamme paremmin tuntemaan."
"Minun iälläni", vastasi vanha nainen, "ei enää solmita uusia ystävyydenliittoja. Kiitoksia tarjouksestanne — se tuli hyvästä sydämestä, sitä en epäile. Mutta minulla on kaikki mitä tarvitsen enkä voi, korkea herra, ottaa teiltä vastaan enempää."
"Olkoon niin sitten", jatkoi herra Ashton, "mutta sallikaa minun kumminkin sanoa, että pidän teitä naisena, jolla on älyä ja sivistystä enemmän kuin mitä teidän ulkonaisesta tilastanne sopisi päättää. Ja sentähden pyytäisin, että edelleenkin asuisitte tällä alusmaallani verotonna elämänne loppuun asti."
"Niin toivonkin saavani", vastasi vanha vaimo vakavasti. "Luullakseni se oli pantu ehdoksi kauppakirjaan, kun Ravenswoodin kartano myytiin teille, korkea herra, vaikka semmoinen mitätön seikka on tainnut haihtua teidän muististanne."
"Kyllä nyt johtuu mieleeni — kyllä nyt muistan", sanoi herra Ashton vähän hämillänsä. "Minä näen, että olette liian lujasti kiintynyt entisiin ystäviinne ottaaksenne vastaan apua heidän jälkeläisiltään."
"Ei millään muotoa, korkea herra. Kyllä minä olen kiitollinen teidän tarjouksistanne, vaikka en niitä ota vastaan, ja soisin, että voisin palkita teidän tarjouksenne paremmalla kuin sillä, mitä nyt aion sanoa."
Valtiosinetinvartia katsahti eukkoon kummastuneena, mutta ei virkkanut mitään. "Korkea herra", jatkoi vaimo syvästi vaikuttavalla, juhlallisella äänellä, "varokaa mitä teette. Te olette syvän kuilun äyräällä."
"Todellako?" sanoi valtiosinetinvartia, jonka ajatukset jälleen kääntyivät maan valtiolliseen tilaan. "Onko jotakin tullut teidän tietoonne? — Joku salavehkeily tai salaliitto?"
"Ei, korkea herra. Ne, jotka semmoisia hankkivat, eivät kutsu neuvotteluihinsa vanhoja, sokeita eikä vaivaisia. Minun varoitukseni on toista laatua. Te olette kovin ankarasti kohdellut Ravenswoodeja. Uskokaa sanani — he ovat tulista sukua, ja vaarallista on olla tekemisissä miesten kanssa, jotka ovat yltyneet rajuiksi."