"Kuinka neiti Vere voi, ja oletteko saanut tietää, minkä tähden hänet ryöstettiin?" kysyi Mareschal hartaasti.
"Hän on väsynyt ja mennyt omaan kamariinsa, enkä voi toivoa saavani paljoa tietää tästä tapauksesta, ennen kuin hän on jälleen hiukan tointunut", vastasi isä, "Hän, niinkuin minäkin, on kuitenkin yhtä kiitollinen teille, Mareschal, sekä muille ystävilleni teidän hyväntahtoisesta tiedustelemisestanne. Mutta minun täytyy nyt sysätä syrjään isälliset tunteeni ja ajatella vain isänmaata. Tiedättehän, että tämä päivä on määrätty ratkaisevan päätöksen tekemistä varten — aika joutuu — ystävämme alkavat jo kokoontua, ja minä olen avannut taloni ovet niin hyvin aatelismiehille kuin alhaisemmillekin päälliköille, joiden apua me välttämättömästi tarvitsemme. Meillä on siis vain vähän aikaa valmistautuaksemme heitä vastaanottamaan. — Katselkaa te läpi nämä luettelot, Marchie (tällä lyhennyksellä puhuteltiin tavallisesti Mareschal-Wellsiä tuttavien kesken). Ja te, Sir Frederick, lukekaa nämä Lothianin kreivikunnasta sekä Länsimaakunnista tulleet kirjeet — vilja on kypsä leikattavaksi, meidän tulee vain käskeä leikkaajat työhön."
"Mitä hartaimmalla halulla", sanoi Mareschal, "mitä hullumpaa, sitä hupaisempaa!"
Sir Frederick näytti yksitotiselta ja tyytymättömältä.
"Tulkaapa vähän tänne syrjään minun kanssani, hyvä ystävä", virkkoi herra Vere synkännäköiselle paronille. "Minulla on teille korvaan kuiskuteltavaa, joka, sen tiedän, on oleva teille mieleen."
He menivät sisään jättäen Mareschalin ja Ratcliffen kahden kesken pihalle seisomaan.
"Vai niin", sanoi Ratcliffe, "arvelevatko teidän puolueenne herrat hallituksen kumoamisen niin varmaksi, että eivät viitsi enää edes sopivalla verholla peittää vehkeilyjään?"
"Totta puhuen, herra Ratcliffe", vastasi Mareschal, "teidän ystävienne mielipiteet kenties tarvitsevat peittelemistä, mutta minulle on paremmin mieleen, että meikäläiset voivat näyttää julki värinsä."
"Ja onko mahdollista", jatkoi Ratcliffe, "että te, vaikkapa olettekin ajattelematon ja tuittupäinen — suokaa anteeksi, herra Mareschal, mutta minä olen suorapuheinen mies, — että te, sanon, jolla, huolimatta noista luonnonlaatuunne kuuluvista vioista, on luontainen terve järki ja sen lisäksi hyvät tiedot, näin umpisilmin takerrutte tämmöiseen hurjaan yritykseen? Miltä teidän päänne tuntuu, kun käytte näissä vaarallisissa keskustelukokouksissa?"
"Eipä juuri yhtä lujalta hartioissani", vastasi Mareschal, "kuin jos juttelisin koirista ja haukoista. Minä en ole niin kylmäverinen luonteeltani kuin serkkuni, Vere, jonka suusta valuu valtiokavaluutta aivan kuin hän laulaisi lapsen kehtolaulua, ja joka kadottaa ja saa takaisin tuon suloisen neitosen, tyttärensä, paljon rauhallisemmin, kuin jos minä olisin menettänyt ja saanut jälleen takaisin koiranpenikan. Minun luonteeni ei ole rautainen eikä minun vihani hallitusta vastaan ole myöskään niin juurtunut, etten avosilmin näkisi hankkeemme koko vaarallisuutta."