"Tänä iltana", vastasi herra Vere, "ennen kello kahtatoista."
"Omasta vapaasta suostumuksestaan kuitenkin, toivoakseni", sanoi Mareschal, "sillä minä vakuutan teille molemmille, hyvät herrat, etten aio ristissä käsin katsella kuinka minun kaunis serkkuni pakotetaan avioliittoon."
"Rutto tuohon tuittupäiseen hupsuun!" mutisi herra Vere. Sitten hän sanoi ääneensä: "Hänen omasta vapaasta suostumuksestaanko? Mitähän te minusta luulettekaan, Mareschal, kun arvelette tarpeelliseksi sekaantua tähän asiaan, ja suojella tytärtä isäänsä vastaan? Luottakaa siihen, ei hän ole millään muotoa vastahakoinen menemään Sir Frederick Langleylle."
"Tai pikemmin saamaan Lady Langleyn nimeä, eikö niin? Totta maar', se on luultavaa kyllä! — onhan monta muutakin naista, jotka olisivat hänen kanssaan siinä yhtä mieltä. Minä pyydän anteeksi, mutta tuo äkillinen vaatimus ja suostumus hiukan huolestutti minua hänen puolestaan."
"Ainoastaan kosimisen äkillisyys minua hiukan peloittaa", virkkoi herra Vere, "mutta kenties, jos tyttöä ei saada kohta taipumaan, Sir Frederick myöntyy..."
"Minä en myönny mihinkään, herra Vere — teidän tyttärenne käsi tänä iltana, tai minä lähden, vaikka sydänyölläkin — se on viimeinen sanani."
"Suostun siihen", sanoi herra Vere, "ja jätän teidät nyt tänne keskustelemaan sotahankkeistamme sillä välin kun menen valmistamaan tytärtäni tähän äkilliseen muutokseen."
Näin sanoen hän jätti seuralaisensa kahden kesken.