Markiisi A. oli ponnistanut kaikki voimansa saadakseen Skotlannissa ministerinmuutoksen toimeen, ja hänen hankkeensa olivat viime aikoina olleet niin viisaasti tuumitut ja niin taitavasti toimeenpannut, että olikin sangen luultavaa, että hän lopulla pääsisi voitolle. Ei hän kuitenkaan pitänyt voimaansa niin suurena ja luotettavana, että olisi laiminlyönyt mitään keinoa, jolla hän saattoi saada lisärekryyttejä lippunsa alle. Valtiosinetinvartian taivuttamista puolelleen hän piti erittäin tärkeänä, ja eräs ystävä, joka tunsi perinpohjin herra Ashtonin mielenlaadun sekä asianhaarat, otti hänen käännyttämisensä toimekseen.
Tämä herra tuli Ravenswoodin kartanoon peitellen todellista tarkoitustansa kohteliaisuuskäynnin nimellä ja huomasi, että pelko, joka paraikaa pahimmin kiusasi valtiosinetinvartiaa, oli pelko Ravenswoodin herrasta, joka muka uhkasi hänen henkeänsä. Sokean ennustajan Liisa-mummon puheet, Ravenswoodin äkillinen ilmaantuminen hänen alusmailleen aseet kädessä, juuri sen jälkeen, kun häntä oli varoitettu tämän miehen puolelta uhkaavasta vaarasta, nurjamielisyys ja ylpeys, jolla Ravenswood oli vastannut hänen ylenpalttisiin kiitoksiinsa parhaaseen aikaan saadusta avusta, — kaikki nämä seikat olivat syvästi vaikuttaneet valtiosinetinvartian mieleen.
Huomattuaan, mistä täällä tuuli kävi, markiisin valtiollinen asiamies rupesi heti herättämään toisenlaistakin epäluuloa ja pelkoa, joiden piti yhtä voimallisesti vaikuttaa herra Ashtoniin. Teeskennellyn ystävällisesti hän tiedusti, oliko herra Ashtonin monimutkainen oikeudenkäynti Ravenswoodien kanssa jo aivan loppunut ja ratkaistu, niin ettei enää ollut mitään vetoamisen mahdollisuutta jäljellä. Valtiosinetinvartia vakuutti sen jo olevan peräti ratkaistun; mutta tiedustelija oli asiasta liian hyvin perillä antaakseen siten pettää itseään. Hän viittasi selvin todistuksin, että muutamat kaikkein tärkeimmät pykälät, jotka olivat tulleet ratkaistuksi hänen edukseen ja Ravenswoodien tappioksi, olivat nyt, Skotlannin ja Englannin yhdistymisen jälkeen, uudestaan tarkastettavina Britannian yhteisessä ylähuoneessa, jota riidanratkaisijaa herra Ashton, tietämättä itse minkä vuoksi, suuresti pelkäsi. Tämä ylähuone näet oli nyt ylin vetoamis-aste entisen Skotlannin parlamentin sijasta.
Valtiosinetinvartia koetti jonkun aikaa väittää tämmöistä vetoamista laittomaksi; mutta viimein ei hänelle jäänyt muuta neuvoa kuin lohduttava toivo, ettei nuorella Ravenswoodilla luultavasti olisi parlamentissa ystäviä, joilla olisi voimaa saattaa näin tärkeä asia puheenalaiseksi.
"Älkää lohdutelko itseänne sillä perättömällä toivolla", sanoi viekas ystävä. "Sillä mahdollista on, että kun parlamentti kokoontuu jälleen, niin nuorella Ravenswoodilla on siinä enemmän ystäviä ja suosijoita kuin teillä."
"Sitäpä tahtoisin nähdä", virkkoi herra Ashton ylenkatseellisesti.
"Ja kuitenkin", tiesi ystävä, "tämmöistä on nähty ennen ja meidän omana aikanammekin. Hallituksen ohjaksissa on nyt useita, jotka vielä muutamia vuosia sitten piileskelivät surmaa peläten; moni mies syö nyt hopealautaselta, jonka täytyi puuvadiltakin särpiä velliänsä; ja moni kenopää maassamme on nyt lyhyessä ajassa kumartunut maan tasalle. Mitä Scottin, Scottstarwetin kartanon herran 'Skotlannin valtiomiesten horjahteleva tila', jonka huvittavan kirjan käsikirjoituksen te minulle näytitte, on meidän aikuisten 'horjahtelujen' rinnalla!"
Valtiosinetinvartia vastasi syvään huoaten: nämä onnen vaihtelut eivät todellakaan olleet uusia Skotlannissa, vaan semmoisia on nähty jo ennen mainitun pilkkailevan kirjailijankin aikoja. "Monta vuotta sitten", lisäsi hän, "Fordun väitti jo vanhentuneeksi seuraavaa sananlaskua: Neque dives, neque fortis, sed nec sapiens Scotus, praedominante invidia, diu durabit in terra (Ei mikään rikas, ei urhokas eikä viisaskaan skotlantilainen voi kauan menestyä tässä maassa, jossa kateuden valta on niin suuri)."
"Ja se on varmaa, kunnioitettu ystäväni", jatkoi toinen, "etteivät edes teidän monivuotiset vaivanne valtion palveluksessa eikä teidän syvä lakitietonne voi pelastaa teitä tai estää teitä lankeamasta, jos markiisi A:n puoluelaisen onnistuu päästä Britannian parlamenttiin. Tiedättehän, että lordi Ravenswood-vainaja oli hänen läheinen sukulaisensa, hänen rouvansa kun oli viidennessä polvessa Tillibardinen ritarin perillisiä. Ja minä olen varma siitä, että hän on ottava nuoren Ravenswoodin siipiensä suojaan, niinkuin hyvän suvunvanhimman ja heimolaisen sopii. Miksei hän sitä tekisi? — Ravenswood on toimelias, virkeä nuorukainen, joka itsekin voi auttaa asiaa kielellään ja kädellään. Semmoiset juuri voivat toivoa apua sukulaisiltaan, ei nuo saamattomat, kykenemättömät Mephibosetit, joista vain on kiusaa jokaiselle, ken heidät huostaansa ottaa. Ja jos siis näitä Ravenswoodin juttuja ruvetaan uudestaan penkomaan ylähuoneessa, niin saattepa nähdä, että markiisilla vielä on hanhi höyhennettävänä teidän kanssanne."
"Se olisi paha palkka", sanoi valtiosinetinvartia, "monivuotisista vaivoistani valtion palveluksessa ja suuresta kunnioituksesta, jota vanhastaan olen osoittanut markiisille sekä hänen suvulleen."