"Sanokaa herrallenne", vastasi Ravenswood kiivaasti, "että hän valitkoon aikansa. Hän on tapaava minut Wolfs Cragissa, jollei toinen jo ennättäne sitä ennen täyttää hänen tarkoitustaan."
"Minun herralleniko!" huusi Craigengelt, jonka rohkeus nyt paisui siitä, kun hän näki eversti Ashtonin ja Bucklaw'n seisovan kartanon eduspenkereellä. "Sallikaa minun sanoa, ettei minulla tietääkseni ole mitään herraa maan päällä ja etten salli semmoista puhetta!"
"Mene sitten helvettiin ja etsi herraasi sieltä!" huusi Ravenswood antaen valtaa vihastukselleen, jota siihen saakka oli hillinnyt. Samassa hän työnsi Craigengeltin luotaan niin kovasti, että tämä vierähti rappusia alas ja jäi siihen tunnottomana makaamaan. — "Hullupa minä olenkin", virkkoi Ravenswood heti itsekseen, "kun tuhlaan vihaani tuommoiselle kurjalle koiralle."
Ravenswood nousi nyt hevosen selkään, jonka hän tullessaan oli sitonut kiinni lähellä olevaan aitaukseen; sitten ratsasti hän hyvin hitaasti Bucklaw'n ja eversti Ashtonin sivuitse nostaen hattuansa kumpaisellekin ja katsoen lujasti heitä suoraan silmiin, tervehtien heitä tällä mykällä tavalla, ja he vastasivat tervehdykseen yhtä tylysti ja vakavasti. Ravenswood jatkoi hitaasti kulkuansa kunnes hän saapui kujan suuhun, ikäänkuin näyttääkseen, että hän pikemmin olisi suonut tulevansa estetyksi kuin karttanut sitä. Mutta portista ulos päästyänsä hän käänsi hevosensa ympäri ja katsoi hetken aikaa kartanoa kiintein katsein. Sitten hän kannusti kelpo ratsuaan ja ajaa karahutti tiehensä yhtä tulisella kiiruulla kuin noidan vallasta karannut paha henki.
[KOLMASNELJÄTTÄ LUKU.]
Ken tulevi morsiushuoneesta?
Se on Asrael, enkeli kuolon.
Thalata.
Edellä kerrotun kauhistuttavan tapauksen jälkeen Lucy kannettiin omaan kamariinsa, jossa hän jonkun aikaa makasi aivan tunnottomana. Myöhemmin seuraavana päivänä hän kuitenkin näytti jälleen tointuvan. Hän oli taas rauhallinen ja vakava, vieläpä havaittiin hänessä jonkinlaista kevytmielistä iloisuuttakin, mikä ei millään tavoin ollut sopusoinnussa hänen tilansa ja mielenlaatunsa kanssa ja jota vähän väliä taas katkaisivat syvän äänettömyyden ja alakuloisuuden tai oikullisen närkästyksen puuskat. Rouva Ashton pelästyi kovasti ja kysyi kotilääkärinsä neuvoa. Mutta Lucyn suoni ei sykkinyt tavallista kovemmin; lääkäri ei siis tiennyt muuta kuin että tauti oli sielussa, jonka tähden hän neuvoi kohtuullista liikuntoa ja huvitusta. Neiti Ashton ei virkkanut koskaan sanaakaan siitä, mitä juhlasalissa oli tapahtunut. Olipa syytä epäillä tokko hänellä oli siitä muistoakaan; sillä usein nähtiin hänen nostavan kättänsä kaulaansa, ikäänkuin hän olisi hakenut sinistä nauhaa, joka häneltä ryöstettiin. Ja sitten hän aina mutisi kummastuneena ja pahoilla mielin, kun ei voinut sitä löytää: "Se oli viimeinen side, joka kiinnitti minua elämään."
Kaikista näistä peloittavista merkeistä huolimatta rouva Ashton ei kuitenkaan tahtonut viivyttää tyttärensä häitä; sillä hän oli jo liiaksi sekaantunut siihen asiaan voidakseen peräytyä. Paljon vaivaa hänellä sentään oli saada asian nurja puoli salatuksi Bucklaw'lta. Sillä hän näki selvään, että tämä, jos hän olisi havainnut tyttäressä vähänkin vastahakoisuutta, olisi heti rikkonut kihlauksen äidin suureksi häpeäksi ja häväistykseksi. Rouva Ashton päätti siis, että häät, jos Lucy yhä oli tekemättä vastarintaa, piti vietettämän ennenmäärättynä päivänä; hän näet toivoi, että hänen tyttärensä rauhaton mieli asuntopaikan, tilan ja säädyn muutoksesta parantuisi paljon joutuisammin ja täydellisemmin kuin tohtorin antamista, hitaasti vaikuttavista rohdoista. Herra Ashton, jolla sukunsa koroittaminen ja oman itsensä puolustus markiisi A——n hankkeita vastaan aina olivat silmien edessä, saatiin myös helposti suostumaan tähän päätökseen. Tuskinpa olisi hän muutenkaan ollut mies sitä vastustamaan, vaikka olisi tahtonut. Mitä nuoriin herroihin, Bucklaw'hon ja everstiin tulee, niin he väittivät, että sen jälkeen, mitä oli tapahtunut, olisi häpeällistä lykätä häitä tuntiakaan myöhemmäksi kuin mitä oli määrätty; sillä muuten kaikki varmaan luulisivat heidän sen tehneen sentähden, että Ravenswoodin väkivaltainen käynti ja uhkaukset olivat säikyttäneet heitä.