"Ja minusta hän saa apulaisen", virkkoi Hackburnin Simon, "ja minä otan osalleni kaksi teistä, ketkä tahansa, aatelista tai aatelitonta, herraa tai talonpoikaa — se on yks lysti Simonille."
"Kuka on tuo raa'annäköinen lurjus?" kysyi Sir Langley, "ja mitä hänellä on tekemistä herrasmiesten riitojen kanssa?"
"Olenpa poika High-Teviotista", sanoi Simon, "ja minä olen valmis käymään kenen miehen kimppuun tahansa, paitsi kuninkaan ja sen herran, jonka maalla asun."
"Tulkaa pois", virkkoi Mareschal, "älkäämme aiheuttako markkinatappelua. Herra Earnscliff, vaikka me olemme eri mieltä muutamissa asioissa, voimmepa olla vastustajia, jopa vihollisiakin pitämällä kuitenkin hyvää sukua ja rehellistä käytöstä ja toinen toistamme kunniassa. Minä uskon, että te olette tähän asiaan yhtä syytön kuin minäkin, ja tahdonpa taata, että myös serkkuni Vere, niin pian kuin hän on voinut voittaa sen hämmingin, jonka nuo äkilliset tapaukset ovat synnyttäneet ja voi taas vapaasti käyttää järkeään, on lausuva teille sulimmat kiitoksensa tästä suuresta avusta, jonka hän tänä päivänä on teiltä saanut."
"Siinä että olen voinut olla teidän serkullenne avuksi on jo kyllin palkintoa itsessään. Hyvästi, hyvät herrat", lisäsi Earnscliff, "näen, että useimmat teistä ovat jo matkalla Ellieslaw'n kartanolle."
Tervehdittyään sitten Mareschalia kohteliaasti, ja muuta seuruetta kylmäkiskoisesti, Earnscliff käänsi hevosensa ja ratsasti Heugh-footiin päin neuvotellakseen Hobbie Elliotin kanssa, mistä tämän morsianta nyt oli haettava, sillä hän ei voinut vielä tietää, että tämä oli jo päässyt takaisin omaistensa luokse.
"Sinne hän menee", lausui Mareschal, "hän on uljas kelpo poika, sen takaan kunniasanallani — mutta kuitenkin tekisi mieleni saada vaihtaa hänen kanssaan miekanpistoja viheriäisellä nurmikolla. Koulussa pidettiin minua melkein yhtä taitavana miekkailijana kuin häntäkin, ja tahtoisinpa nyt miekkailla hänen kanssaan terävin kärjin."
"Minun mielestäni", virkkoi Sir Frederick, "teimme sangen pahasti, kun sallimme hänen ja muiden hänen seuralaistensa mennä tiehensä ottamatta pois heidän aseitaan, sillä whigit varmaan kokoontuvat juuri tämmöisen virkeän nuoren miehen johdolla."
"Hyi häpeä, Sir Frederick!" huudahti Mareschal. "Luuletteko, että Veren kunniantunto sallisi tehdä väkivaltaa Earnscliffille, joka on tullut hänen maalleen saadakseen vain tuoda takaisin hänen tyttärensä? Ja vaikka hän olisikin noudattanut teidän mieltänne, luuletteko, että minä ja nämä muut herrat täällä olisimme häpäisseet itseämme avustamalla tällaista työtä? Ei, ei, suoruus ja rehellisyys ja vanha Skotlanti eläköön! Kun miekka kerran paljastetaan, olen minä valmis sitä käyttämään yhtä hyvin kuin kuka muu mies tahansa, mutta niin kauan kuin se vielä on tupessa, tulee meidän kohdella toisiamme niinkuin aatelismiehet ja naapurukset ainakin."
Pian tämän keskustelun jälkeen he saapuivat perille Ellieslaw'n kartanoon, missä herra Vere, joka oli tullut perille muutamia hetkiä ennemmin, astui pihalla heitä vastaan.