"Sinä unohdat, Kaleb", virkkoi Ravenswood koettaen saada palvelijaansa ottamaan takaisin rahat ja päästämään irti suitset, "sinä unohdat, että minulla itsellänikin vielä on muutamia kultakolikolta jäljellä. Pidä sinä nämä itse, vanha ystäväni. Ja nyt vielä kerran: hyvästi! Minulla on tarpeeksi rahaa, sen vakuutan. Tiedäthän itsekin, että elantomme sinun toimesi kautta on maksanut meille sangen vähän, tuskinpa yhtään mitään."
"No hyvä", sanoi Kaleb; "nämä käytetään sitten teidän tarpeisiinne toisen kerran. Mutta katsokaa vain onko teillä tarpeeksi. Sillä pitäähän teidän sukunne kunnian ylläpitämiseksi antaa vähän juomarahaa palvelijoille. Ja pitäähän teillä olla jotakin näytettävänä, jos joku sanoisi: Herra Ravenswood, panetteko kolikon vetoon? Sitten te voitte ottaa esille kukkaronne ja vastata: Miksikä en? Mutta pitäkää vaari, ettette kuitenkaan suostu vedon ehtoihin ja pistätte kukkaron takaisin taas taskuunne, ja — —"
"En tätä kauemmin voi kärsiä, Kaleb — minun pitää todella jo lähteä."
"Ja te siis kuitenkin lähdette?" virkkoi Kaleb hellittäen Ravenswoodin hevosen suitset kädestään ja muuttaen saarnaavan äänensä tunteelliseksi ja surulliseksi. "Ja te siis kuitenkin tahdotte lähteä huolimatta siitä, mitä olen kertonut ennustuksesta ja kuolleesta morsiamesta ja Ahdin liejuhietikosta? — No niin! itsepäisen miehen pitää saada seurata omaa päätänsä — se joka hiiteen pyrkii, menköön hiiteen. Mutta pitäkää sentään vaari hengestänne, herra, jos menette puistoon metsästämään — älkää juoko haltijan lähteestä. — Hän on mennyt! Hän on jo kapean tien alapäässä kiitäen kuin nuoli tytön perässä! — Pää on tänäpäivänä silvottu poikki Ravenswoodin suvulta aivan kuin minä napsahuttaisin sipulin taimen pään poikki!"
Vanha palvelija seisoi kauan aikaa katsellen herransa jälkeen, usein pyyhkien pois silmiin nousevan sumun voidakseen niin kauan kuin mahdollista erottaa Ravenswoodin pulskan vartalon muista ratsumiehistä. "Taas kiinni tytön hevosen suitsista — aivan kiinni tytön hevosen suitsissa! — Viisaastipa pyhä profeetta puhui: Tästä teidän myös pitää nähdä, että vaimolla oli valta kaikkien miesten yli. — Ja ilman tätä tyttöä meidän häviömme ei olisi tullut perinpohjaiseksi."
Sydän täynnä tämmöisiä surullisia aavistuksia Kaleb palasi tehtäviinsä Wolfs Cragiin heti kun hänen huolensa esinettä ei enää voitu erottaa matkajoukosta, joka poistuessaan näytti yhä pienemmältä.
Sillä välin matkustajat kulkivat iloisesti tietänsä. Kerran päätöksen tehtyään ei Ravenswood ollut niitä miehiä, jotka toimeenpanossa epäilevät tai häilyvät. Hän nautti täysin siemauksin sitä iloa, jonka neiti Ashtonin seura tuotti hänelle, ja hänen harras, kohtelias keskustelunsa Lucyn kanssa oli niin leikillistä kuin hänen mielenlaatunsa ja sukunsa tila suinkin sietivät. Valtiosinetinvartiaa suuresti ihmetytti, kuinka syvämielisesti nuori Ravenswood puhui ja kuinka tavattoman paljon hän oli hyötynyt tieteellisistä harjoituksistansa. Valtionsinetinvartian virka- ja seurustelutapa vaikuttivat sen, että hän oli sangen taitava tuomari tämmöisissä asioissa; ja hän osasi myös pitää suuressa arvossa erästä nuorenherran avua, jota hän itse oli peräti vailla — nimittäin Ravenswoodin pirteää, neuvokasta uljuutta, joka ei näyttänyt tietävän mistään pelosta tai epäilyksestä. Sydämessään valtiosinetinvartia iloitsi siitä, että hän oli saanut näin pelättävän vastustajan lepytetyksi, ja samalla hän myös pelon sekaisella mielihyvällä ajatteli, mitä mainioita töitä tämä nuorukainen saattaisi saada toimeen, kun vain hovisuosion tuuli kerran paisuttaisi hänen purjeitansa.
"Mitä parempaa vaimoni voisikaan toivoa", arveli hän, sillä hänen mieleensä kohosi aina Ashtonin rouvan haamu vastustamaan tätä hänessä nyt vallitsevaa ajatusta. "Mitä parempaa vaimoni voisikaan toivoa Lucyn naimisliitosta kuin että sangen vaarallinen riita tulee hyvällä sovitetuksi ja että me saamme jalomielisen, uljaan, hyvälahjaisen ja korkeasukuisen vävyn? — Että me saamme vävyn, joka varmaan on kohoava korkealle heti kun tuuli kääntyy hänen puoleensa, vävyn, jonka voima juuri on siinä, mikä meissä on heikkoa, nimittäin vanhassa sukujohdossa ja miekkamiehen luonteessa? — Eihän toki järkevä vaimo panisikaan vastaan — mutta, voi!" — Hänen todistelemisensa keskeytyi tähän, kun hän muisti, ettei Ashtonin rouva aina ollut järkevä sillä tavalla kuin hän sen sanan ymmärsi. — "Jos hän pitäisi jotakuta Mersestä kotoisin olevaa raakaa maajunkkaria parempana kuin tätä uljasta nuorta herraa ja sitä hänen mukanaan seuraavaa etua, että saamme huokeilla sovittajaisilla Ravenswoodin kartanon omistuksen itsellemme vahvistetuksi — niin se todella olisi hupakon teko!"
Näin mietiskeli vanha valtiomies, kunnes he joutuivat lordi Bittlebrainin kartanoon, missä he ennen tehdyn sopimuksen mukaan aikoivat syödä päivällisensä ja vähän levähtää, ennenkuin iltapuolella jatkoivat matkaansa.
Heidät otettiin ylenpalttisen vieraanvaraisesti vastaan, ja korkeasukuinen isäntäväki osoitti varsinkin aivan erinomaista kohteliaisuutta Ravenswoodin nuorelle herralle. Seikka näet oli se, että lordi Bittlebrain oli hankkinut itselleen lordi-arvonsa suurimmaksi osaksi jollakin taidon verukkeella, viisaanmiehen maineellaan, jonka todellisena perustuksena oli vain sangen tavallinen, arkipäiväinen puhelemisentaito ja ajanmuutosten tarkka vaarinottaminen, sekä lopuksi sillä kyvyllään, että hän osasi niille, jotka parhaiten palkitsivat, tehdä pieniä valtiollisia palveluksia. Hän ja hänen rouvansa eivät kuitenkaan olleet täydellisesti perehtyneet uuteen arvoonsa, sillä aika ei vielä ollut totuttanut heitä siihen; siitä syystä he olivat sangen halukkaat seurustelemaan veljien ja vertaisten tavalla semmoisten kanssa, jotka olivat syntymästään saakka kotiutuneet tuohon korkeaan ilmapiiriin, mihin heidät vasta oli alemmasta paikasta korotettu. Ja heidän erinomainen kohteliaisuutensa Ravenswoodille taas, niinkuin luonnollista, korotti hänen arvoansa valtiosinetinvartiankin silmissä. Sillä vaikka herra Ashton täydellä syyllä halveksi lordi Bittlebrainin taitoa ylimalkaan, niin hän kuitenkin piti häntä erinomaisen terävä-älyisenä miehenä kaikissa semmoisissa asioissa, jotka koskivat hänen omaa etuansa.