"Siitä ei tarvitse punastua, armaani, ja vielä vähemmän siitä tarvitsee näin vaaleta ja säikähtyä", virkkoi rouva Ashton astuen esiin. "Tiedämmehän me, ettei neidon korva saa olla kovin kärkäs miehen sanoja kuulemaan. Mutta sinun pitää muistaa, että herra Bucklaw puhuu asiasta, jota sinä jo aikaa sitten olet luvannut suosiollisesti kuunnella. Tiedäthän, kuinka suuresti me, sinun isäsi ja minä, haluamme tämän erittäin onnellisen asian toteutumista."
Rouva Ashtonin äänessä tuntui kehoittavainen, melkein ankara käsky, mutta se oli huolellisesti ja taitavasti peitetty mitä lempeimpään äidinhellyyden kuoreen. Tämä ulkokuori oli aiottu Bucklaw'ta varten, jota olikin helppo pettää. Itse kehoituksen sisällys sitä vastoin oli tarkoitettu säikähtyneelle Lucylle, joka hyvin ymmärsi, mitä hänen äitinsä puolet sanat tarkoittivat, vaikka niiden oikea merkitys olisi miten taitavasti tahansa ollut muilta salattu.
Neiti Ashton istui suorana tuolillaan ja loi ympärilleen katseen, joka ilmaisi pelkoa ja toista vieläkin kiihkeämpää tunnetta; mutta hän pysyi yhä edelleen aivan ääneti.
Bucklaw oli sillä välin astunut edestakaisin kamarissa, kunnes hänen mielensä oli rauhoittunut; mutta hän seisahtui parin kolmen kyynärän päähän Lucyn tuolista ja puhkesi seuraaviin sanoihin:
"Olenpa, pelkään minä, ollut riivattu hupsu, neiti Ashton. Olen yrittänyt puhua teille semmoisin sanoin, jollaisia minulle on väitetty nuorten herrasneitojen mielellään kuuntelevan, mutta te luullakseni ette ole ymmärtänyt mitä puhelin. Eikä se kovin kumma ollutkaan, sillä, piru vie, ymmärränkö sitä itsekään! Mutta nyt tahdon sen sanoa mutkistelematta ja suorilla Skotlannin sanoilla: teidän isänne ja äitinne ovat suostuvaiset kosintaani, ja jos teille kelpaa aviomieheksenne suora, nuori poika, joka ei aio koskaan kieltää teiltä mitä ikänä teidän mielenne tehnee, niin sitten panen teidät emännäksi paraaseen taloon kaikissa kolmessa Lothianissa. Te saatte asua rouva Girnington-vainajan talossa Canon-kadun varrella Edinburghissa, saatte käydä missä tahdotte, tehdä mitä tahdotte ja nähdä mitä tahdotte, sehän on suoraa puhetta. Sitä vain vaadin, että nurkka pöydässäni on varattu eräälle kelvottomalle, vanhalle leikkikumppanilleni, jonka minä mieluummin tahtoisin ajaa pois kuin pitää, jollei se pirun vietävä pahus olisi saanut minua uskomaan, etten voi tulla toimeen ilman häntä. Ja siis toivon, ettette paheksu Craigie-veikkoseni seuraa, vaikka olisikin helppo löytää paljon parempiakin miehiä."
"Hyi teitä, Bucklaw", pisti rouva Ashton taas väliin. "Kuinka te voitte luullakaan, että Lucy paheksuisi tuon suorapuheisen, rehellisen, hyvänluotoisen miehen, kapteeni Craigengeltin seuraa?"
"No niin, armollinen rouva", vastasi Bucklaw; "mitä Craigie-veikon suoruuteen, rehellisyyteen ja hyvään luonteeseen tulee, niin ne luullakseni ovat toinen toisensa vertaisia — mutta se ei kuulu ollenkaan tähän. Se poika tuntee minun tapani ja on minulle hyödyksi, ja minä, niinkuin jo sanoin, en voi tulla toimeen ilman häntä. Mutta kaikki tämä ei kuulu asiaan, sillä kun kerran olen saanut niin paljon rohkeutta, että uskalsin suorin, selvin sanoin kosia, niin tahtoisin myös kuulla suoran, selvän vastauksen neiti Ashtonin omasta suusta."
"Hyvä Bucklaw", sanoi rouva Ashton, "säälikäämme Lucyn kainoutta. Minä vastaan teille hänen kuullen, että hän on jo luvannut tässä asiassa totella isäänsä ja minua. — Lucy kultaseni", lisäsi hän, ja hänen äänessään ilmeni taas samaa ulkonaista lempeyttä ja sisällistä ankaraa käskeväisyyttä, josta jo huomautimme, "Lucy, armas kultaseni, puhu itse, eikö ole totta mitä minä sanoin?"
Hänen uhrinsa vastasi vapisevalla, kolealla äänellä: "Minä olen luvannut totella teitä — mutta yhdellä ehdolla."
"Tyttäreni", selitti rouva Ashton herra Bucklaw'n puoleen kääntyen, "tahtoo sanoa odottavansa vastausta tuolta mieheltä Wienistä tai Regensburgista tai Pariisista, missä hän lieneekään, kirjeeseensä, jossa Lucy vaati häntä päästämään siitä lupauksesta, johon tuo mies on hänet viekkaudella kietonut. Ettehän suinkaan, hyvä ystäväni, pane pahaksi, että Lucy tässä asiassa on niin arkatuntoinen; se onkin meidän kaikkien yhteinen asia."