Hamlet. Eikö tässä miehessä ole yhtään tuntoa siitä mitä tekee? — Hän kaivaa hautaa ja laulaa.
Horatio. Vanha tottumus on tehnyt, ettei hän työnsä laatua muistakaan.
Hamlet. Niinpä se on. Joutilaan kädessä on herkin tunto.
Hamlet, V näytös, I kohtaus.
Kauheat, peloittavat näyt häiritsivät yhä Ravenswoodin unta, ja valveilla ollessa häntä ahdistelivat tapahtuneitten seikkain synkät muistot sekä myös tuskallinen tulevaisuuden pelko. Hän oli luultavasti ainoa kaikista tässä kurjassa hökkelissä maanneista matkustajista, joka ei valittanut majansa huonoutta eikä tuntenut yösijansa epämukavuutta. "Ruumis silloin vain on arka kaikelle, kun mieli on jouten." Aamulla Ravenswood nousi aikaisin; hän toivoi raittiissa aamuilmassa saavansa sen virvoituksen, jota ei yö ollut suonut hänelle. Hän läksi taas astumaan tuolle yksinäiselle hautausmaalle päin, joka oli noin puolen virstan päässä kapakasta.
Kepeä sininen savu, joka jo tuprueli ilmaan erottaen elävän miehen asunnon kuolleitten majoista, todisti, että haudankaivaja nyt oli kotona ja liikkeellä. Pieneen kirkkomaahan astuessaan Ravenswood tapasikin ukon kaivamassa puolitekoista hautaa. "Kohtaloni", ajatteli Ravenswood, "näkyy aina vievän minut suru- ja kuolinpaikkoihin. Mutta tämä ajatus on lapsekas, enkä tahdo antautua sen valtaan. Ei mielikuvitukseni toistamiseen saa pettää aistimiani." Vanhus Ravenswoodin lähetessä lakkasi työstään nojautuen lapioonsa, ikäänkuin hän olisi odottanut hänen käskyään. Ja kun nuoriherra ei heti puhunut, niin haudankaivaja aloitti puheen omalla tavallaan.
"Te mahdatte olla häävieras, herra, arvaan minä?"
"Mistä syystä niin luulet, veikkonen?" vastasi Ravenswood.
"Minulla on kaksi elinkeinoa, herra," virkkoi iloinen vanha mies, "viulu, herra, ja lapio. Kansan kartuttaminen, herra, ja väen vähentäminen. Ja pitäisipä minun kolmikymmenvuotisen kokemuksen nojalla arvata silmistä kumpaako apuani tulija tahtoo."
"Sittenkin arvasit väärin tänä aamuna", vastasi Ravenswood.
"Vai väärin?" virkkoi vanha mies tuikeasti katsoen häneen. "Saattaapa niin olla, tosiaan. Sillä vaikka teidän otsanne on tasainen, huomaan minä siinä kuitenkin jotain, joka on yhtä paljon haudan kuin häiden sukua. No, no, lapioni ja kuokkani täyttävät yhtä mielellään teidän käskynne kuin viuluni koppa ja jousi."
"Minä pyytäisin sinua pitämään huolta siitä, että muuan vanha muija pääsee kunnialla hautaan — Liisa Gray, joka asui vuorenalustalla. Ravenswoodin kartanon metsässä."
"Liisa Grayko! Sokea Liisa!" sanoi haudankaivaja. "Vai on hän viimein mennyt! Sekin taas on kellon helähdys, joka käskee minunkin pitämään itseäni valmiina. Muistanpa hyvin vielä, kun Albert Gray toi hänet tänne meidän maahan — sievä tyttönen hän silloin oli ja piti englantilaiskaulaansa hyvin kenossa meidän parissamme. Mutta sittenpä hänen ylpeytensä aika lailla masentui, sen voin sanoa. Vai on hänkin mennyt!"