"Juuri minä", sanoi Kaleb yhtä lujasti.
"Sinäkö, Balderston!" vastasi herra. "Sinä näyt unohtaneen, kuka olet, luulen minä."
"Mutta sitä minä en luule", virkkoi Balderston. "Sillä minä voin kertoa teille kaikki tornin asiat täällä tämän harjun kukkulalla, yhtä hyvin kuin jos olisitte itse siellä. Älkää vain vihastuko ja alentako arvoanne näiden poikien tai markiisin silmissä, kun menette tuonne alas."
"Puhu suusi puhtaaksi sitten, vanha hupsu", vastasi herra, "ja anna minun kuulla parhaat ja pahimmat kerrassaan."
"No niin, paras ja pahin sanoma on vain se, että torni tuolla seisoo eheänä ja rikkomatta, yhtä hyvässä korjuussa ja yhtä tyhjänä kuin teidän lähtiessänne."
"Vai niin! — Entäs tulipalo?" kysyi Ravenswood.
"Ei puhettakaan tulipalosta, paitsi vähän turvevalkean kekäleitä ja kukaties joku kipinä Anna Maijan piipunnysässä", vastasi Kaleb.
"Mutta leimu!" kysyi Ravenswood "Tuo korkea leimu, joka näkyi parin penikulman päähän — mistä se sitten tuli?"
"Ho, ho! Onhan se vanha ja tosi sananlasku:
"Pienikin näkyy kynttilä
kauas kun yö on pimeä."