"Ei ole tullut meren rannalta mitään sanomia, jotka olisivat tuoneet varmemman tiedon kuninkaan tulosta", virkkoi toinen pöytäkumppaneista puoliääneen kuiskaten, mikä todisti horjuvaa mieltä.
"Ei riviäkään D:n kreiviltä, eikä ainoatakaan herraa rajan eteläpuolelta", sanoi kolmas.
"Kuka se täällä toivoo miehiä lisäksi Englannista", huudahti Mareschal teatterimaisen teeskennellyllä innolla.
"Ei, Vere orpana, mun kelpo heimon',
Jos kuolon meille sääti sallimus — —"
"Herran tähden", kielsi herra Vere, "älkää toki tällä hetkellä kiusatko meitä hullutuksillanne, Mareschal!"
"No sitten", jatkoi hänen sukulaisensa, "tahdon sen sijaan lahjoittaa teille viisauteni, semmoisena kuin se on. Jos me olemme kulkeneet näin pitkälle mielipuolten tavalla, niin älkäämme toki nyt pelkurien tavalla peräytykö. Me olemme teoillamme jo vetäneet päällemme hallituksen huomion ja koston. Älkäämme nyt jättäkö asiaa kesken, ennenkuin olemme todella sen huomion ja koston ansainneet. Mitä, eikö kukaan tahdo avata suutansa? No, sitten minä hyppään ojan yli kaikkein ensimmäiseksi!" Ja kavahtaen jaloilleen hän täytti olutlasinsa kukkuroilleen claretviinillä ja käski kädenviittauksella muiden seurata esimerkkiä nousemalla istuimiltaan. Kaikki tottelivat — arvokkaammat vieraat ikäänkuin käskystä, alhaisemmat innostuksesta. "Nyt, hyvät ystävät, minä juon päivän juhlamaljan — eläköön Skotlannin itsenäisyys ja tervetuloa meidän laillinen hallitsijamme, kuningas Jaakko VIII, joka vastikään on astunut maihin Lothianin kreivikunnassa ja toivoakseni saanut jo vanhan pääkaupunkinsa valtaansa!"
Hän joi viinin pohjaan ja viskasi lasin päänsä yli. "Halvempi malja ei saa koskaan sitä saastuttaa!"
Kaikki noudattivat esimerkkiä, ja lasien särähtäessä rikki sekä eläköönhuutojen kaikuessa he vannoivat seisovansa tai kaatuvansa yhdessä maljassa lausuttujen valtiollisten periaatteiden ja mielipiteiden kanssa.
"Teidän hyppäystänne on eräs vieras mies ollut näkemässä", kuiskasi herra Vere Mareschalin korvaan, "mutta luullakseni on parasta niinkuin on. Joka tapauksessa meidän on nyt mahdoton peräytyä. Yksi mies vain", hän katsahti Ratcliffen puoleen, "on jättänyt sen maljan juomatta, mutta siitä myöhemmin."
Ja nousten seisaalleen hän piti seuralle kiihoittavan puheen hallitusta ja sen toimia, varsinkin Skotlannin ja Englannin yhdistämistä vastaan. Tämän yhdistämisen kautta, hän vakuutti, oli Skotlannilta petoksella ryöstetty sen itsenäisyys, kauppa ja kunnia, ja koko maa kahlittu kuin orja kilpasisarensa jalkojen juureen, vaikka se monen vuosisadan vieriessä, monet vaarat voittaen ja verta vuodattaen oli aina kunnialla pitänyt puoliaan tätä kilpasisarta vastaan. Näin hän kosketti aihetta, joka nostatti vastakaikua jokaisen läsnäolevan miehen rinnassa.